15.11.2014

This and that

Marraskuu on jo puolessa välissä ja Jouluun on enää viisi viikkoa! Koko syksy on mennyt ihan yhdessä hujauksessa. Marraskuu on tuntunut kovin pimeältä, mutta toisaalta pimeät illat ovat olleet täydellinen syy uppoutua peiton alle nauttimaan hyvistä kirjoista. Välillä on kiva ottaa iisimmin ja rentoutua enemmän. Nyt on hyvä aika muistuttaa itseään kehonhuollosta, nauttia pitkistä kuumista kylvyistä, venytellä ja joogata iso collari päällä, juoda chai teetä ja ihan vaan olla möllöttää.

Keräsin rennon lauantain päätteeksi tähän muutamia kuvia kuluneilta parilta viikolta.

kello

Eteisessä ilahduttaa uusi kello ja peili. Kello on saatu Katoko nettikaupasta. Heillä on vaikka mitä upeita sisustus juttuja valikoimassa.<3 Kurkkaa täältä.

outfit1

Päivän asu muutaman viikon takaa.

mantelipallerot

Tänään tein kasallisen palleroita tuliaisiksi huomisille synttärikemuille (Eetun siskon poika täyttää 5v <3 ). Voi taivas ne on hyviä. Resepti löytyy täältä. Lupaathan kokeilla?! :)

mysli

Ensimmäistä kertaa ikinä itsetehtyä mysliä. Hassua, etten aikaisemmin ole saanut aikaiseksi.

novemberhome

Kotona on yksi jos toinen kynttilä. Lisäsin myös talvivalot ikkunalaudalle. Joulu saa siis tulla. Glökikausi on tietty korkattu jo ajat sitten.

yazzhair10

Inspiraatiota sisustukseen Yazz Hairin tiloista. Ihania pirteitä värejä ja mielenkiintoisia ratkaisuja.

hairstyle

Irenen loihtima kaunis lettikampaus. Pitää ehdottomasti useammin laittaa hiuksiin lettejä piristykseksi.

Nyt ihanaa iltaa kaikille!

Ps. Muistakaa, että Zalandolle on vielä huomisen voimassa alekoodi! Koodi löytyy tästä postauksesta:)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *