4.6.2012

Mona’s Daily Style 1-v!

Aika menee ihan siivillä ja tänään tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun avasin Mona’s Daily Style blogin. Kaikki kiitos kuuluu täysin teille ihanille lukijoille. Teidän vuoksenne tämä harrastus jaksaa innostaa ja inspiroida. On mahtavaa saada vuorovaikutusta ihanien persoonien kanssa siellä ruudun toisella puolella. On ilo saada jakaa arjen pieniä onnen hetkiä kepeissä merkeissä kanssanne. Jokainen teiltä tullut kommentti lämmittää aina sydäntä ja saa usein hymyn nousemaan kasvoille. 
Olen niin äärimmäisen onnellinen, että aikoinaan päätin aloittaa bloggaamisen (n.kolme vuotta sitten ensimmäisen blogini). Olen saanut bloggaamisen myötä uusia tuttavia ja jopa ystäväviä. 

Tahdoin muistaa teitä lukijoita synttäriarvonnalla, jossa mukana on tuotteita sarjasta, josta itse pidän hyvin paljon. Otinkin yhteyttä Mádaraan ja kysyin lähtisivätkö he sponsoroimaan tuotepakettia synttäriarvontaan, ja heiltä vastattiin nopeasti, että lähtevät mielellään!:)
Moni kauemmin mukana ollut varmasti tietää, että arvostan paljon terveellistä ja puhdasta ruokaa. Samaan lukeutuu myös luonnonmukainen kosmetiikka. Arvostan todella paljon Mádaran arvoja ja olen äärimmäisen iloinen, että sain tähän arvontaan mukaan juuri heiltä tuotepaketit. 
1. Palkinto on kuivan ihon kasvohoitosetti, joka sisältää puhdistuksen, kasvoveden ja voiteen.
2. Palkinto on vartalonhoitopakkaus, joka sisältää aktivoivan suihkusaippuan, antiselluliittivoiteen ja kiinteyttävän vartaloöljyn.

Arvontaan voit osallistua helposti kommentoimalla tähän postaukseen. Kerro kommentissa kumman tuotepaketin sinä haluaisit voittaa. Mikäli kommentoit anonyymisti, muistathan jättää nimimerkin sähköpostiosoitteen, jotta saan sinuun yhteyttä voiton osuessa kohdalle.

Arvonta-aika on nyt lyhyt, jotta saadaan tuotteet voittajille mahdollisimman pian. Eli arvon molemmat paketit jo heti huomenna illalla 21.00

Onnea arvontaan!:)

You Might Also Like

118 Comments

  • Reply
    annak
    4.6.2012 at 05:11

    Osallistun arvontaan ja voittaisin mielummin 2. palkinnon Madaran vartalonhoitopakkauksen :)

    bansku1989@hotmail.com

  • Reply
    Mipsukka
    4.6.2012 at 05:19

    Onnittelut blogisynttäreistä! <3 :D Tajusin kun luin tätä, että minulla meni oman blogini ensisynttäri kokonaan ohi sillä se oli 31.5… höh :)

    Mutta osallistun mielellään arvontaan, sillä olen kohta tulossa Suomeen ja saisin vaikka äidiltä poimittua paketin, jos onni sattuu potkaisemaan. :) Toivon 2. palkintoa. :)

  • Reply
    iii
    4.6.2012 at 05:24

    Mä huolisin ehdottomasti tuon vartalonhoitopakkauksen :) ei oo koskaan tullut kokeiltua tuollaisia tuotteita.
    Idalisa_89@hotmail.com

  • Reply
    Ruusunmarja
    4.6.2012 at 05:48

    Kiitos Mona ihanasta blogista :) Itseäni kiinnostaisi paketti numero 1.

  • Reply
    Mape
    4.6.2012 at 05:50

    Oi tuon kasvojenhoitopaketin tuotteet sopisivat varmaan minun kuivalle iholleni loistavasti <3

  • Reply
    JonnaN.
    4.6.2012 at 05:51

    Onnea Paljon blogille ja ihanalle Monalle!
    Valitsisin ehdottomasti tuotepaketti 2:n. Kuulostaa vaan niin hyviltä tuotteilta :)
    T.JonnaN.

  • Reply
    Marmu
    4.6.2012 at 06:05

    Onnea 1-vuotiaalle! :)
    Oi oi, haluaisin ehdottomasti, että arpaonni suosisi ja voittaisin ykköspalkinnon. Olen käyttänyt säännöllisesti Madaran putsaria ja testannut kasvovettä. Molemmat ihan superhyviä!

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 06:31

    Ihana arvonta ja suloinen Mona <3 Kumpi tahansa arvontapaketti olisi mieleen :) -mami-
    Ps…. jos äiree saa osallistua ;)

  • Reply
    Tiia
    4.6.2012 at 06:49

    Hurjasti onnea :) Noin upeista palkinnoista on kyllä vaikea valita, mutta valitsen nyt ihan ensituntuman perusteella tuon paketin nro 2.

  • Reply
    laurah
    4.6.2012 at 06:52

    Onnea 1-vuotiaalle! :) Blogisi on aivan ihana ja inspiroiva, jatka samaan malliin. :) Itsekin pidän Madarin tuotteista, tällä hetkellä kaapista löytyy putsaria ja kasvovettä. Siksi minua kiinnostaisikin kakkospaketti, koska noita tuotteita en ole vielä kokeillut.

  • Reply
    Hanna (kokataan!)
    4.6.2012 at 06:58

    Ihanaa, kun sait mieleisesi arvonnan pystyyn! Ehdottomasti tuotepaketti nro. 2 kiinnostaa enemmän :)

  • Reply
    muru
    4.6.2012 at 07:01

    Paljon onnea 1-vuotiaalle blogille!! :)
    Osallistun mielelläni arvontaan ja mikäli arpaonni suosii, niin palkinto numero 2. olisi aivan ihana. :)

  • Reply
    Little M
    4.6.2012 at 07:04

    Paljon Onnea 1 vuotiaalle! Ja miten ihana arvonta! Vartalonhoitopaketti eli paketti nro 2 olisi minulle mieleen :)

  • Reply
    Anu
    4.6.2012 at 07:20

    Onnea synttäreistä:)
    ensimmäinen paketti olisi mun mieleen:)

  • Reply
    Selena
    4.6.2012 at 07:21

    Kokemusta ei Madarasta ole kun olen suosinut noita apteekin puhdistusaineita, mutta nyt alkaa purkki tyhjenemään. Eli 1. palkinnolle olisi nyt käyttöä :) Hyvää blogi synttäriä :)

  • Reply
    NoobaX
    4.6.2012 at 07:22

    Onnea 1-vuotiaalle! :)

    Paketti nro 2 kiinnostaisi!

  • Reply
    Sonja
    4.6.2012 at 07:24

    Onnea!!! Paketti nro 2 kiinnostaisi :)

    sonja.lehtinen@hotmail.com

  • Reply
    ilonasi
    4.6.2012 at 07:35

    Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Itseäni kiinnostaisi paketti numero 1 eli kasvohoitosetti. :)

    ilkamayl (at) jyu.fi

  • Reply
    Heidi
    4.6.2012 at 07:45

    Voih, ihana arvonta! Minua kiinnostaisi tuo paketti numero 1. Ihanaa, että olet jaksanut ahkerasti bloggailla vuoden ja toivottavasti jatkat vielä monta vuotta :)

    heidimaria.saarinen[at]gmail.com

  • Reply
    Jasmin
    4.6.2012 at 07:51

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Reply
    Jasmin
    4.6.2012 at 07:53

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Reply
    Raparperi
    4.6.2012 at 07:59

    Onnea paljon! Käyn päivittäin lukemassa blogiasi :)

    Itseäni kiinnostaa paketti nro 2. Ihoni on jostain syystä nyt kosteutuksen tarpeessa ja haluaisinkin testata tätä tuotesarajaa.

  • Reply
    Janet
    4.6.2012 at 07:59

    Hurjasti onnea 1-vuotiaalle blogille :) On ollut erittäin suuri ilo seurata tätä :) ♥

    Paketti 2 kiinnostaisi täällä enemmän :)

    myfantazya@gmail.com

  • Reply
    Mirtsu
    4.6.2012 at 08:14

    Onnea! Olen lukenut sitä aikaisempaakin bolgiasi. Toivoisin voittavani tuon kasvojenhoitosetin, eli numero 1 :)

  • Reply
    Jonna
    4.6.2012 at 08:28

    Onnea vuosipäivästä!

    Itselläni olisi suurempi tarve kuivan ihon hoitosetille, sillä olen aina kärsinyt kuivasta ihosta ja Madara kiinnostaa suuresti. Eli tuotepaketti 1.

    fevejii@gmail.com

  • Reply
    Kukka
    4.6.2012 at 08:48

    Onnea, Onnea 1-vuotiaalle blogille :) Onnea myös sen ihanalle bloggaajalle Monalle :)
    Kuivan ihon kasvohoitosetti olis niin omiaan kun korppuiholle. Onnea meille kaikille arvontaan :)

  • Reply
    Susse
    4.6.2012 at 08:50

    Onnittelut positiivariblogillesi! :)

    Tässä iässä valitsen kasvopaketin… ;)

  • Reply
    Jasmin
    4.6.2012 at 08:51

    Onnittelut 1-vuotiaalle blogille ja ihanalle, aurinkoiselle Monalle! ♥ Minua kiinnostaisi kovasti kokeilla tuota 1. tuotepakettia, jos onni suosisi. :-)

  • Reply
    K
    4.6.2012 at 08:54

    Toivoisin voittavani kasvojenhoitosetin

  • Reply
    Senja
    4.6.2012 at 08:56

    onnea yksivuotiaalle ja kiitos itsellesi että kirjoitat niin ihastuttavaa blogia meidän iloksemme!

    mulla on huippukuiva iho kasvoissa ja voittaisin ton madara -kuivanihonhoitosetin mielelläni!:)))

  • Reply
    Viva
    4.6.2012 at 09:03

    Yksi kappale vartalopaketteja olisi ihana. :)

    -viva-

  • Reply
    Hanna ★
    4.6.2012 at 09:07

    Onnea 1-vuotiaalle! Lähden tavoittelemaam tuota kakkospakettia =)

  • Reply
    Sini
    4.6.2012 at 09:10

    Onnea Synttareiden johdosta :)
    kuivan ihon kasvojenhoitosetti olisi kuin tehty tarpeisiini :)

  • Reply
    Sini
    4.6.2012 at 09:11

    Onnea Synttaripaivana!! Kuivan ihon kasvojenhoitosetti olisi kuin tehty tarpeisiini :)

  • Reply
    Jenna
    4.6.2012 at 09:35

    Onnea 1v:)

    Osallistuisin 2.tuotepaketin arvontaan :>

  • Reply
    Maria
    4.6.2012 at 09:49

    Onnittelut 1. vuodesta!
    Osallistun arvontaan ja tuo 2. paketti olisi kiva. :)

  • Reply
    Marre
    4.6.2012 at 10:02

    Onnittelut blogin 1-vuotisen johdosta :) Nro 2. kävisi hienosti.

  • Reply
    Heidu
    4.6.2012 at 10:24

    Onnea merkkipaalun saavuttamisesta! Oon pitkään jo lukenut sun höpötyksiä täällä netissä (jo vanhan blogin puolella) ja muutaman kerran ohimennen nähnyt sut kaupungillakin Turussa. Oot tosi kaunis ja näkee, että oot kiinnostunut hyvinvointiisi liittyvistä asioista! Mukavaa, että jaksat postata tiheään, aina on uutta luettavaa.

    Osallistuisin paketin 2 arvotaan.

    heidu@luukku.com

  • Reply
    Moma
    4.6.2012 at 10:44

    1v. Onnea!! :) Blogisi on ihana ja korostaa omia arvoja ja periaatteitani kaikin puolin! :) Mieluummin voittaisin tuotepaketin 2, mutta molemmat käy ;)

  • Reply
    Furi
    4.6.2012 at 10:56

    Onnea blogille ja monia lisävuosia! :)

    Osallistun paketin 2 arvontaan.

  • Reply
    sheidi
    4.6.2012 at 10:58

    Kiitos ihanasta blogista:-) Paketti nro. 1 kiinnostaisi!

    sheidi89 at hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 10:59

    Onnea 1-vuotiaalle ja toivottavasti ihania blogivuosia tulee vielä paljon lisää :)
    Vartalonhoitotuotteiden suurkuluttajana olisi mahtavaa voittaa paketti nro 2.

    mirva.vainio@suomi24.fi

  • Reply
    H-eini
    4.6.2012 at 11:05

    Onnittelut täältäkin! Oon vasta vähän aikaa seurannut, mutta toivottavasti jatkat viä kauna :) Ja nro 2 olis mieluisampi.
    h-eini@wippies.com

  • Reply
    Maria
    4.6.2012 at 11:42

    Hirmuisen isot onnittelut 1-vuotiaalle blogille! (: Itse siellä piristelet ainakin mun, ja varmasti monen muunkin päivää ihanilla postauksillasi! <3
    Pakkohan tähän arvontaan on osallistua, joten pakettia 1 havitellaan sitten. (:
    beautiful.darkness@hotmail.com

  • Reply
    Lara
    4.6.2012 at 12:12

    Onnea 1-vuotiaalle ;) Ottaisin mieluiten tuon ensimmäisen paketin! :)

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 12:26

    Osallistun arvontaan. Toivon 2. palkintoa :)

    kimberlyy_93@hotmail.com

  • Reply
    Jossu
    4.6.2012 at 12:36

    Paljon onnea blogillesi! Toivottavasti jatkat vielä monen monta vuotta :)
    Mielelläni voittaisin myös itselleni tuon kasvohoitopaketin ;)

    johannaaarni@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 13:13

    Onnea! jos arpaonni suosii niin paketti numero 2 olisi mieluisampi :)
    mariee121@hotmail.com

  • Reply
    jossu
    4.6.2012 at 13:18

    onnea 1.v. blogisynttäreiden johdosta! tykkään blogistasi ja tyylistäsi tosi paljon;) osallistun arvontaan ja haluaisin voittaa vartalonhoito setin.

    puska.johanna@gmail.com

  • Reply
    jossu
    4.6.2012 at 13:21

    onnea 1.v. blogisynttäreiden johdosta! pidän blogistasi ja tyylistäsi tosi paljon;) osallistun arvontaan ja haluaisin voittaa vartalonhoitosetin.

    puska.johanna@gmail.com

  • Reply
    laura
    4.6.2012 at 13:31

    Paljon onnea mona! :–)
    tuo 1 ois kiva, hihi1

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 13:33

    Onnea vuosipäivästä! Osallistun arvontaan ja mikäli onni potkaisee, toivoisin saavani paketin nro 1.

    *Ahoska* k_ahonen@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 13:38

    Onnittelut synttärisankari-blogille!!! :) Ja kiitokset sinulle kun jaksat aina kirjoitella niin positiiviseen ja elämänmyönteiseen sävyyn, itse uskon todellakin sen voimaan, hymy tarttuu!
    Toivon 2. tuotepakettia :-)
    -Lala
    lalamaija@googlemail.com

  • Reply
    Kats
    4.6.2012 at 13:46

    Kiitos ihanasta blogista ja onnea synttäreiden johdosta! :)
    Täytyy myös sanoa, että palkinto arvonnassa on u-p-e-a! Mikäli voitto sattuisi omalle kohdalle, valitsisin vartalonhoitopaketin (ihan vain siksi, että kuivan ihon kasvotuotteet eivät omalle iholleni oli se ensimmäinen valinta). Ja jos voitto ei osu kohdalle, taidan lähteä metsästämään ko. tuotteita kaupasta :)

    (säpo:angatlingan@gmail.com)

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 13:56

    Voi kun ihana arvonta! Ja onnea todella paljon=))!!

    minulle kelpaisi tuo nro.1 :)
    t.lenu/lenu.leino@gmail.com

  • Reply
    Eliisa
    4.6.2012 at 13:57

    Onnea 1-vuotiaalle!

    Ottaisin mielellään palkinnon numero 2.

  • Reply
    janni
    4.6.2012 at 14:25

    Paljon onnea blogille!:) voittaisin mieluiten vartalonhoitosetin

    janniii@wippies.fi

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 14:30

    Onnittelut ensimmäisestä vuosipäivästä! Löysin sun blogin ihan sattumalta keväällä ja ihastuin entisenä Turkulaisena ottamiisi kuviisi Turust!!! Välillä on vaan kova ikävä takaisin Turkuun ja ku katsoo sinun ottamia kuvia niin ikävä hiukan helepottaa ;) ja arvostan sun terveellistä elämanasennetta. Voi ku sinun asennetta tarttuisi minuukin hiukan lisää etes 35% niin olisin onnellinen. Arvontaa juu osallistuisin ja paketti 2 ku alkaa ikämittarissa olla 40++ niin hemottelua kiitos!!!!erjam.suikkanen@gmail.com

  • Reply
    niinu
    4.6.2012 at 14:38

    Onnea Ihanalle 1-vuotiaalle! Ja kiitos niin ihanasta ja inspiroivasta blogista :) jos arpaonni suosisi niin vaihtoehto 2 kiinnostaisi sillä ykkönen on jo käytössä :)

  • Reply
    Lauran
    4.6.2012 at 14:55

    Onnea! :) Oletpas saanut ihanat palkinnot arvontaan, jouduin miettimään pitkään että kumpi noista nyt sitten olisi kivempi. ;) Päädyin kakkoseen, eli vartalonhoitopakkaukseen.

  • Reply
    Tuija
    4.6.2012 at 15:23

    Paljon onnea ihanalle blogille! :) Kasvojenhoitosetti olisi oikein mieluinen :)

  • Reply
    Suski
    4.6.2012 at 15:31

    Onnea 1v ! :) Vartalonhoitosetti olisi kiva. :>

  • Reply
    venla
    4.6.2012 at 15:39

    Onnea! :)
    Haluaisin mielummin 1. palkinnon. :)

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 15:42

    Onnea blgin vuosipäivänä ja kuten ennenkin olen kirjoitellut niin blogisi on ihanan positiivinen päivieni piristysruiske :) Jos arpaonni suosii, niin toivoisin voittavani 2. vaihtoehdon. -Johanna R.

  • Reply
    lumi
    4.6.2012 at 15:43

    Oioioio onnea ihan älyttömästi vuoden johdosta :) Eksyin aluksi blogiiis saatumalta mutta nyt vierailen jo päivittäin ja tykkään kovasti ! Itselleni mieluinen olisi tuo 2 paketti sillä luotto ihonhoitotuetteet löytyy jo :)
    lumikille@gmal.com

  • Reply
    Lisebet
    4.6.2012 at 15:47

    Onnea blogille :)!
    Jos voitto osuu kohdalle, valitsen 2. palkinnon.

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 16:02

    Onnea 1v- blogisynttäreiden johdosta :) Paljon on vuoteen mahtunut postauksia joista muodin lisäksi on hehkunut paljon positiivista asennetta ja terveellisiä elämäntapoja :) e-mailini on : tinka_vinka@hotmail.com ja mikäli onnetar suosisi toivon Madaran pakettia 1. :)
    -K

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 16:08

    Onnea 1v Blogille! :) Ihana palkinto!
    Jos voittaisin, tahtoisin 1. tuotepaketin! :)

    elisakanto@hotmail.com

  • Reply
    Hhembp
    4.6.2012 at 16:21

    onnea ihanalle 1.v blogille!
    Ja jos voitan niin toivoisin 2.tuotepaketin!

    pirskatti95@hotmail.com

    H.

  • Reply
    Jossu
    4.6.2012 at 16:29

    Hyvää synttäriä blogille :)
    Jos voitto osuisi kohdalle, ottaisin mieluusti 2. pakkauksen :)

  • Reply
    satu
    4.6.2012 at 16:35

    Onnea 1-vuotiaalle! Tätä blogia on niin mukava lukea kun tulee itsekin aina hyvälle tuulelle.

    Jos arpaonni suosii 1. palkinto olisi mieluinen.

  • Reply
    -HEINIE-
    4.6.2012 at 16:41

    Onnea 1v. blogillesi :) Mieluisempi palkinto nro 2. :)

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 16:43

    Onnea blogille! Ahkerasti on tullut seurattua :)
    Jos voitan, niin toivoisin ekaa pakettia :)

    isadorev@suomi24.fi

  • Reply
    milli
    4.6.2012 at 16:50

    Mielelläni voittaisin 2. palkintopaketin :) Onnea paljon 1-vuotiaalle!

  • Reply
    Kiiunen
    4.6.2012 at 17:08

    Oikein paljon onnea 1-vuotiaalle blogille!
    Voiton osuessakohdalleni toivoisin tuon 2.paketin.

    kiiunen@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 17:59

    Sinulla on upea blogi ja blogin perusteella vaikutat ihanan positiiviseltä ja elämänmyönteiseltä ihmiseltä, piristät lukijoidesi päivää! :) Palkinnoista valitsisin vartalonhoito paketin.

    tiinariitta.viljakainen@gmail.com

  • Reply
    Sarpukka
    4.6.2012 at 18:05

    Laiminlyön aina vartalon ihonhoidon, joten paketti kaksi olisi voiton osuessa valintasi. Paljon onnea 1wee blogille! :)

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 18:32

    Onnea!

    Ehdottomasti kasvojenhoito paketti, kasvoja kun ei voi koskaan kosteuttaa liika! =)

    T:Jenni

    lamminpaa@hotmail.com

  • Reply
    Joanna
    4.6.2012 at 19:40

    Tuo paketti 1 sopis mulle täydellisesti joten mukana ollaan sen arvonnassa!:)

  • Reply
    Suvi
    4.6.2012 at 19:42

    Paljon onnea!! :)

    Kasvojenhoito on jäänyt ihan retuperälle pääsykokeisiin lukiessa eli osallistun arvontaan ja palkinnoista ensimmäinen olisi hyvin mieleinen!

    blondlessly@gmail.com

  • Reply
    Mia
    4.6.2012 at 19:54

    Onnea!
    Palkinto 1 olisi mieleinen ;)

    miaa–@hotmail.com

  • Reply
    Tiina
    4.6.2012 at 20:16

    Onnea yksi-vuotiaalle blogille :))
    Vartalonhoitopaketti olisi mieluinen palkinto.

    ppph68@suomi24.fi

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 20:33

    Onnea! Voiton sattuessa kohdalleni olisi nro.1 minulle mieluinen =) kyynel88@hotmail.com

  • Reply
    japejannikki
    4.6.2012 at 21:04

    Sinulla on ihana blogi ja vaikutat tosi iloiselta persoonalta :-)
    2. palkinto olisi mieluinen

  • Reply
    Anonymous
    4.6.2012 at 21:38

    2. setti tulisi kyllä tarpeeseen :)
    Kiitos kivasta blogista!

    linda_mustonen@hotmail.com

  • Reply
    tata
    4.6.2012 at 21:51

    Onnea 1-vuotiaalle! :) Sen, mitä olen ehtinyt viikonlopun jäljiltä blogiasi tutkia, on ollut mukavaa luettavaa! Taisinpa löytää (taas) yhden seurattavan lisää ;) Ja ei, tarkoitukseni ei ole mielistellä jos se jollekulle päähän putkahtaa, kunhan kerron mielipiteeni :) Jos Onnetar suosisi, nappaisin mieluusti matkaani palkinnon nro 2, sillä oma ihoni ei ole kasvojen osalta kuiva, vaan lähinnä sekaiho enkä halua kuivattaa jo valmiiksi kuivempia alueita enempää!

  • Reply
    Anna
    4.6.2012 at 22:20

    Paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi! toivottavasti jatkuu vielä monia monia vuosia.. :)

    Osallistuisin 2. paketin arvontaan. :)

    antep_92@hotmail.com

  • Reply
    Kati
    4.6.2012 at 22:24

    Onnea blogi-synttäreitten johdosta :) Minäkin olen puhtaan ruoan kannalla. Olen kokeillut luonnonmukaista kosmetiikkaa mutta tämä merkki minulle vielä varsin tuntematon, mitä nyt blogistasi lukenut… Paketti nro. 2 kuulostaisi super ihanalta!

  • Reply
    Ella
    4.6.2012 at 22:26

    Jeee!!:) onnea 1-vuotiaalle blogille, jatka ehdottomasti samaan malliin! Voi että, veikkaan että nämä tuotteet sopisivat munkin atoopiselle iholleni! Paketti nro. 2 ottaisin kyllä jos onni suosisi!
    ella_hista@hotmail.com

  • Reply
    Soikku
    4.6.2012 at 22:42

    2. palkinnon valitsisin, jos onni osuisi kohdalle. Luonnonkosmetiikkaa harrastavana tämä olisi aivan ihana palkinto. :)

  • Reply
    Biscuit
    4.6.2012 at 23:24

    Itse olen seurannut blogiasi jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien jo ensimmäistä blogiasi. On ollut ihana nähdä miten olet kasvanut ihmisenä ja tullut selkeästi taitavammaksi pukiessasi ajatuksiasi sanoiksi.

    On ollut ilo seurata kehittymistäsi ja toivottavasti jaksat ilostuttaa lukijoitasi vielä monia vuosia :).

    Jos onni sattuisi kohdalle, vastanottaisin mielelläni paketin nro 1. Koulustressi ja muu elämän hälinä sai perioraalidermatiitin kukkimaan naamaani ja kaikki kosteuttava ja herkälle hipiälle tarkoitettu olisi tervetullutta!

  • Reply
    Sanna
    5.6.2012 at 06:35

    Oi että! Olet tehnyt vuodessa ihan mieletöntä työtä blogin suhteen. :)

    Paketti nro. 1 olisi minulle oiva, kun naama ei ole missään parhaimmassa kunnossa!

  • Reply
    Eveliina
    5.6.2012 at 12:19

    Onnittelut blogin 1v synttäreiden johdosta! :)
    Jos arpaonni kolahtaisi, todella mieluinen olisi paketti nro 2.

    insidethebag@hotmail.com

  • Reply
    merikukka
    5.6.2012 at 14:39

    Onnea blogillesi!
    Osallistun 2.paketin arvontaan.

  • Reply
    Lina
    5.6.2012 at 15:45

    Onnea onnea 1v! :) Jos onnetar sattuisi suosimaan, niin valitsisin ehdottomastin palkinnon nro. 2. Tuolla paketilla saisi varmaan vartalon kesäkuntoon :)

  • Reply
    Ida Jalo
    5.6.2012 at 16:01

    Jee! Ja mieluiten ton 2. palkinnon voisin lunastaa :)

    jaloida@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 17:36

    Onnea 1-vuotiaalle blogille! Osallistun 2.palkinnon arvontaan :)

    mil__la@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 17:39

    Hirmusti onnea blogisynttäreiden johdosta! Hihi. :-) Itse haluaisin voittaa tuon kasvohoitosetin, sillä itse kärsin alituiseen herkästi kuivuvasta ihosta.

    T. Taateli (taatteli@hotmail.com)

  • Reply
    Petra Pauliina
    5.6.2012 at 17:45

    Mahtavat synttärionnittelut blogille ja bloggarille!! :))

    Osallistuisin mielelläni vartalonhoitopakkauksen arvontaan!

    puss&kram,
    Petra :)

  • Reply
    Riikka
    5.6.2012 at 17:46

    Ottaisin mielummin 1. Palkinnon :) Onnea vielä 1-vuotiaalle blogille :)
    neitiratilainen@hotmail.com

    http://www.lifeandstylewithriikka.blogspot.com

  • Reply
    Katariina K.
    5.6.2012 at 17:47

    Onnea blogillesi vaan ;) Ja osallistun 2. palkinnon arvontaan :)

    katariina.kunnas@kolumbus.fi

  • Reply
    Saara
    5.6.2012 at 17:53

    Blogiasi on ollut ilo seurata. Toivottavasti jatkuu yhtä loistokkaana ja freesinä jatkossakin :) Jos voitan, mitä en ole koskaan yhdessäkään arvonnassa tehnyt, en ole ronkeli vaan otan avosylin palkinnoista vastaan vapaana olevan!
    <3:Saara

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 17:53

    Osallistun, ja 1. ilman muuta – Madara on must! :)

    PopPeli

    marittameinas@gmail.com

  • Reply
    Anna
    5.6.2012 at 18:05

    Paljon onnea 1-vuotiaalle. Jos onnetar suosisi, niin ehdottomasti valitisin tuon ensimmäisen paketin! :)

  • Reply
    Dintsdints
    5.6.2012 at 18:16

    Onnea blogille! :) jos arpaonni sattuisi kohdalle, niin vastaanottaisin mieluusti paketin nro 2! :)

  • Reply
    ibe
    5.6.2012 at 18:21

    Oikein paljon onnea 1-vuotiaalle :)Mielelläni luen ihanaa blogiasi vielä monia vuosia eteenpäinkin <3

    Palkinto 1 olisi aivan ihana tuotepaketti!

    sweet.talk@wippies.fi

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 18:45

    Osallistun vartalonhoitopakkauksen arvontaan:)

    Ja onnea Mona's Daily Style 1v.!!

    jenni.mikkonen@hotmail.com

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 18:55

    Onnittelut 1vuotiaalle!

    2. pakkaus olisi mulle mieleinen :)

    annikalampinen@hotmail.com

  • Reply
    Jonna
    5.6.2012 at 19:05

    Mukana olen ja kakkospaketin haluaisin voittaa :)
    sypa.blog@hotmail.com

  • Reply
    Alien
    5.6.2012 at 19:08

    Oioi, ihana Madara! Mulle kelpaisi setti numero yksi, kiitos :)
    Niin ja paljon onnea 1-vuotiaalle! :)

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 19:10

    Mádaran tuotteista olen haaveillut jo pitkän aikaa, mutta ei ole vielä tullut kohdalle. Näistä paketti nro. 1 olisi ihana lisä tälle kesälle.

    Isot onnittelut 1-vuotiaalle!

    Kati

    kati.torni@luukku.com

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 19:18

    Onnea ihanalle blogille <3

    Osallistun paketin nro 2 arvontaan!

    t. Päikkis

    ptb77@hotmail.com

  • Reply
    Karola Vola
    5.6.2012 at 19:21

    Vuosi kasassa, kiitos blogistasi! Tätä on ilo lukea ja jos onni osuu kohdalle niin 2. paketti toimisi minulle. shannimara@gmail.com

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 19:38

    Ehdottomasti 2. pakkaus kiehtoo enemmän (vartalon hoitopakkaus). Olisi ihana päästä kokeilemaan Madaran tuotteita. Onnea yksivuotiaalle!:))

    anna.hotanen@hotmail.com

  • Reply
    tiiti66
    5.6.2012 at 19:39

    Onnittelut blogisynttäreistä. Toivottavasti tulee monta lisää!
    Huh meinasi tulla kiire synttäriarvonnan kanssa, onneksi vielä niupin naupin taitaa keritä. Paketti 1 olisi minulle ehkä vielä mieluisampi tai ainakin enemmän tarpeeseen..
    teijapistelentoatelisanetpistefi

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 19:39

    Tuo vartalonhoitosetti ois aivan mahtava! <3

    hanna-katariina@hotmail.com

    -Hanna

  • Reply
    Anonymous
    5.6.2012 at 19:41

    Moikka! Haluaisin osallistua 2.tuotepaketin arvontaan:)

    sixtilona@gmail.com

  • Reply
    HV
    5.6.2012 at 19:47

    Onnea yksivuotiaalle! Itse olen lukijana mukana ollut jo sieltä ensimmäisestä blogistasi asti :)

    Jos nyt onni sattuisi suosimaan, niin mielelläni ottaisin vastaan tuon tuotepaketin nro 1. Olisi ihana päästä testailemaan Madaran tuotteita kun niin paljon hyvää olen niistä kuullut! :)

    pinkyprincess_@hotmail.com

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.