19.1.2015

Ensimmäinen kauppareissu Kuala Lumpurissa

Sunnuntaina aamu valkeni aurinkoisena ja mieli oli jo noin miljoona kertaa parempi mitä ensimmäisenä päivänä. Nälkä ja väsymys oli selätetty, joten oli paljon kivempi lähteä talsimaan lähimaastoon.

Ensimmäisenä suunnattiin tuttuun ja turvalliseen Starbucksiin! ;) Kahvi ja loistava netti sai heti hyvälle tuulelle. Sähköpostissa odotti myös mitä ihanin viesti suomalaiselta Riinalta, joka asuu täällä Kuala Lumpurissa. Hyvä etten alkanut itkemään kahvilassa, kun lämmitti niin paljon mieltä tuo Riinan viesti <3

ekapäivä

Parin tunnin datailun ja asuntosurffailun jälkeen suunnattiin lounaalle Pavilion ostoskeskukseen. Lounaan jälkeen tehtiin pikainen visiitti Uniqlo vaatekauppaan, jonka olisikin voinut tyhjentää kokonaan…. :D

Viimeisenä vielä Pavilionissa sijaitsevan ruokakaupan Mercaton kautta kotiin.

ruokaostokset

Ruokakaupassa meni tovi jos toinenkin. Yllä olevassa kuvassa on ensimmäisen kauppareissun saldo. Kananmunia (luomuna – ehkä?!) , vihreää teetä, maapähkinävoita, jogurttia, ituja (super halpoja! ), salaattia, omenoita, tomaatteja, oliiviöljyä, kahvia, maitoa, mantelimaitoa (jäätävä hinta), taateleita, suolaa ja vettä.

Mercatosta vinkkasi myös ihana Riina sähköpostissaan ja kauppa on esim expattienkin suosima, sillä valikoimasta löytyy monille tuttuja tuotteita. Lauantaina käytiin illalla ihan toisenlaisessa kaupassa ja siellä ainakin itselleni meinasi tulla ihan epätoivo:D Mercato oli tutun ja turvallisen oloinen;) Itselleen ne “tavalliset” ruuat tuntuu täällä olevan kyllä tosi kalliita. Melkein olisi edullisempaa käydä pelkästään ulkona syömässä.

koti1

Tässä pieni vilaus tämän hetken majoituksesta (A Best Seri Bukit Ceylon Serviced Residence). Huoneisto on reilun kokoinen ja muutenkin kiva ja viihtyisä. Tästäkin paikasta ajateltiin pyytää tarjous koko puolen vuoden ajaksi, muttei olla ihan varmoja vielä onko sijainti just se oikea. Tarkoitus on vielä kierrellä kunnolla kaupunkia ja sitten vasta päättää mihin suunnataan “pysyvästi”. Yksi korkealla oleva vaihtoehto on Regalia Residence, josta vinkkiä saatiin ihanaiselta Niinalta:)

paidat

Yllä vielä muut sunnuntain shoppailut. Kolme valkoista paitaa Uniqlosta ja vaalea nude iso laukku H&M:stä :) Koitan pitää vaatesaldon mahdollisimman “värittömänä” niin pääsen helpommalla pyykkäilyjen suhteen;) Saapi nähdä mitä siitä tulee, kun oikein kaupoissa innostuu shoppailemaan :D Kovin ainakin pyrin järkevään ja vähäiseen kulutukseen seuraavan puolen vuoden aikana, mutta itseni tuntien ei tule olemaan helppoa…

Siinäpä niitä ensimmäisen päivän touhuja ja mietteitä. Mikäli teillä tulee mitään kysymyksiä mieleen niin vastailen tietty tosi mielelläni. Vielä ei noin yleisesti osata Kuala Lumpurista sanoa juuri mitään, mutta pikkuhiljaa. Oon kyllä ihan extra kiitollinen ihanille tyypeille, joilta ollaan saatu jo nyt hurjasti vinkkejä ja jeesiä. Tiedän jo nyt sanoa, että tämän seikkailun parhainta antia on uudet ihanat ystävät <3

Sunday began in sun shine as we headed to SB to have some coffee in the morning. After spending hour or two in SB with their strong wifi connection we went to see the Pavilion mall to have some lunch (pics above). After lunch we visited Uniglo and H&M to buy few items I needed badly: (t-)shirts and school/travel hand bag. Before going back home we made some more grocery shopping in a more pleasant store than yesterday. Mercato in the ground floor of Pavilion was more in to my taste! Lots of local and imported products, wide aisles and the store was clean. We bought for instance salad ingredients, fruits, yogurt, chia seeds, (almond) milk, instant coffee, tee, eggs, salt and oil.

Before the picture of my shoppings from H&M and Uniglo there is one picture of our current “home”. This residence is well located, clean and spacious. 

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Niina
    19.1.2015 at 08:54

    Ns. normaali ruoka on kyllä Malesiassa yllättävän kallista. Välillä huomasi, että jotkut elintarvikkeet olivat jopa kalliimpia kuin Suomessa. :/

    Sitten kun olette saaneet asunnon, niin ruokaa sun muuta voi ja kannattaa tilata myös netistä. En nyt muista olenko vinkannut jo, mutta sellainen kuin Presto Grocer toimittaa sapuskaa kotiin ja hinnatkin ovat mielestäni ihan kohdallaan. Me tilattiin Prestosta aina muutamia kertoja kuussa ruokaa kotiin, just kanamunia, jogurttia yms vähän isompia määriä, joita syötiin pitkiäkin aikoja. Kätevä ja luotettava palvelu! Kannattaa vaan aina tarkistaa tuotteiden päiväykset, kun ne tuodaan kotiin. Presto nimittäin toimitti meidän kavereille joskus jotain kuukausia vanhaa juustoa. xD

    Ihanaa seurata teidän vaihtoa blogin kautta, vaikka vähän ikävä meinaakin tässä iskeä. Ehti siinä vuoden aikana ilmeisesti jotain tunnesiteitä tuohon paikkaan muodostaa. :’)

  • Reply
    Emmy
    19.1.2015 at 19:14

    Ihana lukea Malesiasta ja innolla jään seurailemaan, miten kaikki sujuu siellä! :)
    Olin ite kaksi kesää sitten siellä kesävaihdossa ja tosta tilattujen ruokien vanhentumisesta tuli mieleen varoittaa, että ihan siellä isoimpienkin keskusten ruokakaupoissa todella iso osa tuotteista oli vanhentuneita, eli jollette ole jo huomanneet niin kannattaa pitää silmät tarkkana! Ja katukeittiöissä kannattaa ruokailla, alle puolen euron aterioita ja todella hyvää! Paikalliset yleensä ihan tietoisia, että mitkä paikat hyviä ja missä vatsatautivaara. Itse söin katukeittiöruokaa kymmeniä kertoja sairastumatta, ja oli todella herkullisinta, mitä Malesialla on tarjota! :)
    Mahtavaa kuutta kuukautta teille! (:

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2015 at 03:31

      Moi Emmy!! :) Onpas kiva kuulla, että täällä lisää muita Malesiassa asuneita <3 <3 :)
      Kiitos sullekin super paljon vinkeistä. Voitko kuvitella, ettei olla vielä kertaakaan testattu katukojuja!!:O No mut se tulee varmasti korjaantumaan pian ja saahan niitä sit käyttää vaikka koko loppu reissun:) Nyt on mennyt ekat päivät ihan jotenkin epätodellisissa fiiliksissä - tää on ihan oikeesti kotikaupunki aika pitkään?! :D
      Ja kiitos super paljon <3 Täällä nautitaan kyllä täysin rinnoin kokemuksesta:) Tuntuu, että jo nyt on saanut niin paljon ihania asioita ympärille, että ei osaa edes odottaa mitä kaikkea tuleva tuo mukanaan:)

      • Reply
        Minna
        20.1.2015 at 18:19

        Moikka, yksi vinkki monen Singaporessa asutun vuoden jälkeen on että vältä kaikkia Kiinasta tulevia tuotteita, etenkin vihanneksia. Singaporessa ainakin kiinalaisia vihanneksia ja hedelmiä oli paljon ja ne oli aina halvimpia. Karta niitä kaukaa sillä niistä ei tiedä mitä kamalia myrkkyjä niihin on käytetty.
        Toinen vinkki on tsekata mitä iHerb toimittaa Malesiaan, ainakin Singaporeen max 6.2kgn paketti maksoi vain 4 dollaria (ja tuotteet Jenkeissä oli paljon halvempia kuin Singaporessa). Tilasin kaikki chiat, pellavarouheet yms sitä kautta!

        • Reply
          monasdailystyle
          21.1.2015 at 02:59

          Kiitos paljon Minna vinkistä!!! :) Mä en oo hoksannut tuota lainkaan funtsia kaupoissa, joten hyvä kun muistutit!!:O Eilen harmittelin, kun mun ostama luomu maapähkinävoi ei ollutkaan pelkkää maapähkinää vaan siihen oli lisätty vielä palmuöljyäkin, enkä ollut sitä kaupassa huomannut:/ No mutta koko ajan tässä oppii ja varmaan pikkuhiljaa löytää itselleen ne parhaat jutut. Noiden vihannesten kanssa saakin olla kans tarkkana. iHerbiä muuten just selasin yks päivä!!! :) Toi 4 dollaria on tooooosi kohtuullinen. Pitääkin heti kun saadaan pysyvä kämppä laittaa tilausta menemään kaikista noista chioista sun muista!:) kiitos vielä Minna tosi paljon vinkeistä <3 Oon niin mega iloinen, kun monet ovat auttaneet ja olleet niin ystävällisiä<3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *