6.6.2012

Kukkia ja arvonnan voittajat

Sain viime perjantaina tuliaisiksi Maijalta ihania kukkia ja muutaman hyvän viinipullon (jotka tulikin nautittua heti illallisen kanssa;) ). Kukat olivat niin kauniita, että pitihän niitä vähän myös kuvailla. 
Minä niin rakastan leikkokukkia kotona. Etenkin siivoamisen jälkeen on ihana piristää kotia kukilla <3 Ruusuja ostan usein itsekkin viikonloppuisin ja ne kestää kivasti alkuviikon. 

Ihanaa, kun kesä on alkamaisillaan ja odotankin ihan hurjasti helteitä. Olisi niin ihana päästä makoilemaan rannalle. En tiedä miksi, mutta olen ollut todella väsynyt viimeisen viikon. Liekö stressin purkaantumisesta johtuvaa, mutta täytyy sanoa, että nyt tekisi kyllä viikon löhöloma todella hyvää. Voisinkin alkaa katselemaan matkoja kesän lopuksi. Meillä yleensä on Eetun kanssa aina seuraava matka valmiiksi varattuna, mutta nyt ei ole mitään tietoa seuraavasta reissusta. Siihen pitää kyllä pian saada muutos.. Onkos muilla  reissuja tiedossa kesäksi?

Sitten synttäriarvonnan voittajiin. Eetu toimi virallisena valvojana ja arpaonni suosi tällä kertaa 1. palkinnon kohdalla Ilonaa ja 2. palkinnon voitti Little Miss. :) Paljon onnea voittajille, olenkin laittanut  teille jo sähköpostia. Kiitos hurjasti kaikille osallistuneille. <3 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Little M
    7.6.2012 at 08:04

    Tulin niin iloiseksi tästä arpaonnesta :)
    Puhdas koti ja leikkokukat kuuluvat yhteen, se yhdistelmä on mitä parhain viikonlopun aloitus (silloin kun jaksaa siivota perjantaina :D). Ja kyllähän siihen lasillinen viiniäkin sopii aika hyvin :D

    Meillä ei ole ulkomaanreissuja tiedossa, vaikka alustavasti mietimmekin, että kävisimmekö mieheni lomalla elokuussa Tukholmassa viikonloppureissulla. Tällä hetkellä säästetään talven isompaa lomareissua varten.

    • Reply
      Mona
      7.6.2012 at 17:42

      Ihanaa, että pidit palkinnosta <3 Toivottavasti olet myös tyytyväinen ihanan Mádaran tuotteisiin:)
      Oi, meidän pitäisi myös päästä “isommalle” lomalle loppu vuodesta, mutta senkin suhteen kaikki on vielä auki.. Toisaalta matkojen suunnittelu on jo puoli matkaa ;)
      Haleja ihanalle <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *