28.2.2013

Snack

Olen koittanut nyt viime aikoina lisätä ruokailujen määrää päivässä. Usein nimittäin huomaan, että monta tuntia on mennyt viimeisestä ateriasta ja nälkä ehtinyt kasvaa suureksi. Kiire ja paikasta toiseen juokseminen helposti ajaa siihen, että tulee syötyä aivan liian harvoin. Moni pidempään blogiani lukenut tietää varmasti, että olen kamppailut vatsan ja terveysjuttujen kanssa pidempään ja edelleenkin etsiskelen sitä sopivaa ja yksilöllistä ruokavaliota itselleni. Olen toki saanut hurjasti hyvää oloa pienillä elämäntapamuutoksilla ja voin järjettömän paljon paremmin, kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Aina on kuitenkin parantamisen varaa. Minulle on valitettavasti suotu myös melko huono perimä, joten terveydestä tuleekin senkin saralta pitää erityisen hyvää huolta ja koostaa ruokavalio tarkasti minun tarpeitani vastaavaksi. 
Seuraava tavoitteeni on siis lisätä aterioita päivään. Yritän pitää ruokailuvälit lyhyinä ja mahdollisimman säännöllisillä. Pieniä aterioita ja usein. Instagramin (@Monasdailystyle) puolelle lisäilen paljon ruokakuvia, mutta koitan ajan puitteissa myös ehtiä postailla niitä tänne bloginkin puolelle. Välipaloista on mukava tehdä erilaisia, ettei heti kyllästy ja itse saan niihin ainakin paljon vinkkejä muiden blogeista ja instakuvista.
Tässäpä siis tänään tekemäni välipala. 
 1/2 omena  1 kiivi  saksanpähkinöitä  luomu kanelia  
Jogurttia  raejuustoa  Persikka sosetta Bonne  Cacao nibseja

Millainen on teidän lemppari välipala?:)

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply
    Petra
    28.2.2013 at 21:53

    nam ku näyttää hyvältä! iteki kovasti yritän syödä säännöllisesti ja useammin ja aloinkin pitämään noin kuukausi sitten ruokapäiväkirjaa:) se on kyllä todella hyvin auttanut pitämään ruokailuista kiinni ja herkuttelutkin on vähentynyt (vaikka välillä saakin vähä syödä jtn hyvääki) :)

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 18:35

      Ruokapäiväkirjan pito on kyllä loisto juttu!! :) Ite oon pitänyt sitä jo pari vuotta:)

  • Reply
    Sininen
    28.2.2013 at 22:22

    Millainen Logomon brunssi oli? Vaikka suhteessa Blankon brunssiin, onko yhtä hyvä? :)

    • Reply
      Anonymous
      1.3.2013 at 08:36

      Eetu voipi vastata!
      Logomossa on ensi silmäyksellä tilaa aivan mielettömästi, joten ainakaan sitä samaa jonotusta ja vapaituvien pöytien odotusta, jota välillä muilla brunsseilla on, ei ole. Ruuat on kivasti esillä koulusta tutulla linjastolla eriteltynä salaatteihin, kylmiin ruokiin ja lämpimiin. Salaatteja tarjolla ihan perus vihersalaatti, kana cesar?, raastesalaatti ja muutama lisuke,,kuten feta. Kylmät ruuat oli kylmä ja lämminsavustettua lohta, leikkeleitä ja muutama juusto. Lämpimissa tarjollla kermaperunat, kasvispaistos, naudan ulkofile, pekon-nakki-lihapullasotku ja lämmin lohi. Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei mitään brunssi pöperöä mielestäni, ennemminkin runsas lounaspöytä! Leipä osastolla tarjottiin toki croisantteja ja karjalanpiirakoita (huonolla) munavoilla ja jälkkäriksi pancakeseja+ jotain muuta pientä, mutta niillä ei yksin brunssia vielä tee.
      Eli kaikkiaan logomon brunssi ei vastannut ainakaan mun odotuksia ja kyllä blanko vie sata-nolla! Jos hinta olisi logomossa.halvempi tulisi siellä varmaan joskus vielä käytyä lauantai LOUNAALLA, mutta tuon rahan mielummin laittaa aula-cafeen jazz-brunssiin jos lauantaina liikkeellä.
      Logomosta täytyy vielä mainita se, että sinne varmasti on kiva mennä koko perheen voimin ja lapset on otettu hyvin huomioon mm. Omilla pöydillä ja leikkipaikalla.
      -eetu-

    • Reply
      Sininen
      1.3.2013 at 10:18

      Kiitos paljon kattavasta vastauksesta! Suuntaan siis viikonloppuna aulaan tai blankoon :)

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 18:36

      Kiitos kulta <3 Sulla tulee aina huomattavasti kriittisempi arvostelu kuin mulla ;D
      Mutta aika samoilla linjoilla minäkin Eetu kanssa:) Vähän suopeammin vaan;)

  • Reply
    Saana
    28.2.2013 at 23:39

    Oi mitä herkkua! En näköjään oo ainut joka rakastaa omppu-kaneli -yhdistelmää. Ite tungen kanelia joka safkaan, varsinki rahka-raejuusto-kaneli -kombo on niin bueno :)

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 18:37

      Joo luomu kaneli on ihanaa!!!!:)

  • Reply
    Mona
    31.8.2013 at 08:14

    testi

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *