18.10.2014

IKUISUUSKAUPPALISTA

Evernote on ehkä yksi tärkeimmistä sovelluksista mitä puhelimessa voi olla. Innostuneena ja impulsiivisena ihmisenä tarvitsen aina mahdollisuuden tehdä muistiinpanoja ja erinäisiä listoja, joten evernote on täydellinen sen puolesta. Ei haittaa vaikka muistivihko olisi unohtunut kotiin, koska evernote on aina mukana puhelimessa. En voi tarpeeksi hehkuttaa sen kätevyyttä. Merkkaan sinne aivan kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat ylös mitä mieleen juolahtaa. Sovellus synkronoi myös tietokoneeni kanssa, joten kaikki muistiinpanot löytyy näppärästi koneelta töitä tehdessä.

Yksi tärkeä muistiinpano/lista omassa Evernotessani on IKUISUUSKAUPPALISTA. Itse en ole koskaan ollut mikään suuri kaupassakäynnin fani vaan se tuntuu useimmiten pakkopullalle. IKUISUUSKAUPPALISTA helpottaa hommaa kuitenkin kummasti. Olen kerännyt listaan kaikki tärkeimmät ruoka-aineet, joita pitäisi aina löytyä ruokakaapista. Teen toki myös erillisiä kauppalappuja tarpeen mukaan, mutta joka kauppareissu vilkaisen aina pikaisesti IKUISUUSKAUPPALISTAA ja tarkistan päässäni, että olikohan tuota ja tuota…

ikuisuuskauppalista

Koska rakastan itse tutkiskella muiden ruokaostoksia ja tutkin myös äidin luona kyläillessä aina ruokakaapit läpi ajattelin jakaa teille oman IKUISUUSKAUPPALISTANI. Olisi myös super kiva kuulla mitä teidän listaltanne löytyy! :) Mikäli lista ei ole vielä käytössä, suosittelen tosi lämpimästi ainakin sen kokeilemista – samoin Evernoten!! :) Toivottavasti tässä on pieni vinkki arjen helpottamiseksi.

MONAN IKUISUUSKAUPPALISTA! 

 parsakaali / broccoli
 persilja / parsley
 cashewtahna / cashew butter
 kookosmaito / coconut milk
 ananas / pineapple
 tahini / tahini
 kurkku ja tomaatti / cucumber and tomato
 salaatti / fresh salad leaver
 vuohenjuusto / coat cheese
 seesaminsiemeniä / sesame seeds
 kurpitsansiemeniä / pumpkin seeds
 proteiinijauho / protein powder
 maca / maca
 vihreätee / green tea
 lucuma / lucuma
 parapähkinä / brazil nut
 saksanpähkinä / walnut
 kananmunia / eggs
 sardiini / sardine
 simpukoita / canned mussels
 kana tai kala / chicken or fish
 sitruunoita / citron
 riisikakku / rice crackers
 gluteenittomia tortilloja / gluten free tortillas
 taateleita / dates
 halloumi / halloum cheese
 feta / feta cheese
 mango / mango
 porkkana / carrots
 punajuuri / beetroots
 omenasiiderietikka / apple cider winegar
 lehtikaali /kale
 verireippi / blood grape
 maapähkinävoi / peanut butter
 kookosvesi / coconut water
 amarantti / amarant

Teidän vuoro! Laittakaahan listat jakoon niin saadaan mahdollisimman paljon uusia kivoja vinkkejä omia listojamme varten:)

Ps. Aikaisempia kauppakassi- postauksia löytyy täältä, täältä ja täältä :)

Evernote may be the one of the handiest apps ever made. As impulsive and enthusiastic people like me I must to notes and list about everything and everytime and evernote is just the best thing for this! I wrote down the most important and even the most insignificant thoughts right when they pop out in my mind. The app is synchronized with my Mac so I´m able to have all my notes right in hand while working also.

One of the most important list on my Evernote is the Shopping list of the eternity. I have never been a huge fan of grocery shopping and this list helps me to do them more faster and effectively.

I love to peek everybody else´s grocery shoppings and every time I visit my mom I look in the fridge and their food closet. This why I wanted to share my Shopping list of the Eternity with you. I would love to hear what is on your list? If you are not doing your list you should try one – maybe with evernote? Hope you find it as helpful as I do!

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    Henna
    18.10.2014 at 08:31

    Heii juuri tällaista sovellusta mä oon kaivannut, mihin saa kätevästi laittaa asioita muistiin!! Latasin heti sovelluksen puhelimeeni ja hyvältä vaikuttaa, kiitos vinkistä! :)

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:10

      Ihan mahtavaa, että oli vinkkiä Evernotesta!!!! :) :)

  • Reply
    edgarpro
    18.10.2014 at 10:29

    Heihei, meinasin nyt tulla älähtämään että mikä kumma omenasiiderietikka! !! Mutta kyllä sellainen on olemassa, Vau, ihan uutta mulle, koska luulin että tarkoitat omenaviinietikkaa :D

    Olen varmaan seurannut ties miten monta vuotta taipalettasi täällä netissä. Koskaan ei ole liian myöhäistä kommentoida, sillä tämä on eka komma tänne:) Olet niin hehkuva nykyään ja videosi oli ihana!! Supermukavaa syksyn jatkoa täältä Israelista vapaaehtoistyöntekijältä. Ps. Itse Turussa pari vuotta asuneena tulen aina hyvälle tuulelle kun nään rakkaan kaupunkini kuvissa :)

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:19

      Hih, on tosiaan olemassa ja voin hehkuktaa sitä loputtomiin!!! Teen pikimiten oman postauksen siitä :) On meinaan melkoinen ihmeaine :)
      Ja voi kiitos ihana ihana sinä <3 Sain kuule niin hyvän mielen aikaan täällä ettet tiedä <3 :)
      Ihanaa syksyä myös sulle sinne Israeliin!! :)

  • Reply
    Ronja
    18.10.2014 at 11:38

    Hei, tää oli hauska postaus. Ite tykkään aina lukea ostoskärryjen ja -korien pohjalle unohtuneita kauppalappuja, mun mielestä niistä saa vaan kivoja ideoita, että mite itse ostaisi :D

    Evernote meni muuten lataukseen.

    Ihanaa viikonloppua!! :)

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:20

      Jee niin kiva kuulla, että oli vinkkiä!! :) Pitäisi useammin muistaa postailla näistä arjen pikkujutuista:) Ne ovat kuitenkin itsellenikin niitä joista eniten tykkään muiden blogeissa:)
      Ihanaa viikkistä Ronja <3:)

  • Reply
    Noora
    18.10.2014 at 13:04

    Wow kuullostaapa terveelliseltä! :D Olisi kiva kuulla myös, mitä kaikkea tälläisistä minulle tuntemattomista aineksista (esim maca tai lucuma!) voisi tehdä ja mitä niillä voi korvata? :)

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:23

      Macaa ja Lucumaa käytän pirtelöissä ja välipaloissa! :) Pitää kyllä tehdä enemmän taas ruokapostauksia, kun reissukin on taas reissattu :)

  • Reply
    Petra
    18.10.2014 at 14:16

    Oi terveellisen kuulosta :) mulla on itellä ainaki maito, liha/kala/kana, tomaatti, kurkku, salaatti, raejuusto, riisikakkuja, pasta/riisi, leipä, tomaattimurska/kerma, kananmuna, myslintekoon tarvittavat ainekset yms. :) noi on sellasia et pärjää jo pitkälle. Pitäis varmaan itekin harkita kyseisen sovelluksen lataamista:).

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:25

      Hei tomsumurskaa meilläkin on muuten aina kaapissa, sehän puuttuu nyt vallan omasta listasta, pitää lisätä:)
      Ja ehdottomasti Evernote lataukseen, et tuu katumaan!! :)

  • Reply
    Piia
    18.10.2014 at 19:55

    Evernote ei ole vain paras puhelimen sovellus vaan paras ohjelma ikinä!!!!!! Meillä on myös “permanent shopping list”, mutta päivitetään sitä aina ja jaetaan muistikirjan muiden muistiinpanojen tavoin.

    Koulussa ehdoton lemppari muistiinpanojen tekemiseen – nauhoitan myös luennot! Siellä muistiinpanot on helppo pitää järjestyksessä ja jäsentää! Meillä on ulkoa opettelua jolloin visuaalinen ilme on mulle tärkeä.

    Ja kun lisätään vielä Evernote Web Clipper, on kokonaisuus täydellinen! Helposti koulumatskuakin saa liitettyä oikeaan muistikirjaan ilman lataamisten ja tallentamiseen kierrettä. :) en vois elää ilman enää! :P

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:28

      Hihhihihi , todellakin!! :D Ihan mahtavaa :) Ja oi luentojen nauhoittaminen on muuten ehkä paras idea ikinä!!:OO Toi sopis niin mulle, kun välillä vaikee keskittyy ja sais sit kuunneltua uudelleen…. Hmmm.. nyt pitäis vaan saada itsensä ensin sinne luennoille…. :D Kiitos Piia vinkistä, mulla ei oo tuo nauhoittaminen käynyt mielessäkään. Tää vuorovaikutus teidän ihanien kanssa, on kyllä niin parhautta <3 <3 :)

      • Reply
        Piia
        20.10.2014 at 15:00

        Ei kestä! Opiskelu ei oo aina sitä koukuttavinta, joten vinkit on tarpeen! Enkä koe että se on sellaista veristä kamppailua, tai että muiden menestys olisi itseltä pois, joten miksei auttaa hyviä tyyppejä! ;)

        Hauska jälkikäteen tsekkailla muuten mitä sitä tulikaan kirjoitettua, lauantaina oli vähän spessuolosuhteet kun tuohon aikaan olin päivälle ehtinyt jo vatsan sisällön tyhjentää, käydä ensiavussa suolaliuosletkun päässä, vetää päikkärit ja vähän suklaata. Kunnon mielen ylivilkkauscombo näköjään ollut taas :D

      • Reply
        Jenna
        20.10.2014 at 18:28

        Luentoja ei sitten saa nauhoittaa ilman luennoitsijan/opettajan lupaa :)

  • Reply
    Heidi
    19.10.2014 at 04:15

    – Turkkilainen jogurtti
    – Skyr rahkat
    – Mysli
    – Banaani
    – Kaurapuuro hiutaleet
    – Vihreä tee
    – Kananmunat
    – Raejuusto
    – Tomaatti
    – Kurkku
    – Rasvaton piimä
    – Pakastekasvikset
    – Maustamaton kanafilee
    – Kala

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 09:30

      Oi turkkilainen jugu on myös mun herkku;) Sitä voisin syödä loputtomiin:D

  • Reply
    Elli
    19.10.2014 at 10:35

    Hei,

    Olen miettinyt tätä monesti, toivottavasti et loukkaannut. Se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Eli ruoka on nykyään kallista, todella kallista. Ahdistaako sinua ikinä ostaa näitä yllämainittuja tuotteitasi? Tiedän, että näihin superfood/cleaneating juttuihin saa uppoamaan hulluna rahaa. Perheeseeni kuuluu kolme henkeä eli yksi mini. Tulomme ovat varmasti keskitasoa korkeammat, mutta silti en raaski syödä niin “hyvin” kun haluaisin. Ihan kamalan ahdistavaa jos täytät kärryn kasviksilla, hedelmillä, rahkatuotteilla, lihalla ja kalalla, kassalla et pääse alle 50€ millään. Usein uppoaa 100€ tosta vaan. Plus että pienelle pitää tehdä kotiruokaa nii ei raaski ostaa itselle omia ruokia. Ihan kauheeta. Surullista, että vähätuloisemmat ovat na ylipainoisia siksi että einekset ovat halpoja eikä kaikilla ole oikeasti rahaa puhtaisiin tuotteisiin.

    Eksyin hieman, mutta kauhisteletko ikinä kassalla summaa? Ymmärrän kyllä, että panostat näihin etkä juo/polta/käy baareissa. Emme mekään, asumme mukavasti ja ns kaikkea on. Silti en raaski. Pitäisiköhän muuttaa johonkin halvempaan maahan niin saisi itsensä kuntoon :)

    • Reply
      Mona
      19.10.2014 at 13:28

      Moi Elli! En tietenkään loukkaannu! Tämähän on loistava aihe ja pitäisi enemmänkin kirjoitella ja keskustella juuri terveellisen ruuan hinnoista. Onhan se ihan järjetöntä, että terveellinen ruokavalio on oikeasti todella kallista:(
      Ja kyllä, meillä menee myös ihan tuhottoman iso summa kuukaudessa ruokaan rahaa ja välillä se kauhistuttaa. Olen kuitenkin ottanut yhden moton omalta esikuvaltani Paula Heinoselta: Mikään mikä on terveellistä ja on hyväksi terveydelle ei ole liian kallista. Mikäli ei ole omaa kehoa ja hyvinvointia, jäljelle ei paljon jää. Karsin siis mieluummin muissa jutuissa ja panostan terveelliseen ruokavalioon, vaikka summat välillä saakin haukkomaan henkeä. Ja todellakin on äärimmäisen surullista, että vähätuloisilla ei ole rahaa monipuoliseen ruokavalioon!!:( Tosin olen myös huomannut, että on paljon niitä, joita ei terveellinen ruoka voisi vähempää kiinnostaa ja se on viimeinen asia johon haluaisi rahansa laittaa oli sitä rahaa sitten tosi vähän tai paljon.
      Mutta summasummarum, kyllä välillä satasen lasku ruohojuuressa hetken ihmetyttää, mutta toisaalta samantien muistan miksi sitä rahaa siihen käytän. Hyvä olo on ehdottomasti “törsäyslistan” ykkönen nyt ja aina:D Hyvällä suunnittelulla saa kyllä karsittua terveellisenkin ruokavalion laskuja. Vertailu tietty myös kannattaa ja aina kaikkeista kallein ei missään nimessä oo kaikkein paras.
      Ihanaa tulevaa viikkoa Elli ja kiitos erittäin mielenkiintoisen aiheen esille ottamisesta. Koitan tarttua aiheeseen vielä ihan omassa postauksessakin.

  • Reply
    Sini
    19.10.2014 at 17:53

    Meidän kaapeista löytyy aina:

    tomaattipyrettä, tonnikalaa öljyssä, täysjyvämakaronia, leivonta-ainekset (jauhoja, sokeria, suolaa, leivinjauhetta, soodaa, vaniljasokeria, yms, yms, yms…), sipulia, tomaattia, porkkanoita, maustekurkkua, voita, kahvikermaa, ruisleipää, lihaa, kanaa, kalaa, karpalomehua, juustoa, oivariinia, marjoja, kaakaojauhetta, sitruunateetä, earl grey -teetä, vihreää teetä, hunajaa (vadelmankukkahunaja <3<3<3) ja tummaa suklaata. :D Ei mikään kovin terveellinen lista, mutta hyvin näillä pärjää. :P

  • Reply
    armi
    20.10.2014 at 08:42

    meillä on yleensä kaapissa (oon ainut perheessä joka kiinnostunut ruoan laadusta, terveellisyydestä jne):
    tonnikalaa (vesi, öljy), ananas, erilaisia jauhoja, kaura-, riisi- ja ohrahiutaleita, riisiä, pastaa, perunaa, leivontajutut, porkkanaa, banaania, maitoa, jugua, rahkaa, raejuustoa, mausteet, sipulia, leipää, muroja, hilloa, kananmunia, juustoa, levitettä, kalkkunaa, tomaattimurska ja -pyree, vihreät (piiitkä lista ;D), sokeriton mehukeitto, pähkinöitä, voita, öljyä, ruokakermaa, ketsuppia, sinappia … lista jatkuis vielä!! :D mut ymmärtäähän tän määrän ja perinteisen ruokakulttuurin, meillä nälkäsiä teinejä mun lisäksi (veljeni ja pohjaton masuli) ja nälkänen ei-teini iskä :D
    iskälle lisäksi epäterveellisiä juttuja aina :( nakkia, metwurstia, sienisalaattia, lihapullia…
    mä itte en syö näistä ruoista monia, esim. jauhoja (teen kaurajauhot itse), ketsuppia, sinappia, voita, levitettä, pastaa, tonnikalaa öljyssä jne. :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *