8.1.2012

Raparperipiirakka

Päädyin tänään leipomaan raparperipiirakan, kun kesäinen äidiltä saatu raparperipussi ei mahtunut enää täysinäiseen pakkaseen…:) Mainittakoon etten ole lainkaan mikään leipurityyppi. Omat leivonta kertani on varmaan laskettavissa kahden käden sormilla;)
Katsoin reseptiä keittokirjasta, mutta se näytti niin monimutkaiselta että soitin pikaisesti mummulleni. Sain häneltä kaipaamani todella helpon ohjeen ja piirakka onnistuikin vallan mainiosti.

Piirakkaan tuli seuraavat ainekset:

2 kananmunaa
2 dl sokeria
50g sulaa voita
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
raparperin paloja ja rusinoita
fariinisokeri

Vatkasin ensin kananmunan ja sokerin kulhossa. Tämän jälkeen joukkoon tuli sula voi.  Sitten lisäsin joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhot. Lopuksi lisäsin maidon ja valmis taikina vain vuokaan. Päälle ripottelin raparperit ja rusinat. Päälle olisi kuulunut mummun ohjeen mukaan laittaa fariinisokeria, mutta meillä ei sitä ollut niin laitoin ihan tavallista sokeria. Tämän vuoksi vähensin myös taikinan sokeri määrän 1,5dl:aan.
Sitten vaan piirakka uuniin 200 asteeseen ja noin 20 minuutiksi.

Tuli hyvää ja oli ihan älyttömän helppo!:)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Anonymous
    8.1.2012 at 16:37

    Voi apua noita sun yhdyssanavirheitä!!! Muuten kiva blogi :)

  • Reply
    Nanna
    8.1.2012 at 17:17

    Näyttää tosi hyvältä! :) Mä leivoin perjantaina korvapuusteja ja niitä oon nyt tässä mussuttanut :)

  • Reply
    Mona
    8.1.2012 at 18:06

    Anonyymi,
    Jeps, olen todella surkea oikeinkirjoituksessa!!;) Kaikkien kielipoliisien unelma:D Yhdyssanat, pilkut ja kaikki muukin taitaa mennä ihan miten sattuu..;) Ja kiitos, kiva jos viihdyt siitä huolimatta:)

    Nanna,
    OI nam <3 Tuoreita korvapuusteja ei voita mkään!:)

  • Reply
    Sanna
    8.1.2012 at 18:36

    Näyttääpä ihanalta! Pakko kokeilla kyllä joskus.. =)

  • Reply
    Senja
    8.1.2012 at 19:58

    oi miten suloinen piirakka!:))

  • Reply
    Mona
    8.1.2012 at 22:59

    Sanna,
    Ehdottomasti kannattaa kokeilla!:)

    Senja,
    Hih, kiitos:) Meiltä ei löytynyt muuta vuokaa kuin tuo sydämen mallinen:) Toki ton olis voinu tehdä pellillekkin mutta sitten olis tarvinnu tehdä kaksinkertainen annos ja se ei olis tälle herkkuhiirelle ollu kovin järkevä teko;) Olisin syöny kumminki kaiken yksin:DD

  • Reply
    Daphnion
    10.1.2012 at 22:14

    Rusinoita raparperipiirakassa? Kuulostaa ihanan jännältä makuyhdistelmältä, joten pakkohan tätä on kokeilla! :D

  • Reply
    Oona
    10.1.2012 at 23:48

    Mun on pakko tehdä tää viikonloppuna, sillä näyttää niin herkulliselta! Kiitos ohjeesta :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *