18.5.2012

Dennis

Kävimme Eetun kanssa alkuviikosta ensimmäistä kertaa yhdessä Denniksessä syömässä. Paikka on varmasti kaikille tuttu, mutta meidän ei vain koskaan ole tullut sinne mentyä. Parempi kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan;)
Ravintola on todella viihtyisä ja saimme kivan paikan ikkunan vierestä. Asiakaspalvelu oli nopeaa vaikka syöjiä oli melkein koko ravintola täynnä. Pöytää emme kuitenkaan joutuneet varaamaa vaikka täyttä olikin. 
Meistä “alkusalaatti” oli vähän hassu. Erillistä salaattipöytää ei siis ole, vaan tarjoilija tuo pienen lautasellisen kaalisalaattia alkuun. Ei tuo pahaa ollut, mutta en ole aivan varma olisiko sitä tarvinnut kuitenkaan olla lainkaan..;)
Pääruuaksi minä valitsin listalta Grazio pizzan ja Eetu Filippon. Molemmat olivat ihan älyttömän hyviä, mutta omaan makuuni iski enemmän tuo Grazio. Karamellisoidut punasipulit ja viikunahillo sopivat pizzaan ihan täydellisesti!!:)
Pizzan jälkeen olin aivan täynnä, mutta pakko oli ottaa vielä jälkkäriäkin. Kaikki jälkiruuat ovat Denniksessä CityShopparilla puoleen hintaan, joten se kannattaa ehdottomasti siellä hyödyntää.  Erillisellä jälkiruokalistalla oli niin herkullisen näköisiä annoksia, että kyllä oli vaikea valita. 
Eikös olekkin herkullisen näköinen??:) Olisin voinut syödä näitä vaikka kolme;)

Meillä ei mieleen tullut oikeastaan mitään moitittavaa ravintolasta lukuun ottamatta pöytiä joiden jalat olivat vähän epämiellyttävät..:D Muuten kertakaikkisen kiva paikka. Seuraavaksi kun iskee pizzanälkä ei tarvitse arpoa mistä hakea;) Ai niin, ystävällinen tarjoilia vielä kysyi lopuksi onko meillä opiskelijakortteja, sillä sillä saa Denniksessä -15% alennusta!:) 
Iso peukku Dennikselle, ehdottomasti pääsi lemppareiden joukkoon!:)

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply
    Mape
    18.5.2012 at 06:19

    Minusta tuo alkuraaste, yhdistettynä valkosipulileipiin on ihan täydellistä <3

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:16

      Hih, luulen että se on todella monen suosikki!!:) Ystävänikin sanoi tämän postauksen jälkeen, että Mona sehän on ihan perinne ja kuuluu olla!!:D Ettei tuo pizza ilman sitä ole mitään;)

  • Reply
    R ja M
    18.5.2012 at 07:43

    Kuulun myös denniksen pienen raastesalaatin ystäviin kuin monet ystävistäkin! =D Tosin annos on oikeasti pienentynyt! Kannattaa joskus maistaa myös Denniksen pastoja!!!! =)

    -Riina

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:25

      Moni tosiaan taitaa tykätä siitä hirmuisesti:)) Ja eihän se tosiaan mitään pahaa ollutkaan;)
      Joo pitää ehdottomasti!:))

  • Reply
    K
    18.5.2012 at 08:33

    Suosittelen vahvasti testaamaan Denniksen lounaan! Se salaattipöytä vasta on jotain!

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:26

      Kiitos ihana vinkistä!!:) Ehdottomasti pitää käydä joku päivä Denniksen lounaalla:)

  • Reply
    Soila
    18.5.2012 at 09:02

    Dennis jakaa tosi paljon mielipiteitä! Esim. suurin osa mun kavereista ei tykkää niiden pizzoista, koska niissä käytetään emmental-juustoa päällä. Mua ei niinkään juuston maku haittaa vaan se, että pizzat on välillä TOSI suolaisia ja rasva vaan lilluu pizzan päällä. Mulla onkin Denniksestä vähän kaksijakoinen mielipide. Välillä sieltä saa maailman herkullisinta pizzaa, joskus taas noita suola&rasvapläjäyksiä. Kokonaisarvio kallistuu kuitenkin positiivisen puolelle :)

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:32

      Oho, mä en oo vielä koskaan kuullu kenenkään sanovat, ettei pidä Denniksen pizzoista, mutta tottahan on ettei varmasti sellaista paikkaa olekkaan josta ihan kaikki pitäisivät..:)
      Mulla oli kyllä tuuria oman pizzan kanssa, ei ollut yhtään liian suolainen tai rasvainen:))

  • Reply
    Jenna
    18.5.2012 at 14:56

    Mäkään en oo koskaan käynyt tuolla, vaikka Turussa tullut asuttua. Ehkä kesällä :D

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:33

      Oh, luulin että ollaan ainoat:D Todellakin kannattaa kesällä käydä;)

  • Reply
    Sonja
    18.5.2012 at 18:32

    Denniksen pizzat on ihania ja tykkään alkusalaatista tosi paljon! :)

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:36

      Hih, taitaa valtaosa olla alkusalaatin ystäviä;)
      Koht nähdään <3 Miss u<3

  • Reply
    M
    18.5.2012 at 19:47

    Pizzat ovat aivan mahtavia ja Rafael ehdoton suosikki!

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:39

      Listalla on kyllä melkein liikaa vaihtoehtoja.. Ei ollu ihan helppoo valkata..:D

  • Reply
    Roosa
    18.5.2012 at 20:23

    Voi että lu näyttää hyvältä! Kauhee nälkä. :D

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:40

      Hih:) Mulle tulee ja aina poikkeuksetta nälkä kun katselee muiden ruokakuvia..;)

  • Reply
    Anonymous
    18.5.2012 at 20:35

    tuo raaste on kyllä aivan parasta :)

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:41

      Hih, taidan olla ainut jonka mielestä se on vähän hassu:DD Ei se munkaan mielestä pahaa ollut, mutta mutta..::D Ystäväni sanoi, että Mona sehän on ihan perinne ja kuuluu tohon!! :D

  • Reply
    Maria
    18.5.2012 at 22:58

    Näyttääpä hyvältä :)

    <3 Maria
    Elegant and fancy

    • Reply
      Mona
      19.5.2012 at 09:45

      Eiköstä vaan!!:)
      Hei hassu kysymys, mutta miten saat tuon oman blogin suoran linkin tuohon alle??:)
      Toi on todella kiva, että se on kommentin alla jolloin pääsen suoraan kurkkaamaan sinun blogiisi!:)

  • Reply
    Kata
    19.5.2012 at 18:46

    En ole käynyt vuosiin Denniksessä, koska sain aikoinaan todella huonoa asiakaspalvelua (ei edes jääty syömään silloin), muutenkin on ollut huonoja kokemuksia. En tiedä, ehkä pitäisi mennä uudelleen joku kerta. Voipi olla, että on palvelu ja ruoka nostaneet tasoaan. :)

  • Reply
    Sofiina
    19.5.2012 at 20:07

    Täältäkin peukut Dennikselle, ihan parhaat pitsat :)

  • Reply
    Veronica
    20.5.2012 at 10:24

    Denniksestä saa kyllä parhaat pizzat! Tuo alkuraaste on kyllä menettänyt kokoaan viime kerrasta kun itse olin tuolla syömässä :D Mutta se valkosipulileipä on myös mielettömän hyvää tuon salaatin kera. Nyt tuli nälkä :P

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *