11.1.2015

Perillä!

krabi1krabi3krabi2

Perillä ollaan! Saavuttiin päivällä Krabin kentälle, josta ajeltiin taksilla (noin puolisen tuntia/600bahtia) Ao Nangiin. Ja kyllä – todellinen turistipläjäyshän tämä. Melkein pärjää pelkällä suomella;) Hotelli tuntuu vähän ankealta Bangkokin majoituksen jälkeen, mutta ihan jees tämäkin. Netti on aika kehno, mutta tekee ehkä ihan hyvää, jos sitä nyt muutaman päivän viettäisi täysin lomaa;) Jeah right – helpommin sanottu kuin tehty :D

Meillä ei ollut tälle reissulle oikeastaan mitään odotuksia tai suunnitelmia. Ao Nangissa sijaitseva hotelli on meillä nyt kaksi yötä. Pelkästään tällä alueella ei taideta viihtyä kahta päivää, mutta päädyttiin tuolla turistipaljoudessa, että lähdetään huomenna viettämään päivää järjestetylle päivätourille. Siinä kierretään seitsämän eri saarta, snorklaillaan yms. Hintaa tälle tourille tuli 1500 bahtia per nenä. Taas yksi juttu, jossa saan hieman karaistaa ja kehittää itseäni. Olen nimittäin pelännyt kaikkia vedessä liikkuvia laitteita seitsämän vanhasta asti enemmän kuin paljon. Olin 1994 vuonna mukana Sally Albatross (uutisvideo löytyy täältä) laivaonnettomuudessa ja siitä on jäänyt ihan hyvät inhot laivoja kohtaan. Pienenä flikkana laivainhoa heti onnettomuuden perään vahvisti saman vuoden Estonia onnettomuus ja muutaman vuoden päästä Titanic hypetys. Saa siis nähdä miten pystyn huomenna rentoutumaan tuolla venematkalla, joka kestää KOKO päivän:D Ainakin rennolla asenteella pyrin reissuun ja koitan “nauttia” sen minkä pystyn.

Loppuviikosta yhtenä vaihtoehtona suunniteltiin Phi Phi saarta, jota tosi monet ovat nyt täällä blogissakin kehuneet tai sitten Koh Lanta saarta. Eetu vähän murehti, että tuleeko noilla saarilla aikapitkäksi nopeasti. Koh Lanta oli Eetulle parempi vaihtoehto, koska sieltä taitaa löytyä kuntosali;) Mähän voin joogailla tai tehdä Kaylan treenejä ihan missä vaan, mutta Eetu ei niistä (vielä) niin innostu :D Phi Philla hotellit oli aika hinnoissaan, kun taas Koh Lantalle taitaa olla pidempi (laiva)matka. Tää suunnittelu ja pähkäily näiden saarien kanssa täällä käy kyllä työstä:D Mikäli olisi aikaa (ja rahaa!!) kiertää kaikki läpi niin mikäs siinä, mutta tälläisellä viikon reissulla on ihan järjettömän vaikea päättää mihin sitä sitten suuntaisi. Varsinkin, kun mielipiteitä on ristiin ja rastiin ihan hurjasti. Onneksi sentään Aasian kiertely ei jää tähän reissuun vaan vielä on paljon edessä:) Täältä tosiaan suunnataan suoraan Kuala Lumpuriin ensi lauantaina. Sitä odotankin jo ihan hurjasti. Ihan mahtavaa päästä “asettumaan” uuteen kaupunkiin ja päästä tutustumaan yliopistoon ja muihin vaihtareihin. Jänniä aikoja:)

Jännistä ajoista puheenollen olen huomannut, että ensimmäistä kertaa elämässä mulla on ollut jonkunlaisia univaikeuksia! Normaalisti pystyn nukkumaan missä vaan milloin vaan ja miten paljon vaan. Nyt oon heräillyt keskellä yötä tai en ole meinannut saada iltaisin lainkaan unta. Mielessä pyörii noin tuhat ja miljoona asiaa. Toivottavasti mun normaalit unenlahjat palaa pian takaisin, sillä äkkiä huomaa olossa, ettei ole nukkunut tarpeeksi. Kaikki sympatia niille, jotka kärsivät uniongelmista kroonisesti pitkään!:O Voin vain kuvitella miten rankkaa se on, jos jo viikon jälkeen oma oloni on tällainen.

Mutta nyt nukkumaan (toivottavasti sikeästi) ja huomenna saaria kiertelemään! :)

Kuullaan taas pian – haleja <3

Here we are at Krabi Ao Nang. We are staying here at least two night and then continue to some island perhaps. We are not so interested in all this tourism stuff that Ao Nang presents. Tomorrow we will go to 7 island tour where we can do snorkeling in the sunset and see some fire show! Lets see what tomorrow has to offer. Now it is time to go to bed! See You.

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    linda
    11.1.2015 at 18:44

    Ihanaa pian pääsette asettumaan uuteen kotikaupunkiin! Täytyy kyllä sanoa, että blogisi sai innostumaan pysyvään elämäntaparemonttiin :) kirjoitan myös itse muutoksestani ja huomaan selvästi olevani motivoituneempi kun kirjoittaa konkreettisesti ylös mitä on tehnyt. Kiitos sinulle ihanasta hyvän mielen blogista! Tätä on kiva lukea :)

  • Reply
    RiiKka
    11.1.2015 at 19:31

    kannattaa varmaan lukea myös Annika O:n blogia, koska Annika on tällä hetkellä myös Thaimaassa. Annika ainakin kehui Koh Lantaa mutta Phi Phiistä ei niinkään välittänyt

  • Reply
    O
    11.1.2015 at 20:49

    Hei! Itse olen käynyt phi phillä pari kertaa ja pakko sanoa että en välttämättä suosittelisi paikkaa. Toki kirkkaat vedet ja ainutlaatuinen fiilis ovat ihan jees, mutta varsinkin Bangkokin jälkeen voi tuntua kalliilta paikalta :) aika pieni saari, täynnä turisteja ja myynnissä samaa tavaraa kuin joka paikassa muuallakin. Paljon länsimaalaisten perustamisen baareja ja ravintoloita, näkyy myös hinnoissa. Saaren autottomuus ja pyöräily ihan hauska kokemus jonkun aikaa, mutta nopeasti pyörien väistely ja ihmisten poukkoilu alkaa ärsyttämään :D ihan ok paikka mutta Thaimaasta löytyy paljon upeampia ja rauhallisempiakin paikkoja! Ihanaa reissua teille! :)

  • Reply
    Elinainen
    11.1.2015 at 20:51

    Kännykkäkommentointi ei mun kohdalla kannattanut, jäi tekstiä matkan varrelle. Just toi 7 saaren reissu taidettiinkin kiertää ja on oikeen mainio. Onhan se aika turistirysä tosiaan, mutta kun niille paratiisisaarille pääsee niin saa vain huokasta. Ne veneet menee aika rauhassa, ja matkatkaan ei ole ylipitkiä. Relax Oona.:)

  • Reply
    m
    11.1.2015 at 20:57

    600 bahtia tuosta taksimatkasta? :D Teitä on huijattu pahemman kerran.

  • Reply
    HAnnah
    11.1.2015 at 21:32

    menkää Lantalle, that’s all I’m saying! ;) se on ihana, etenkin jos ei etsi biletystä ja turistimassoja. Tai onhan sielläkin turisteja mutta silti kaunista ja rauhallista. Vuokraatte jonkin kulkuneuvon ja kiertelette :)

  • Reply
    mama
    11.1.2015 at 21:34

    Tsemppiä muru huomiseen päivään merellä <3 Kyllä sä pärjäät hyvin ja hyvässä lykyssä pääset pelostasi :) Ja voi harmitus univaikeuksista; olet kyllä ollut aina yksi parhaiten nukkuvista tuntemistani ihmisistä!! Joten varmasti vaan aikaerosta vielä johtuu. Elämyksellistä päivää murut <3

  • Reply
    Hannah
    11.1.2015 at 21:38

    ainiin, Lantalle pääsee Krabilta vaikka taksilla halutessaan, auto menee saarelle lossilla. Lossikyyti oli mielestäni tosi nopea ja autosta saattaa päästä sen ajaksi ulos. Huomattavasti vähemmän botskilla oleilua! :) tosin Thaimaalaisten ajotyyli kun on aika lievästi sanoen aika “jännittävä” niin kyydityksestä joutuu hieman kärsimään :)

  • Reply
    Hannah
    11.1.2015 at 21:39

    ainiin, Lantalle pääsee Krabilta vaikka taksilla halutessaan, auto menee saarelle lossilla. Lossikyyti oli mielestäni tosi nopea ja autosta saattaa päästä sen ajaksi ulos. Huomattavasti vähemmän botskilla oleilua! :) tosin Thaimaalaisten ajotyyli kun on aika lievästi sanoen aika “jännittävä” niin kyydityksestä joutuu hieman kärsimään :) (Padi sekoilee, sori jos tää tuli useampaan kertaan :D)

  • Reply
    beautyboxbys
    11.1.2015 at 22:16

    Hei! Käy kurkkaamassa mun blogista postauksia Koh Lantalta. Oltiin vuosi sitten pari viikkoa ja oli kyllä kiva paikka. Otettiin skootteri jolla kierreltiin ympäri saarta. Siltä löytyy paljon kivoja hotelleja. Itse olin isommassa resortissa Rawi Warinissa. :)

    http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/beauty-box/koh-lanta

  • Reply
    Lisa
    12.1.2015 at 00:20

    Moikka! Tunnen tuskas Ao nangin kanssa! Vietettiin siellä viime keväänä 4 päivää, eikä päästy edes käymään saarilla kovan tuulen takia :( siellä suositeltiin tekee jotain retkeä muistaakseni tiger cave temple nimiselle näköala paikalle. Oltiin sitä ennen phi phi saarella 3 yötä mutta en kyllä voi hirveesti suositella, aika tylsä mesta ellei tykkää bilettää, niitä kyllä löytyy. Olihan siellä toki mukava loikoilla auringossa mutta kallista syödä ja vähän tekemistä. Koh lantalle ei päästy sillon koska oli low season. Liput ok kyllä kalliit ja itseasiassa me oltais sillon saatu edullisemmin jos oltais ostettu paluu vasta ite saarelta!

  • Reply
    lillis
    12.1.2015 at 07:27

    Suosittelen Lantaa! Siellä on lunki meno, mutta mielestäni ei kuitenkaan tylsää. Me mentiin sieltä tilataxilla Ao nangiin, kun mulle tulee huono olo keinuvissa laivoissa. Phuketista mentiin Lantalle speed boatilla, joka ryskytti aaltoihin kovin, mutta se tuntuu jopa mukavalta verrattuna keinumiseen ;D

  • Reply
    Riikka
    12.1.2015 at 12:12

    Mua kiinnostaisi miten noiden opintojen hyväksiluku sospolin opintoihin onnistuu? Saatko esim. sivuaineita niillä hyväksiluettua? Pitikö sun etukäteen varmistaa oppiaineesta miten ne hyväksytään tms? Harmi että itsellä alkaa olla opinnot jo kasassa, en edes tiennyt että tuonnekin voi lähteä vaihtoon! Varmaan upea kokemus tollanen vaihto :) Jos et ehdi tässä vastailemaan, niin ei kiirettä, vastaa näihin mun mietintöihin vaikka joskus jos teet yleisen postauksen vaihdosta/opiskelusta siellä :)

    • Reply
      monasdailystyle
      13.1.2015 at 03:55

      Moikka Riikka <3 :) Valkkasin ite kurssitarjonnasta kokonaisuuden ja Marja tsekkas sit ne läpi:) Toki kun on kyse Malesiasta niin ei taida olla mitään takuita saadaanko just ne kurssit mitä ollaan toivottu. Tarkoitus on saada käytyä yksi sivuaine kokonaan tuolta ja mun tilanteessa se tulee sit kauppiksen sivuaineeksi (kansis). Pitäis onnistua siis hyväksilukeminen täysin, mutta ainahan siinä voi tulla mutkia matkaan. Mä en tosin oo ottanut siitä niin paljon stressiä, kun on jokatapauksessa jäätävä määrä vielä opiskeltavaa, mutta Eetulle on tärkeetä saada kansis kokonaan sivuaineeksi kasaan, jotta hän pääsee valmistumaan mahdollisimman pian kun tullaan takas :)
      Mikäli sulla on yhtään sellainen fiilis, että haluisit lähteä vaihtoon niin ehdottomasti kannattaa mennä:) AE:n kautta on super kivoja paikkoja tarjolla. Eihän se haittaa vaikka opinnot jo melkein valmiit, ainahan voi muutaman extra kurssin käydä ;) Mä haaveilen jo toisesta vaihtoon lähdöstä, mut se taitaa kyllä jäädä :D Ehkä sit töihin ton toisen puoliskon kanssa ulkomaille :)

  • Reply
    Elisa
    12.1.2015 at 16:29

    Moikka! Ensinnäkin haluaisin sanoa pari rohkaisevaa sanaa blogistasi, olen seurannut sitä jo pitkän aikaa ja saanut sen kautta lähes päivittäin hurjasti positiivista energiaa! Arvostan suuresti terveellisiä elämäntapoja, positiivista energiaa ja kykyä luoda hyvää mieltä ympärille, sinusta taitaa löytyä nämä kaikki ja siksi blogiasi on todella mukavaa ja inspiroivaa lukea. Olin itsekin Balilla vaihdossa syyslukukauden ja nyt reissaan ympäri Aasiaa. Suosittelen tuota Koh Lantaa, viihdyin siellä huonosta säästä huolimatta yli viikon. Kaunis saari, rento tunnelma, mukavat paikalliset, hyvä kuntosali ja sitäkin parempaa ruokaa :) Ja ei ole mikään turistirysä, paitsi saaren toisessa kärjessä hieman. Muistahan reissullasi nauttia, nähdä, uskaltaa, olla utelias, haistaa, maistaa, kuunnella, olla onnellinen ja SURFFATA :D Ja tietenkin olla varovainen, denguekuumeet, skootterionnettomuudet ja taskuvarkaat oli ainakin Balilla arkipäivää… Karaistuminen Aasian rosoisuuteenkin tekee vain hyvää, pian sitä huomaa näkevänsä maailman ihan uusin silmin ja arvostaa asioita eri tavalla :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *