28.8.2022

Astrologiasta yhteys korkeampaan voimaan

* tulkinta saatu @intuitiolla.byveera*

Rakastan astrologiaa ja sitä miten hämmästyttävän selkeästi se antaa vastauksia moniin elämän erilaisiin tilanteisiin! Olen vasta hyvin vähän aikaa sitten tutustunut astrologiaan tarkemmin, aiemmin tiesin vain aurinkomerkkini. Viime vuoden loppupuolella minulle tuotiin kuitenkin eteen monesta eri paikkaa astrologiaa ja päädyin seuraamaan todella mielenkiintoisia astrologian IG tilejä ja tilasin uutiskirjeitä.

Useampi ystäväni vinkkasi astrologeista ja kertoi heidän omien tulkintojensa olleen käänteentekeviä heidän omassa elämässään.

Viime syksynä keskenmenon jälkeen varasin itselleni tulkintaan ajan, mutta olin hätäinen ja peruin sen vielä päivä ennen aikaa, kun huomasin, etten ollut siihen vielä valmis. Kaikessa arjen pyörityksessä tulkinnan tilaus uudelleen jäi kokonaan, mutta edelleen seurailin IG tilejä ja luin joitakin blogeja aiheesta. Lueskelin myös kirjahyllystäni löytyvää Tähdet – Moderni opas astrologiaan kirjaa.

Ensimmäisen kerran ymmärsin omasta syntymäkartastani kattavammin ihanan Amiran opissa viime joulukuun Tilaa levolle- retriitissä. Kiitos ihana Amira, kun avasit kärsivällisesti tätä maailmaa minulle.

Keväällä suosikkiastrologini Intuitiolla Veera laittoi minulle viestiä ja ehdotti yhteistyötä.

Veera teki minulle Soul Alive tulkinnan syntymäkartastani ja se oli huikea!! Olin aivan suu auki kaksituntisessa tulkinnassa, kun Veera kertoi mitä kaikkea karttani kertoi elämästäni, menneistä elämistä, tulevaisuudesta ja ihan kaikesta mitä matkan varrella on ollut ja on tuleman.

Erityisesti tulkinnasta jäi mieleen tietysti positiiviset asiat ja sain todella paljon vahvistusta moneen pähkäilemääni asiaan. Tässä muutamia tulkintojani kartasta:

1. Käytä ja kunnioita vahvaa intuitiotasi.

2. Vuorovaikutuksen tärkeys.

3. Saavutukset eivät itsessään tuo täyttymystä, matkan on oltava palkitseva.

4. Herkkyys muutokselle ja energian vaistoamiselle.

5. Vapaus ja itsenäisyys elämäntehtävänä.

6. Tabujen ja vaikeiden asioiden esiin tuominen ja hiljaisuuden rikkominen. Esimerkiksi rahasta, keskenmenosta ja mielenterveydestä avoimesti puhuminen.

7. Ihmiset joko vihaa tai rakastaa.
(Oma aura, ja energia jota välitän on paljastavaa.)

8. Elämän tehtävänä opettaa, valmentaa ja laajentaa tietoisuutta.
Esoteerinen mantra: rakennan majakan, sytytän valon, ohjaan eksyneet kotiin.

Omat merkkini:
Aurinko: Rapu
Nouseva: Skorppioni
Kuu: Skorppioni

Tulkinta oli huikea kokemus! Sanoisin, että astrologinen tulkinta voi olla parhaillaan terapeuttinen, vahvistava ja voimaannuttava kokemus, josta ammentaa oppia ja varmuutta omaan elämäänsä. Veeran valmennuksessa oli todella turvallinen olo ja hän otti valtavan hyvin huomioon minun toiveet tulkinnassa.

Onko sinulle tehty syntymäkartasta astrologinen tulkinta? Millaisia vastauksia sinä olet siitä saanut?

Itse innostuin tästä viimeistään nyt ihan valtavasti ja haluan ehdottomasti lisää tulkintoja eri aiheisiin vielä syvemmin perehtyen! Kiitos ihana Veera!!

Sovellusuositus: Time passages

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *