3.3.2012

Magnesium

Lupasin aiemmin kirjoitella tarkemmin lisäravinteista joita käytän. Tässä tulisi nyt postausta magnesiumista, joka on yksi tärkeimmistä lisäravinteista minulle.
Käytän magnesiumia vaihtelevasti 100mg:sta jopa 600mg:aan päivässä. Olen saanut muun muassa todella kivuliaat kuukautiskivut häviämään KOKONAAN magnesiumin avulla. 
Meidän magnesium on aina magnesiumsitraattia, joka imeytyy paremmin kuin oksidi. 
Otan magnesiumin päivittäin iltaisin ennen nukkumaan menoa. Normaasti 100-200mg, mutta tosiaan kuukautisten alkaessa niiden ensimmäisinä päivinä otan magnesiumia kolmesti päivässä edelle mainitun annoksen ja vältän tällä tavalla karmivat kivut. Joskus nuorena jouduin jäämään jopa koulusta pois kamalien kuukautiskipujen takia ja kärsin niistä aivan suunnattomasti. Nykyisin kuukautiskivut ovat oikeastaan muisto vain:) Tosin uskon myös, että siihen vaikuttaa myös terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. 

Magnesium on myös erittäin hyvä paljon liikkuville ihmisille. Eetu esimerkiksi käyttää magnesiumia myös joka päivä kramppien ja lihasarkuuden/jäykkyyden ehkäisemiseksi.
Magnesium yhdessä sinkin kanssa parantaa myös unen laatua. Se on myös hyvä stressioireiden vähentäjä.
Mikäli joskus maha menee kovaksi ja ei toimi toivotulla tavalla magnesiumin avulla tämäkin vaiva voi helpottaa.

Linkki josta löytyy hyvin tiivistettynä tietoa magnesiumista:
http://www.avainapteekit.fi/oma-terveys/vitamiinit-ja-hivenaineet/mihin-tarvitsemme-magnesiumia

I told earlier that I’ll write about supplements  I use. I’ll begin whit magnesium. It’s one of the most important supplement for me. I use it daily at the evening, normally 100mg-200mg. When I have periods I take at least 600mg per day. It helps me with period pains. 
Magnesium is also really good for muscle aches and muscle soreness.

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply
    Niina
    3.3.2012 at 10:27

    Voih, pitäisiköhän minunkin koittaa tuota! Joskus minulla oli monta viikkoa putkeen elohiiri silmässä ja aloin syömään magnesiumia ja sinne meni elohiiri. Kuukautiskivuista olen kärsinyt aina ja joudun kyllä vieläkin joskus jättämään koulupäivän väliin kipujen takia. En ole koskaan edes ajatellut, että magnesiumista voisi olla apua. Olen valmis koittamaan mitä vain, joten kiitos paljon vinkistä! :)

    • Reply
      Mona
      3.3.2012 at 11:53

      Kannattaa ihan ehdottomasti kokeilla, toivottavasti helppais sullakin! Kannattaa ottaa pahimpien menkkakipujen aikana ihan vaikka sen kolme kertaa päivässä. Itse oon tilannu iHerbin kautta, kun sieltä saa paljon edullisemmin ja isoja pakkauksia jottei tarvii heti ostaa uusia. kerrohan sit oliko mitään vaikutusta jos päätät kokeilla:)

  • Reply
    Nora
    3.3.2012 at 11:16

    Magnesiumilla on tosi suuri vaikutus uneen. Kirjoittelin itsekin juuri lisäravinteista, joita käytän. Magnesiumia syön vähintään 300mg päivässä ja niinä päivinä, jolloin treenaan, syön 600mg.

    • Reply
      Mona
      3.3.2012 at 11:54

      Totta! Itse en kyllä osais olla enää käyttämättä magnesiumia.
      Sillä saa niin moneen helpotusta.:)

    • Reply
      Nora
      5.3.2012 at 10:42

      Hei Mona taas, :)

      Millaisia tuotteita ovat nuo mainitsemasi magnesiumit? Ovat sitraattia, mutta onko jotain ylimääräistä ja onko myös B-vitamiiniä? Suositteletko noita?

      Entä miten muiden lisäravinteiden suhteen. oletko löytänyt mahdollisimman puhtaita tuotteita Suomesta?

      Itse tosiaan listasin käyttämäni/-mämme lisäaineet tänne: http://noranblog.blogspot.com/2012/02/nappia-ja-pilleria.html
      Onko tuo MSM sinulle tuttu?

  • Reply
    N
    3.3.2012 at 11:29

    Hei!

    Blogissani olisi sinulle haaste :)

    http://thelifeyouknow.blogspot.com/2012/03/haastetta.html

    • Reply
      Mona
      3.3.2012 at 11:55

      Kiitos, tuun kurkkaamaan!!:)

  • Reply
    Minna
    3.3.2012 at 11:35

    voi että, voiskohan magnesium olla syyllinen munkin kipujen lievenemiseen :D ainakin krampit sun muut on hävinnyt sen ansiosta! :)

    • Reply
      Mona
      3.3.2012 at 11:56

      No aivan varmasti:) Mankku on niiin hyvä ravintolisä. Itse en osais olla enää sitä käyttämättä:) Ei tosiaan krampitkaan vaivaa oikeastaan koskaan:)

  • Reply
    Anonymous
    3.3.2012 at 12:19

    *with

    • Reply
      Mona
      3.3.2012 at 12:36

      Hih, kiitos <3 :))) Korjattu:)

  • Reply
    Anonymous
    3.3.2012 at 16:17

    Eräs mielenkiintoinen aine on MSM eli rikki joka vaikuttaa ja moneen asiaan kehossa.
    http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/artikkelit.htm Tosin iherb taitaa myydä halvemmalla kuin Suomessa.

  • Reply
    Nenna
    4.3.2012 at 11:51

    Täytyy varmaan kokeilla! Äiti mulle joskus magnesiumia ostikin, käyttö vaan sitte jäi :D
    Mulla on kans ihan hirveät ne kivut ja nyt on alkaneet myös polvet reistailla siihen malliin, että jos edes jotain apua saan, halkean onnesta :D

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *