28.10.2012

Kuulumisia

Sunnuntai ja koko viikonloppu on taas hujahtanut älyttömän nopeasti. Paluu arkeen alkaa huomenna taas urakalla. Koulujuttuja on vinopino odottamassa. Itseasiassa ne ovat stressanneet takaraivossa koko viikonlopun, mutten ole kuitenkaan saanut juuri mitään aikaiseksi. Yleensä mulla on maailman parhaimmat unenlahjat, mutta pari viime yötä olen nukkunut harvinaisen huonosti. Outoa pyöriä sängyssä saamatta unta. En ole yhtään tottunut siihen. Tänään nukahdinkin väsyneenä päikkäreille niin, että jäi äänestäminenkin väliin. Harmitti melkoisesti. Pitäisi saada aikataulut järjestettyä kuntoon ja ottaa itseään niskasta kiinni koulun kanssa. Miten sitä stressaakaan itsensä niin helposti ihan stressipeikoksi. Reissun jälkeen en ole myöskään saanut itseäni kertaakaan salille vaan olen syöpötellyt brunsseissa mahaa täyteen;) Huomenna on siis hyvä aloittaa taas vähän säntillisempi arki! 
Tämän valitus saarnan jälkee kuitenkin kuivia tältä päivältä.. Blankon brunssi oli jälleen herkullinen ja saimme myös nauttia kahden erittäin sydämellisen naisen seurasta. Blanko oli nimittäin aivan täynnä, mutta nämä ystävälliset naiset päästivät meidän istumaan seuraansa.:) Muutama tunti kului oikein viihtyisästi.
Illalla kävimme leffassa katsomassa Bondin ja päällä oli rento punainen asu. Päällimmäisenä asua valitessa oli siis mielessä mukavuus;)  Selailin pikaisesti nettikaupoista noita punaisia parkoja ja vähän vastaavanlainen löytyi täältä
Kengät: UGG, housut/paita/takki: nelly.com, laukku: LV

Nyt tavoitteena on ottaa tämä ilta rauhallisesti ja koittaa rentoutua vaikka hyvän kirjan parissa ja saada unta ennen aamuyötä..;) 
Huomiseen muruset!

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    Maria
    28.10.2012 at 22:19

    Onpas siellä paljon lunta! Täällä päin ei oo satanut vielä ensimmäisetkään. Harmittaa melkoisesti.. On kyllä ihanaa katsella talvisia kuvia!

    • Reply
      Mona
      30.10.2012 at 18:20

      Kuule, täälläkin kaikki suli jo!:/ Tylsää!!

  • Reply
    Emmi L.
    29.10.2012 at 00:52

    Mekin käytiin katsomassa Bond tänään :) mitäs tykkäsit?

    • Reply
      Mona
      30.10.2012 at 18:20

      :) Olihan se ihan ok, ei niin hyvä ehkä mitä odotin…;)

  • Reply
    Reetta
    29.10.2012 at 01:33

    Tosiaan loman jälkeen on jotenkin vaikea palata säntilliseen rytmiin esim. ruoan kanssa, nimimerkillä pari kertaa pizzaa tällä viikolla, hampurilainen yms :D Mullakin huomisesta alkaa kyllä taas normaalirytmi. Ja toisaalta eipä sitä aina tartte olla itselleen liian tiukka.

    Toivottavasti saat nukuttua ja sun uusi viikko alkaa mukavasti <3

    Ainiin, asu on ihanan pirtsakka!! :)

    • Reply
      Mona
      30.10.2012 at 18:21

      Hih, todellakin välillä voi ottaa lunkimmin;)
      Ihanaa viikkoa sinne pirtsakalle!!:)

  • Reply
    Cara
    29.10.2012 at 06:30

    Blankon brunssi on kyllä ihan paras, muistelin sitä juuri viikonloppuna! :)
    Lomalta arkeen paluu on ärsyttävää, tsemppiä!

    • Reply
      Mona
      30.10.2012 at 18:22

      Se on vaan niiiin täydellinen!!:)
      Jeps, aikamoista pyristelyä ja vielä kun olen jättänyt monta hommaa viimetippaan.. Täysin omaa syytä tosin…
      Kiitos tsempistä:) <3

  • Reply
    Moma
    30.10.2012 at 11:03

    Ihana asu!! :)

    • Reply
      Mona
      30.10.2012 at 18:22

      Kiitos ihana Moma <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *