18.2.2014

Aloe vera geeliä ja puhdasta kauraa

Blogissa on vuosien aikana tullut paljon ruokapäiväkirja – postauksia ja niitä usein toivotaan uudestaankin. Tällä hetkellä itselläni on inspiraatio niiden suhteen vähissä, koska ruokavalio on hyvin pitkälle samalaista viikosta toiseen. Teen helppoja ja nopeita ruokia ja syön noin 4-6 kertaa päivässä. Viime kesänä tein suurempiakin muutoksia ruokavaliossa, mutta nyt olen taas pikkuhiljaa ottanut joitakin aineita takaisin käyttöön.

Ihana lukijani Armi toivoi erityisesti juttuja aamupaloista, joten päätin tarttua tällä kertaa ruokapäiväkirjan sijaan aamupalaan.

Olen monesti kirjoittanut miten aamupala on päiväni tärkein ateria ja melkeinpä myös isoin. Sittemmin on tullut pieniä muutoksia aamupalaan sillä olin pitkään täysin viljattomalla ruokavaliolla, jolloin puurot jäi pois. Huomasin joskus jättäväni aamupalan jopa kokonaan väliin. Aloitan aamut tekemällä töitä kahvikupin kera ja saatan havahtua puolelta päivin vasta, että jotain olisi pitänyt syödäkin! Luvattoman monta kertaa olen siis talven aikana yksinkertaisesti unohtanut aamupalan.

Edelleen pidän kuitenkin aamupalaa erityisen tärkeänä ja koitan aina muistuttaa itseäni syömään edes jotain ennen töiden aloittamista. Olen myös ottanut taas puurot mukaan ruokavalioon noin 1-2 kertaa viikossa. Vältän edelleen syömästä suuria määriä tärkkelystä ja viljoja ruokavaliossa, mutta maha kestää jo todella hyvin puuron muutaman kerran viikossa!:) Kauralle olin ruokayliherkkyystestien mukaan yliherkistynyt, mutta puhdasta kauraa kestän jo pienissä määrissä melko hyvin!

Tässä siis aamupala, jonka nautiskelen hyvillä mielin silloin tällöin ja voi pojat, että maistuu hyvälle;)

Soijajuomaan, veteen tai kookosmaitoon tehty puuro on vain ihan parhautta! Kaurapuuron lisäksi rakastan tattaripuuroa. Se on ihanan pehmeää juuri esimerkiksi kookosmaitoon tehtynä. Soijatuotteita en yleisesti voi kehua, mutta kesällä niiden käyttö helpotti suuresti maidotonta ruokavaliota. Sittemmin soijajuoma on jäänyt pääosin käyttöön kahvin kanssa käytettäväksi.

Flunssakauden aikana otin nyt myös käyttöön kuuriluontoisesti juotavan Aloe Vera geelin. Näitä pulloja olen juonut aikaisemmin lähinnä silloin, kun vatsa on ollut erittäin huonossa kunnossa ja olen sairastellut paljon. Halusin nyt ottaa tämän huipputuotteen osaksi talven ruokavaliota pitämään vatsan hyvää kuntoa yllä ja lisäämään vastustuskykyä, kun liikkeellä on paljon eri tauteja. Voin suositella todella lämpimästi kokeilemaan! Löytyy ainakin Ruohonjuuresta.

Puuron sekaan heitän vielä mustikoita ja raejuustoa. Maitotuotteitahan olen ottanut myös mukaan ruokavalioon viime kesän jälkeen ja mm raejuustoa syön vähintään muutaman kerran viikossa samoin turkkilaistajogurttia tai juustoja. Juustoista suosin eniten vuohenmaitojuustoja.

Kaikkein pysyvin osa aamupalaa taitaa olla tuo kahvi;) Olen monesti koittanut sitä vaihtaa teehen tai jättää kahvin pois kokonaan, mutta siinä en vielä ole onnistunut! :D Aamu ei vaan meinaa alkaa ilman mukillista kuumaa kahvia. Parasta on, kun Eetu aina herää ennen mua ja kahvi normaalisti on jo odottamassa, kun nousen unenpöpperössä sängystä;)

Mutta sitten teidän vuoro!:) Millainen on sun aamupala/aamupalat? Onko muita Aloe Vera geelin suosijoita?

Onko ruudun takana kokonaan viljattomalla ja/tai maidottomalla olevia, joille on tullut omia rutiineja aamupaloihin? Laittakaa ihmeessä vinkkejä aamupaloista tulemaan kommenttiboksiin lukisin niitä todella mielelläni!!:)

Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply
    SK
    18.2.2014 at 12:17

    Itse syön aina aamupalan, en osaa olla syömättä.

    Oma aamupala koostuu pikapuurosta, leivästä tai mikromunakkaasta. Juon vettä tai teetä :) tuo mikromunakas on kyllä nopea ja helppo aamupala.

    • Reply
      Mona
      19.2.2014 at 00:09

      Hyvä – aamupalassa kannattaa pysyä;) Pitää itsekin tsempata, ettei vaihdu aamis lounaaksi välillä:D

  • Reply
    armi
    18.2.2014 at 15:23

    jes jes jes, ihan super postaus! :) ite en oo koskaan ennen kuullut aloe vera geelistä ihan juomana, vain sarjan rauhoittava geelipurkki löytyy kaapista joten ehkä se vähän on vääristänyt kuvaa! :D kiinnostuin kyllä tosiaan siitä :) kiitos ihan superista postauksesta ! :)

    • Reply
      armi
      18.2.2014 at 21:34

      unohtui ihan kertoa omasta aamupalasta ! aamusin yleensä menee kreikkalaista/turkkilaista jogurttia banaanin ja marjojen kanssa, sekä yleensä kaikella mahdollisella kasviksilla + kalkkunalla täytetty ruisleipä. vettä ja vitamiinit ja kalkit vielä päälle, jaksan tällä itse koulussa hyvin. joskus jos on paljon aikaa niin teen banaanikananmuna lettuja, ai että niitä voisi syödä vaikka joka päivä aamupalaksi mustikoiden kanssa! :) kiireisempinä aamuina tyrni+mustikka+mansikka +vadelma+maitorahka + maito + kaurahiutale smoothie on oikein hyvä, nopea ja voi juoda matkalla kouluun :) joskus myös mikrokaurapuuro on paikallaan ;)

      • Reply
        Mona
        19.2.2014 at 00:12

        Ihan mahtia kuulla, että tykkäsit!!:) <3 Ja aloe geeli kantsii laittaa testiin!!:) Loisto ottaa kuureina silloin tällöin.
        Ja tiiätkö – mulle tuli ihan jäätävä nälkä tota sun aamiaista lukiessa;D NAM, kuulostaa hyvälle:) Ja voi mulla on niiiiiin ikävä kunnon ruissaria voilla. Valitettavasti se ei kyllä sovi mahalla ei sitten yhtään, joten sitä en takaisin ruokavalioon voi ottaa:/ Ja ah noi banskuletut on niin hyviä:) Ja JEE TYRNI rokkaa!!! Niin marhaita marjoja mitä maa kantaa:)

  • Reply
    ibe
    18.2.2014 at 15:34

    Viime aikoina olen syönyt aamupalaksi maitorahkaa johon lisään pienen kourallisen pähkinöitä, hyvää ja tosi nopea tehdä! :) Onkohan rahkallle mitään maidotonta vastinetta jos et sitä voi syödä..? En ole oikeastaan koskaan kokeillut mitään tuollaisia luontaistuotekaupan “ihmeaineita”, toisaalta en ole allerginen millekään.

  • Reply
    Heidi
    18.2.2014 at 15:49

    Heippa!
    Itselläni on myös todella karsittu tuokavalio juuri yliherkkyyksistä johtuvien vatsavaivojen takia. Aamupalat ja välipalat ovat olleet mielestäni vaikeita toteuttaa, ennen raejuusto tai rahka oli nopeaa ja helppoa. Nykyään teen marjaisan sörsselin joka on lusikoitavaa ja helppo kuljettaa myös mukan.

    Blenderii erilaisia marjoja
    Vettä n.3dl
    Psyliumia 1-2rkl
    Hamppuproteiini jauhetta
    Lesitiiniirakeita
    Viherjauhetta
    Ym. Muita superfoodeja

    Kaikki blenderissä sekaisin ja jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

    Mössä jähmettyy jääkaapissa psyliumin ansiosta mukavaksi lusikoitavaksi marjamössöksi. Hyvää, ja terveellistä!

    • Reply
      Mona
      19.2.2014 at 00:16

      Psyllium on kyllä niin yks maailman parhaimmista jutuista!!!! :) Pitäs oikeesti naulata ruokaympyräänkin sellaisenaan;)
      Toi on kyllä hyvä vinkki, että laitat soosit jääkaappiin yöks odottamaan!!! Mä niin otan heti testiin tänään!!! :) Katotaan mitä mössöä tulee huomiseksi ;D

  • Reply
    Laura
    18.2.2014 at 17:53

    Mulla on gluteeniton ja maidoton ruokavalio tällähetkellä jatkuvien vatsavaivojen vuoksi. Mulle aamupala lemppareiksi on muodustunu eri smoothiet ja chiapuurot! Nää on hyviä kun voi muokata makuja loputtomiin. Kahvia en vois kuvitellakaan aamulla, mutta teetä tulee keitettyä.

    • Reply
      Mona
      19.2.2014 at 00:18

      Voi toivottavasti pääset massu vaivoista eroon – ne kun tuppaa olemaan niin hitokseen raastavia arjessa:( Tsemppiä ja lopussa kiitos seisoo!!!!! :)
      Ja hei mikä on chiapuuro?? :) Chiasiemeniä käytän itse sellaisenaan ja turvotettuna vaikka jugun sekaan mut puuroista en oo kuullu?? :) Kuulostaa ainakin hyvälle! :D

  • Reply
    -A-
    18.2.2014 at 20:59

    Minä syön aamupalan arkipäivinä aina kahdesti :) Ensin hiukan viiden jälkeen edellisenä iltana jääkaappiin tehtyä hedelmäsalaattia, joskus laitan mukaan rahkaa, maustamatonta jogurttia, kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia, mutta en todellakaan aina. Tähän aikaan juon myös soijaproteiinijuoman, eli siis ihan suklaanmakuista soijaproteiinia noin 2 rkl ja vettä noin 3 dl. Tämän soijaproteiinin takia ei tarvitse aamulla välttämättä mitään muuta proteiinia joten usein tulee syötyä pelkkä hedelmäsekoitus. Töissä syön vielä toisen kerran kahdeksan aikaan puuroa ja marjoja. Joskus vaihdan senkin karjalanpiirakkaan ja munavoihin, mutta se vaatii myös niiden valmistelua edellisenä iltana. Olen nyt myös tykästynyt Bonnen mangososeeseen puuron joukossa, sokeriton ja lisäaineeton sose yllättävää kyllä maistuu mangolle, kannattaa kokeilla :)
    Minä olen myös ollut nuorempana kokonaan maidottomalla ja nyt osittain, se kyllä vaatii suunnittelua varsinkin jos on muitakin yliherkkyyksiä. Mutta heti kun ne rutiinit löytää niin jossain vaiheessa huomaa että eihän tää nyt niin vaikeeta olekaan.

    • Reply
      Mona
      19.2.2014 at 00:24

      Ou my…. Viideltä eka aamis…:D Mut pakkohan se on jos noin ajoissa pitää nousta.
      Hei toi Bonnen sose on niin hyvää!! Hyvä kun mainitsit, pitääkin sitä taas kaappiin hakea:)
      Eikös sitä ollut toistakin makua.. mustikka?
      Nuo yliherkkyydet vaatii kyllä melkoista suunnittelua. Mä en olis yksin millään saanut koottua ruokavaliota, joten ravintovalmentajalle menee kyllä isoin kiitos tämän hetkisestä hyvästä olosta<3

      • Reply
        -A-
        19.2.2014 at 10:08

        Bonneahan löytyy jo monia eri makuja, luomu banaani, persikka, vadelma, mango
        , mustikka. Joku muukin vielä oli ja kaikki on ihan yhtä hyviä :)

        • Reply
          Mona
          19.2.2014 at 10:18

          Oi pitää hamstrata ja testata erilaisia siis!! :)

  • Reply
    Tanja
    18.2.2014 at 21:43

    Mulla aamupala vaihtelee päivän mukaan. Jos on saliaamu, herään viideltä ja syön edellisenä iltana tekemäni voileivät ja jogurtin. Treenin jälkeen palauttava ja töissä heti aamulla kuppi vihreää teetä. Kahvitauolla sitten banaani tai voileipä.
    Jos ei ole saliaamu, syön kaurapuuroa marjojen kanssa, kuppi kahvia, magnesium, D-vitamiini ja nyt kokeilussa oleva Chlorella. Viikonloppuisin tulee syötyä vähän vaihtelevammin esim banaani-kauralettuja, voileipää, hedelmiä, jogurttia, mitä nyt sattuu olemaan kaapissa :)

    • Reply
      Mona
      19.2.2014 at 00:27

      Toi sun viiden herääminen on kyllä hullua:D Nostan hattua!! :D
      Voisit antaa vinkkejä miten saada itsensä ylös noin aikasin ja vielä suunnata suoraan salille??:D

      • Reply
        Tanja
        19.2.2014 at 22:52

        Vinkkejä siihen miten saa itsensä ylös siihen aikaan?? Herätys viideksi ja mies potkii ylös jos en meinaa nousta itse :D Ja mä oon aina ollu enemmän aamuvirkku kuin yökukkuja.

  • Reply
    K
    18.2.2014 at 22:41

    Haluaisin uusia kavereita, Tiedätkö hyviä vinnkejää mistä niitä löytyy?

    • Reply
      Mona
      19.2.2014 at 00:32

      Uusien harrastusten kautta varmasti voi tavata uusia samanhenkisiä ihmisiä!:)

  • Reply
    Maija
    19.2.2014 at 02:00

    Aloe Vera geeli (täältä saa sekä geelimäistä että nestemäistä) on aivan ihme ainetta! Kärsin pitkään,useamman vuoden oudoista maha kivuista ja täällä Jenkeissä ilman vakuutusta ollessa ei tullut lääkäriin mentyä…minulle kerrottiin tästä aloesta ja kävin heti ostamassapullon-maistuu tosi pahalle mun makuun, mutta sekottelin mehuun. Vatsa vaivat on suurimmaksi osaksi hävinneet!
    Ps. Auttaa myös tosi hyvin jos tulee otettua vähän liikaa alkoholia edellisenä iltana :)

  • Reply
    Ii
    19.2.2014 at 21:40

    http://www.foreverliving.fi/
    Itse käytän näitä aloevera-tuotteita. Upeita aineita laidsta laitaan.

  • Reply
    Pauliina
    29.7.2014 at 16:12

    Moikka,

    Milleen oot juonut tota Aloe Vera juttua? :) Ootko sekottanut veteen tai onko mennyt ihan tollasenaan? Tuliko jotain sivuoireita? Ja säilytätkö sitä jääkaapissa vai huoneenlämmössä? :)

    • Reply
      Mona
      29.7.2014 at 18:38

      Moikka!:)
      Mä oon juonut ihan sellaisenaan shottina vaan :) Ja säilytän avatun aina jääkaapissa. Se ei kovin montaa viikkoa säily, joten tulisi käyttää aina kuurina. Ja pelkästään hyviä vaikutuksia :) Maha kiittää!! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *