17.4.2012

Kuvia puhelimesta

Tässä muutama iPhonella otettu kuva viikonlopun synttäri-illalliselta. Kävimme siis Fontanassa syömässä ja itse valitsin vuohenjuustobroileria, oli ihan huippu hyvää. Nam!:) 
Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kävin ihan syömässä Fontanassa. Aiemmin olen käynyt vain kahvilla tai pienellä välipalalla. Paikka sai plussaa hyvästä ruuasta, mutta mielestäni Fontana on kuitenkin enemmän kahvila kuin ravintola. Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä, mutta joissakin muissa pienissä asioissa olisi voinut toivottavan parannusta. Esimerkiksi muoviset vesikaatimet olivat hieman epäsiistit, paikan muuten tyylikkääseen olemukseen verraten. Samoin valaistus oli inan liian pimeä. Myös vessa on vähän ikävällä paikalla aivan muutaman pöydän vieressä. Vessoihin myös näkyy hieman läpi. Servettejä ei ollut pöydässä valmiiksi vaan niitä piti erikseen hakea eri paikasta. Todella pieniä asioita siis, mutta sellaisia, että illallis paikaksi valitsisin mahdollisesti jonkun muun paikan mieluummin.  Kahvitteluun Fontana on edelleen yksi suosikki paikoistani!:) Ja toki jos ruokaan on katsomista, niin mitään huonoa sanottavaa ei ollut. Myös seuralaiseni pitivät kovasti annoksistaan.
Olen aiemmin kirjoittanutkin Fontanasta täällä.

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Siiri
    17.4.2012 at 21:51

    ei vitsit muakin on aina ärsyttäny fontanassa ne vessat ! ja nimenomaan se, että siihen oveen jää semmonen pieni rako. muuten kyllä tosiaan erityisesti ruuan puolesta ihan huippu paikka, ja etenkin lounaasta tykkään kovasti !

    • Reply
      Mona
      21.4.2012 at 19:37

      Lounaalla en ookkaan vielä oo ollu ja myös Sunnuntai brunssi odottaa kokeilua!:) SItä moni on kovasti kehunut:)

  • Reply
    R ja M
    18.4.2012 at 06:20

    Fontna on aivan ihana lounasbuffet ja siellä on tullut vierailtua nyt aika useesti! Harmi vaan että paikka on aina ihan täysi ja istumapaikkoja vaikea löytää! =( Täytyykin joskus maistaa jotain ihan ruokalistalta!

    • Reply
      R ja M
      18.4.2012 at 13:54

      Siis tarkoitan Fontana! ;) osaankirjoittaa.com

    • Reply
      Mona
      21.4.2012 at 19:38

      Hih, ihana toi osaankirjoittaa.com!:D Se sopis just eikä melkein mun blogin osoitteeksi;D
      Mä kovin odotan että ehdin joku sunnuntai sinne brunssille, sitä kun on paljon kehuttu myös:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.