11.12.2014

Me muutetaan Malesiaan!

malesiaKuvat, Lady N

Olen ihan liian pitkään pihdannut tätä postausta ja nyt en enää yksinkertaisesti malta olla kirjoittamatta aiheesta! Nimittäin meillä on lennot tammikuun 5. päivä Aasiaan! Takaisin Suomeen on tarkoitus tulla vasta heinäkuussa.

Olen aikaisemmin täällä blogissa maininnut, että opiskeluvaihto on mun ja Eetun yhteinen haave ollut melkeinpä ensimmäisistä treffeistä asti. Nyt se vihdoin toteutuu tammikuussa. Malesia ja Kuala Lumpur on ollut meidän ykkösvaihtoehto tosi pitkään ja sinne me nyt odotetaan (edelleenkin!!) vastauksia. Odottavan aika on pitkä. Onneksi olemme saaneet vahvistuksen jo varapaikasta eli mikäli kävisi niin huonosti, ettei meitä hyväksyttäisi Kuala Lumpurin yliopistoon aloitamme vaihto-opiskelun Balilla!;)

Mitä Aasiaan muutto sitten tarkoittaa käytännössä täällä blogin puolella? No ainakin huomattavasti värikkäämpiä kuvia!! ;) Lainasin tähän postaukseen kuvia ihanalta Niinalta joka on ollut vuoden Malesiassa! Hänen juttujaan voi käydä lukemassa täältä.

Täällä on siis oltu todella jännissä tunnelmissa ja koitettu järkkäillä asioita siihen malliin, että on hyvä lähteä pidemmäksi aikaa pois kotoa. Mä en meinaa pysyä pöksyissäni. Saattaa olla, että joudutte muutamaan otteeseen kuuntelemaan yli-innostuneita reissujuttuja seuraavan kuukauden aikana. Ensi vuonna blogi tulee siis painottumaan hyvin paljon reissuihin ja tulen päivittämään täällä juttuja niin uusista matkakohteista, vaihto-opiskelusta, kuin asumisesta ulkomailla yleensä! Tammikuuta odotellessa ;)

Onko ruudun siellä puolen muita, jotka ovat lähdössä ensi kevääksi Malesiaan vaihto-opiskelemaan??:)

We are moving to Asia!! I have been keeping this information for my self too long but now I can say it  out loud. On the 5th of January we will fly to Bangkok to start our adventure lasting until the beginning of the July. Studying abroad has been both mine and Eetu´s dream for a long time and now the dream is finally going to be true. We have applied both in Malaysia, KL, and Bali. KL is still our first option although we have not got the final confirmation from the local university yet. But to Bali we have been selected for sure and there we are heading if we fail to get in to UPM. I have been so excited about this for a while and little by little started to organize thing to be ready for our departure.  In the following spring the blog will be more and more about traveling and studying abroad. I hope that you enjoy reading our stories from the other side of the world!

Is there anyone else going to study abroad as an exchange student next spring, perhaps in KL also?

Follow on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN // INSTAGRAM

You Might Also Like

44 Comments

  • Reply
    veera
    11.12.2014 at 11:19

    Mona, ihan mahtavaa!!! Oon niin, niin onnellinen sun puolesta! Ihan mahtavaa oikeesti!! :) Haaveilla on tapana toteutua! Sama haave on täälläkin, minulla ja Ollilla!:) Olli sai unelmiensa opiskelupaikan syksyllä ja minä taistelen vielä omasta;) Mutta sitten kun minäkin oon koulussa, ollaan ajateltu, että yhdessä vaihtoon lähteminen olisi jossain niin hieno kokemus! Oikeesti en malta odottaa jos meillekin tulisi sama mahdollisuus jossain vaiheessa. Oon niin iloinen teidän puolesta! :) Kokemus, jonka muistaa aina ja ikuisesti :) Upeaa! Oon niin innoissani täällä! :D <3
    <3:Veera

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 11:26

      Ihan varmasti pääsette lähtemään yhdessä!! :) Tsemppiä sinne opiskeluihin, kyllä sä kouluun pääset <3 :)
      Ja kiitos ihana, kun oot hengessä mukana <3 :)

  • Reply
    mipsukka
    11.12.2014 at 11:35

    Super jännää!!!! :D Kuulostaa ihan sairaan siistiltä ja toivottavasti pääsette sinne teidän ykkösvaihtoehtoon! Olen kerran käynyt Kuala Lumpurissa lyhyellä lomalla ja se oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Paikoittain hienoa ja modernia ja paikoittain taas kaoottista ja köyhää. Oih, kuulostaa kyllä niin ihanalta kokemukselta teille. <3 Hienoa kun uskallatte lähteä! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 11:39

      Vastakohdat on itselleni juuri se mitä eniten oikeastaan odotankin. Herättää varmasti paljon ajatuksia.
      Nyt vaan kun pääsisi jo lähtemään:D Tavallaan aika on mennyt tosi nopeasti mutta tavallaan tuntuu, että kestää pitkään :D

  • Reply
    Kristiina
    11.12.2014 at 11:52

    Jeee, mä oon niin happy teidän puolesta! Kuten tiedät mä menin siipan mukaan reiluksi vuodeksi ulkomaille mukaan kun hän opiskeli. Teininä oon jo asunu ulkomailla ja n. viikko sitte tultiin Suomeen mun harjoittelujaksolta ulkomailta. Siippa sai nauttia elämästä ja ottaa rennosti, kiitos virkavapauden :) Ihana lukea sun kokemuksia sitten Malesiasta ja Indonesiasta! Mukavaa reissun odotusta!
    Pus Mona <3

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 12:03

      Hih,, kiitos Kristiina <3 Ihanaa, että oot hengessä mukana <3 Haleja miljoona!!

  • Reply
    T
    11.12.2014 at 11:53

    Oii miten siistiä! :)) Innolla odotan tulevia postauksia! Varsinkin, kun meillä on samanlainen tilanen tiedossa poikaystävän kanssa ensi vuonna myös! Jee tosi siistiä.

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 12:03

      Oi ihan mahtavaa, että oot myös lähdössä poikaystävän kanssa! <3 :)

  • Reply
    Laura
    11.12.2014 at 11:55

    Mitä opiskelette ja missä? :) mitä meinaatte tehdä asunnon suhteen?

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 12:05

      Kauppatieteitä mennään opiskelemaan, pääosin kansantaloustieteen kursseja ja tosiaan tuonne Kuala Lumpuriin haettiin. Kirjoittelen ihan erikseen vielä koulusta, kun se selviää päästäänkö:)
      Koti odottaa Turussa takaisin SUomeen paluuseen asti, eli ei myydä sitä pois <3 :) Perhe pitää siitä täällä päässä huolen sillä välin ku me ollaan poissa;)

      • Reply
        Laura
        12.12.2014 at 17:18

        Ajattelinkin ettette kai luovu teidän niin ihanasta kodista :)

        • Reply
          monasdailystyle
          12.12.2014 at 17:27

          Juu ei tietystikään näin lyhyen reissun takia:)

  • Reply
    Emma Mclean
    11.12.2014 at 11:56

    upeeta!!! Mun hyvä ystävä Turusta lähtee tammikuussa Balille vaihtoon:)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 12:05

      Oi ihan mahtia! :) Saas nähdä mennäänkö mekin Balille:)

  • Reply
    Emi
    11.12.2014 at 12:49

    Upee juttu! :) Mullakin oli aina ulkomaille lähtö haaveissa opiskeluaikoina, mutta Se tyssäs moneen asiaan. Mukavaa vaihtelua varmasti sun blogille tämä, en jaksa odottaa että päästään lukemaan ja näkemään teidän matkaa!! :) Ihanaa joulun aikaa teille, ja tsemppiä reissuun!

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 13:01

      Voi kiitos Emi ja ihanaa joulun odotusta myös sulle <3 :)
      Samaa mietin itse, että tulee blogiin kyllä kivasti vaihtelua tämän myötä!!;)

  • Reply
    Moma
    11.12.2014 at 13:21

    Oih, kuulostaa niin IHANALTA!! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 13:26

      <3 :)

  • Reply
    Watson
    11.12.2014 at 13:23

    Hei Mona! Onnittelut uuden seikkailun johdosta! :) Olen kommentti-ujo, eli tämä on eka kommenttini vaikka olenkin tykästynyt blogiisi kovasti! Halusin vinkata yhdestä kivasta KL blogista, joka oli mulle tosi hyödyllinen Malesiaan muuttaessani (http://www.lily.fi/blogit/maailma-tehty-meita-varten). Toivottavasti teille paikka varmistuu ja pääsette pian suunnittelemaan. Kuka tietää, ehkä törmäämme Kuala Lumpurin kuumilla kaduilla! Tsemppiä! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 13:44

      Moikka Watson!! Voi miten kiva, että nyt jätit kommenttia <3 :) Ja ehdottomasti törmätään!! Laitan sulle vaikka mailia kun ollaan vähän lähempänä:)
      Ja kiiiiitos vinkistä <3 :)

  • Reply
    elisa
    11.12.2014 at 13:48

    Kuulostaa kerrassaan mahtavalta! :)
    Ollaan varaamassa lippuja miehen + kaveri pariskunnan kanssa lippuja Kuala Lumpuriin maaliskuulle, kolmeksi viikoksi. Reissataan Malesiassa ja käydään tietenkin myös Singaporessa. Mielenkiinnolla odottelen tulevia päivityksiä Malesiasta!

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 13:50

      Oi ihan mahtavaa!!! :) Juttua tulee varmasti kyllästymiseen asti puolen vuoden aikana;)

  • Reply
    Rosita
    11.12.2014 at 14:15

    Whaaat wou, hieno uutinen!! :)) Ja lähdette jo ihan pian, miten oot pystynyt olemaan kirjoittamatta tästä?! Itse muistan, että vikoina kuukausina ennen lähtöä oli ihan hirveä homma kaiken pakkaamisen ja järjestelyjen kanssa. Mulla tuli myös poikaystävä mukaan, joten siitä tuli kiva yhteinen kokemus :) Jes, odottelen jo kuvia vaihdosta! Kunhan sinne ensin pääsette, heh..

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 14:29

      Hih, on tässä vähän sormet jo syyhynnyt :D Ensin tarkoitus oli kirjoittaa marraskuun alussa, kun luultiin että sillon saadaan vastaukset, mutta nyt kun niitä edelleen odotellaan niin enää ei jaksanut olla kärsivällinen :’D
      Tosin oon tästä touhottanut muuten kaikille niin paljon, että se on hyvin vähentänyt tänne touhottamisen tarvetta;) Nyt ystävä rakkaat saa vähän rauhaa, kun voi purkaa blogiin tätä yli-innostusta, eikä heidän tarvii jatkuvasti olla kuuntelemassa mitä milloinkin :D

      • Reply
        Rosita
        11.12.2014 at 15:42

        No voin uskoa! :D Sen verran siinä on kuitenkin kaikkea jännitystä mukana, että on vaikea olla ihan hiljaa. Toivottavasti pääsette sinne Kuala Lumpuriin vaikka ei Balikaan paha olisi! ;D

        • Reply
          monasdailystyle
          11.12.2014 at 15:55

          Hih, ei tosiaan olisi kovin paha vaihtoehto tuo Bali;) Eiköhän nuo vastaukset kohta puoliin ala tulla…. Viimeistään helmikuun alussa, kun koulu alkaa :D :D

  • Reply
    Pinja
    11.12.2014 at 16:31

    Vau miten mahtavaa! Onnea ja tsemppiä, en malta odottaa tulevia postauksia maailman toiselta puolelta :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 16:36

      Kiitos ihana aurinkoinen Pinja <3 :)

  • Reply
    S
    11.12.2014 at 16:36

    Ai että miten ihanaa!!! Tulee olemaan yksi elämän hienoimmista kokemuksista, jos päätätte niin. Vaikka nyt meiän aamulenkit menee yhteensä vuoden tauolle, kun kotiudun täältä Aasiasta vasta tammikuun puolivälissä ;) Halit murulle ja jos Balivinkkejä kaipaat niin täältä pesee! <3

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 17:25

      Todellakin kaipaan Bali vinkkejä <3 Ja vaikkei mulla kyllä kiire kotiin oo niin odotan kyllä nyt jo että päästään ens kesänä yhdessä käppäilee <3 <3 Ikävä!! Haleja miljoona <3

  • Reply
    Eve
    11.12.2014 at 16:39

    hei pakko kommentoida! Just tänään saatiin todistukset kouraan täältä balilta ja syksyn vaihto on ohi. Kumpaan tahansa meettekään niin ette tuu katumaan. Aasia on ihana paikka asua: ihmiset, RUOKA ja maisemat. Nyt jo ikävä tänne vaikka vielä viikko Balilla jäljellä. :)

    Mutta sit se koulu… Jos asia Exchangen kautta ootte tulossa opiskelemaan ni koulutuksen tason suhteen ei kannata odottaa juuri mitään. Se on heikkoa. Mutta enemmän itse tulinkin hakemaan kokemuksia enkä niinkään opiskelemaan. Ihanaa kevättä teille ja reissuja ympäri Aasiaa. täällä on ihanaa :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 20:26

      Oiiii mahtavaa:) On varmasti ollut huikea kokemus:) Tuntuu melkein epätodelliselta, että kohta on itsekin siellä:D

  • Reply
    Lotta
    11.12.2014 at 17:28

    Ei vits kuin siistin kuulostai! Itse en oo suunnittelemassa vaihtoa mut ihailen niitä jotka uskaltaa lähteä tollaseen ja sä vielä niin kauas! Ootan innolla värikkäitä kuvia, vähän vaihtelua synkästä Turusta mihin itse jään viel ainakin joksikin aikaa :D Tsemppiä teille matkaan valmistautumiseen :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 20:53

      Kiitos paljon tsempeistä! :) Jännittäjä tyyppinä sitä tarvitaan;)
      Ja ihana kuulla, että reissun kuvia odotellaan innolla:) Lisää vaan omaakin intoa ja fiilistä kuvailla siellä sitten ahkerasti blogiin juttuja :)

  • Reply
    Elisa
    11.12.2014 at 17:42

    Aivan mahtavaa!! Itse juuri eilen kirjoitin viimeisen kokeen ja tänään oli juhlava päätösseremonia syksyn vaihto-oppilaille Balilla. Vaihto on ollut sanoinkuvaamattoman huikea kokemus, ja varmasti tulee teillekin olemaan elämän yksi parhaista jaksoista :) Päädyttepä sitten Balille tai KLiin. Menetkö muuten Asia Exchangen vai suoraan yliopiston kautta?

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 21:03

      Asia Exchangen kautta! :) Voi vitsit, kun olisi siellä jo. Sulla on varmaan ollut ihan huikea kokemus <3 :)

  • Reply
    Hanna Saldana
    11.12.2014 at 18:43

    Mahtavaa! Vaihdossa oleminen ulkomailla on sellainen kokemus jota ei koskaan unohda:). Itse olin (kauan sitten:)) vuoden 1999 syksylla 3 kk Sri Lankassa tyoharjoittelussa ollessani sairaanhoitajaopiskelija. Suoritin siella siis osan tyoharjoittelusta (lasten sairaanhoidon ja synnarin). Reissu oli ihan mieleton kokemus toiseen kulttuuriin ja muistan reissun kuin se olisi tapahtunut eilen! Jonkinlainen Sri Lanka-hulluus minuun sitten iski ja kavin siella lomilla pariin otteeseen, viimeksi 2005. Nyt olisi taas kova halu paasta miehen ja lapsen kanssa… Tuolta 1999 matkalta sain tuttavuuksia jotka ovat sailyneet tahan paivaan saakka ja viimeisimmalta lomalta tuli myos kavereita. Tuon tyoharjoittelureissuni aikaan 3 luokkakaveriani olivat Malesiassa harjoittelussa:)

    Upeaa reissua ja nauttikaa joka hetkesta…vaikka niita vahemmankin hehkeita paivia varmaan tulee :D. Jaan mielenkiinnolla seuraamaan blogia! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      11.12.2014 at 21:06

      Oi mahtavaa!! :) Kyllä tässä alkaa kyllä jalat vipattaa jo, kun ei millään malttaisi odottaa :) Niin monet jo sanoneet, että vaihtoaika ollut ihan huikeeta. Ja todellakin, varmasti tulee niitä huonoja päiviä ja itseni tuntien ikävää tulen potemaan moneen otteeseen. Nykyään on kuitenkin niin hyvät nettisysteemit, että helposti voi olla yhteyksissa tänne rakkaisiin, joten se helpottaa pahinta ikävää :) Ja kärsimättömänä ihmisenä uskon, että erilainen kulttuuri tulee tuottamaan yhden jos toisenkin ärsytys tilanteen omalla kohdallani ;D Toisaalta sitä reissusta toivonkin – kasvamista ihmisenä ja sitä kärsivällisyyttä lisää:)

  • Reply
    Piia
    11.12.2014 at 23:36

    OHO. Kui siistii!!! :) Mulla on ollut yksi kaveri Kuala Lumpurissa ja muutama Balilla. Kuala Lumpurissa ihan opiskellaankin (ja kaveri kävi puku päällä koulussa!) ja Balilla kaikki raksasta humanisteihin vetää samoja pilipalikursseja :D

    • Reply
      monasdailystyle
      12.12.2014 at 08:59

      Opiskelun tasosta on tosiaan monenlaisia mielipiteitä tuolla:) Itse odotan kyllä eniten ihan sitä reissaamista ja kokemuksia, mutta tokihan sitä vähän pitää koittaa keskittyä tuohon opiskeluunkin:)

  • Reply
    samppa
    12.12.2014 at 13:08

    Malesia ja Bali on molemmat ihania paikkoja! Itse olin vaihdossa Malesiassa ja oli kyllä aivan ihana puolikas vuosi! Todellinen irtiotto arjesta ja kasvatti kyllä ihmisenä todella paljon! Koulu ei ollut rankkaa, mikä mahdollisti matkustelun ympäri ämpäri. Ja se ehkä olikin paras anti musta koko vaihdossa! Tosi silmiä avartavaa kokemus! Hienoa nähdä eri paikkoja, kokea uusia juttuja ja oppia toisista kulttuureista. Ja tietty olihan ne maisematkin (ne rannat!!) silmiä miellyttäviä! Tuutte varmasti nauttimaan reissusta! Ihanaa matkaa!! Jos haluat vinkkejä niin mulle voi laittaa meiliä

  • Reply
    Janet
    12.12.2014 at 13:10

    Hei wou, miten mahtavaa!
    Ihan huikeeta päästä teidän mukaan reissulle näin postaustenkin muodossa :)

  • Reply
    Anna
    22.12.2014 at 07:56

    Moikka Mona

    Käyn aina välillä lukemassa blogiasi, siinä on tosi kivaa energiaa! Ja nyt huomasin, että olette lähdössä Malesiaan vaihtoon, tulee varmasti ihan mahtava reissu! Asun itse Singaporessa ja kirjoittelen omaa blogiani Success In High Heels osoitteessa annaratala.blogspot.com. Sieltä voit käydä myös fiilistelemässä vähän aasialaista meininkiä :) Kaikkea hyvää teille ja hauskaa vaihtoaikaa!

    • Reply
      monasdailystyle
      22.12.2014 at 07:57

      Oi ihan mahtavaa!! kiitos, kun kävit jättämässä kommenttia <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *