12.11.2014

BIG NEWS!

muutto1muutto3muutto5muutto2
muutto6
muutto4

Ikuisia laukku- ja kenkähaaveita, päivän asukuvia, muotihöpötyksiä, kodin sisustamista, maailman kiertämistä, terveellisiä reseptejä, liikuntaa ja ennen kaikkea hyvän mielen jakamista. Niistä on Mona’s Daily Style koostunut jo viisi ja puoli vuotta. Aika blogin kanssa on mennyt ihan siivillä ja olen kasvanut sen myötä. Blogi on iso osa elämää ja edelleen jaksan olla päivittäin kiitollinen, että saan mahdollisuuden tehdä työkseni jotain mitä todella rakastan ja joka antaa päivittäin niin paljon iloa ystävien ja teidän kaikkien lukijoiden kautta.

Vuosi sitten syyskuussa otin ison askeleen ja siirryin blogini kanssa upean Costume lehden alle. Pitkään itsenäisenä bloggaajana olleena päätös ei ollut helppo ja jännitin mitä lehden alla bloggaaminen toisi mukanaan. Jälkeen päin voin todeta kiitollisena, että paljon uusia kokemuksia, uusia upeita ihmisiä ympärillä ja rakkaita ystäviä. Olen ihan äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden olla osa upeaa muotilehteä ja sen yhteisöä. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä olen oppinut ja kokenut viimeisen vuoden aikana.

Nyt on kuitenkin aika kääntää sivua ja tarttua uusiin haasteisiin. Elämä tuo tullessaan pian isoja muutoksia ja myös blogi on osana muutosten tuulissa.

Mona’s Daily Style tulee nimittäin muuttamaan 1.12.2014 upean FITFASHION portaalin sivuille! Olen erittäin ylpeä siirrosta hienoon porukkaan, jossa on iso joukko inspiroivia bloggaajia ja todella kannustava taustatiimi. Fitfashionin punaisena lankana toimii hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat. Toivottavasti teillekin löytyy sivuilta uutta mielenkiintoista luettavaa. Mona’s Daily Style jatkaa tutulla tyylillään muotia ja hyvinvointia yhdistäen. Toivon, että pystyn jakamaan blogilla mahdollisimman paljon iloa niin kauniiden naisellisten asioiden parissa kuin terveellisten elämäntapojenkin tiimoilta.

Iso kiitos kaikille teille, jotka täällä jaatte aikaanne ja piristätte kommenteillanne <3 Toivottavasti nähdään joulukuussa Fitfashionin puolella. Uuteen osoitteeseen pääsee suoraan www.monasdailystyle.com osoitteen kautta, kun siirto on tehty. Marraskuun loppuun asti ollaan kuitenkin vielä täällä Costumen sivuilla! Muistuttelen osoitteen muuttumisesta vielä lähemmin. Täältä tullaan Fitfashion! :)

Dreaming of new pair of  shoes or bags, outfits, decor, fashion talk, traveling, healthy lifestyle, delicious recipes and first of all sharing happiness is all that Mona´s daily style has been the last five and a half years. It has been awesome to be able to do blogging as my full time job. My job brings me so much happiness especially because of friends and you guys, my readers.

Last autumn I took a giant step a head when I started blogging under Costume magazine. I am so thankful for this experience and opportunity to be a part of fashion magazine. I have learned a lot and got so many new friends in my life during recent year. Now it is time to take next step forward and meet new challenges. My life is going through a substantial change in the near future and also the blog will be part of these new winds. 

Mona´s Daily Style is moving under the FITFASHION portal on the 1st of December! I am proud to get into this awesome group having lots of great bloggers there and so supportive team on the background. Mona´s Daily Style will continue with the same style as so far combining fashion and well-being.

Thank you all who share your time here in my blog with me and cheer up my day with your comments<3. I hope to see you from the beginning of December in Fitfashion. You are transferred to my new webpage directly from the old address monasdailystyle.com. 

WWW.MONASDAILYSTYLE.COM

You Might Also Like

38 Comments

  • Reply
    Rosita
    12.11.2014 at 10:00

    Jeejeee onnea Monalle!! :) Siirto kuulostaa hyvältä, Fitfashionin puolella kun on tullut luettua muitakin blogeja. Onnea uusiin tuuliin!

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:01

      Kiitos Rosita!!! :) Täällä odotellaan jo ihan intona:) Ihan huikeiden, energisten ja inspiroivien tyyppien joukkoon saa siirtyä:)

  • Reply
    Coco/Henna
    12.11.2014 at 10:22

    Onnea vielä tätäkin kautta. Uudet tuulet piristävät, onnea kaunokainen! <3

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:02

      Kiitos muruuuu <3 <3 Melkein samaan talliin;) Haleja <3<3

  • Reply
    Jaana
    12.11.2014 at 10:46

    Onnea! Konsepti kuulostaa kyllä just sun blogin kuvaukselta, että varmasti ihan oikea osoite

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:03

      Kiiiiitos Jaana:) :) Tosi kiva kuulla, että oot tota mieltä:) Tähän messässä Fitfashion on enemmän ollut tuota fittiä, mutta nyt on tarkoitus tuoda mukaan myös fashion puolta ;) :)

  • Reply
    Elina
    12.11.2014 at 10:58

    Onnea uusiin tuuliin ihana! <3

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:03

      Kiitos tosi paljon Elina!!! :)

  • Reply
    Anna-Maria / Secret Wardrobe
    12.11.2014 at 11:01

    Oi oi, onnea hurjasti!! <3

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:20

      Kiitos paljon Anna-Maria <3 <3 :) :)

  • Reply
    -H
    12.11.2014 at 11:15

    Onnea ihana :)

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:20

      Kiiiitos murunen <3:)

  • Reply
    Piia
    12.11.2014 at 11:16

    Onnea!!!!!! Fitfashion saa vähän sitä fashioniakin mukaan, mutta toisaalta oot erittäin hyvä fit siihen jengiin ;)

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:27

      Kiitos Piia paljon <3 <3 :) Tämä oli tosiaan idea, fitin joukkoon hiukan sitä muotia:) Taustalla on niin energista ja tsemppaavaa porukkaa, että on kyllä ihan huikeaa päästä mukaan heidän tiimiinsä :) <3

  • Reply
    CURIOUSNOORA
    12.11.2014 at 11:47

    Oooi, jännittävää!! <3 Suuren suuret onnittelut!

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:28

      Kiitos Noora <3 <3 <3 :) On kyllä jännää:) Niin kiva päästä ihan mielettömään porukkaan:)

  • Reply
    LeAnn
    12.11.2014 at 11:50

    Aivan upea uutinen!

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:30

      Kiitos ihana <3 Ja niin kivaa, että oot edelleen mukana täällä piristämässä mua <3 :)

  • Reply
    camilla
    12.11.2014 at 12:52

    Onnea Mona. <3 Sä olet kyllä niin inspiroiva ja ihanan positiivinen persoona, että pääset vielä pitkälle. Halirutistus

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:31

      Voiiii kiitos ihanuus <3 Sä se ihana ja inspiroiva oot <3 Kiitos mega paljon kannustavasta ja voimaannuttavasta kommentista muru<3

  • Reply
    Teljänneito Jessica
    12.11.2014 at 12:59

    Onnea vielä täälläkin, ihanaa, uutta ja jännittävää Mona! :)

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:31

      Kiiiiitos paljon Jessica:) Uudet jutskat on kyllä aina jänskiä:) Niin kivaa :) :)

  • Reply
    Katja
    12.11.2014 at 16:05

    Onnea uteen blogin ja tavoiteisiin! :)

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:33

      Kiitos paljon Katja!! :) :) Ensi vuonna on luvassa aika paljon erilaisia juttuja, vaikka pääosin tietty blogi samalaisena pysyykin;)

  • Reply
    Pinja
    12.11.2014 at 18:13

    Mahtavaa, onnea! <3 :)

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:34

      Kiitos ihana Pinja <3 Saat aina hymyn aikaan täällä päässä :)

  • Reply
    Alex
    12.11.2014 at 18:23

    Congratulation!!! All the best for your new step forward and thanks for writing in English <3!

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:35

      Thank you Alex <3 <3 <3 So nice to hear that you like that there is also some english summery :) <3
      I

  • Reply
    mama
    12.11.2014 at 19:51

    Onnea muru uusiin ihaniin haasteisiin <3

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:35

      Kiiitos maailmas rakkain mama <3<3

  • Reply
    Maria
    12.11.2014 at 22:33

    Are you planning on doing more posts in English? It would be awesome! I think you have a lot of international readers. Obviously you don’t have to write the whole post in English, but maybe an overview or more important points :)

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:39

      So nice to hear Maria!! :) English summery is definitely coming more and more!! :) I’m really happy to hear that you like it:)
      Have a nice weekend Maria <3

  • Reply
    Carian
    13.11.2014 at 15:16

    That is so great to hear! I’m very happy for you Mona, congratulations! I’m looking forward to your new website and, especially, your posts as I read them everyday! Have a lovely day!

    xx Carian
    http://simplychicls.blogspot.com

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:40

      Thank you Carian <3 You are so sweet :) Have a nice weekend too <3 :)

  • Reply
    Eija
    13.11.2014 at 21:23

    Sekä Fashion and Fit
    ♡♡♡♡♡
    Onnittelut
    Sinulle

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:40

      Hih, kiiiitos paljon <3<3<3<3<3 :)

  • Reply
    Janet
    14.11.2014 at 13:18

    Uu, onnea uusiin tuuliin ihanuus ♥♥

    • Reply
      Mona
      15.11.2014 at 11:41

      Kiitos ihanuus <3 <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *