20.4.2020

Äitiyden ydinuskomukset

Mitä ydinuskomukset ovat?

Meidän käyttäytymisestä suurin osa perustuu lapsena opittuihin alitajuisiin toimintamalleihin. Vain muutama prosentti toiminnastamme perustuu tietoiseen ajatteluun, siihen mikä tällä hetkellä on totta.

Opimme syvimmät uskomukset lapsuuden ympäristöstä ja myös isovanhempiemme kautta eri sukupolvilta. Lapsena opitut uskomukset muokkaavat tapaamme ajatella ja toimia aikuisena. Eri elämän osa-alueilla on erilaiset ydinuskomukset. Ydinuskomusten muuttaminen on haastavaa, muttei mahdotonta.

Viime aikoina olen pohtinut erityisesti äitiyden ydinuskomuksia. Millaisia uskomuksia minulla on äitiyteen? Millainen minusta äidin kuuluu olla ja miten äidin tulee käyttäytyä ja toimia? Mitkä äitiyden ydinuskomukset koen taakkana ja miksi? Mistä uskomuksista haluaisin päästä eroon?

Koen vahvasti, että omat äitiyden ydinuskomukseni pohjautuvat siihen, millainen oma äitini on. Hän toimii tavallaan äidin mallina ja huomaan asettavani itselleni toimintatapoja ja mittareita hyvästä äitiydestä oman äitini kautta, vaikka hän ei samalla tavalla omien ydinuskomusteni kanssa ajattelisikaan.

Mediassa näkyvät hyvän äitiyden kuvaukset luovat myös äitiyden ydinuskomuksia, mutta vahvimmin uskon omien uskomusteni tulevan syvältä omasta lapsuudesta, siitä miten äiti on minua lapsena kasvattanut. Sen lisäksi koen oman temperamenttini ja luonteenpiirteeni vaikuttavan myös vahvasti osaan ydinuskomuksistani.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla äitiyden ydinuskomukset tulisivat suoraan omalta äidiltä. Mistä sinä koet omien uskomusten syntyneen? Millä asioilla sinä uskot olleen suurimmat vaikutukset juuri sinun äitiyden ydinuskomuksiin?

Millaisia ydinuskomuksia minulla sitten on äitiydestä? Olen tiedostanut niin hyviä kuin huonojakin uskomuksia.

Osa uskomuksista on sellaisia, että koen niiden tekevän minusta hyvän ja vahvan äidin ja osa taas sellaisia, jotka vievät itseltäni energiaa. Listasin alle muutamia äitiyden ydinuskomuksia, joita olen havainnut.

Minun pitää olla aina läsnä lastani varten
Lapsi menee kaiken edelle
Minun on pyrittävä pitämään lapsen mielipaha mahdollisimman vähäisenä
Minun on pystyttävä hoitamaan kaikki yksin
Olen vahva ihminen, joten en saa epäonnistua lapsen kasvatuksessa
Minun tehtäväni on luoda lapselleni vahva itsetunto
Olen todella kärsimätön äiti
En ole hyvä leikkimään
Osoitan rakkauteni halailemalla, pussaamalla, hassuttelemalla ja sanoilla
Olen turvallinen vanhempi
Olen valmis mihin vain lapseni vuoksi

Osa uskomuksista on sellaisia, että tiedän niin olevan vain uskomuksia, ei totuuksia. Silti ne ovat niin syvällä omassa alitajunnassani, että toisinaan on vaikea tehdä toimia, jotka ovat näitä uskomuksia vastaan.

Esimerkiksi listan ensimmäinen uskomus: Minun pitää aina olla läsnä lastani varten. Tiedän, ettei minun todellakaan tarvitse olla 100% jatkuvasti läsnä. On täysin ok myös keskittyä elämässä asioihin, joista on itse kiinnostunut, mutta mitkä eivät liity lapseen. On ok luoda omaa uraa ja olla silti samalla rakastava äiti. Tähän saattaa tulla myös ulkopuolelta mediasta paineita ajatella toisin. Helposti tuomitaan äidit, jotka eivät ole pelkästään lapsiaan varten. Arvostelujen kohteeksi on helppo joutua keskustelupalstoilla. Vaikka tiedän, ettei tämä uskomus ole tosi, koen silti ajoittain huonoa omaatuntoa, jos en ole ollut täysin läsnä jossain hetkessä. Joudun muistuttamaan monesti itseäni, että riitän tällaisena kuin olen ja minulla on äitini monia vahvuuksia, jotka ovat hyväksi.

Minun on pystyttävä hoitamaan kaikki yksin, on myös uskomus, johon uskoin erityisesti lapsen ollessa ihan pieni. Kun katson äitiäni, olen pitänyt häntä aina äärettömän vahvana persoonana ja ehkä sisimmissäni ajatellut, että hän pärjää aina yksin oli tilanne mikä tahansa, vaikka hän on ollut onnellisesti naimisissa isäpuoleni kanssa jo pitkään. Silti äidin vahvuus ja periksi antamattomuus ovat varmasti osaltaan iskostuneet tietynlaisena ”minunkin pitää pärjätä” asenteena.

Äiti on pitänyt huolen siitä, että hänen aikansa on aina riittänyt lapsille. Hän on tehnyt kaikkensa minun eteeni. Aina. Ensimmäiset kuukaudet Lionelin kanssa menikin niin, etten osannut vaatia sitä apua mitä oikeasti tarvitsin. Onneksi lapsen saanti kasvattaa ihmistä hurjasti ja jos jotain olen kolmessa vuodessa oppinut, on se, että minun ei todellakaan tarvitse pystyä kaikkeen yksin.

Kärsimättömänä olen pitänyt itseäni aina ja nyt äitiyden ydinuskomuksena se on taakka. Toivon suuresti, että pääsen eroon tästä ydinuskomuksesta ja voin joskus ajatella itseni maailman rauhallisimpana ja kärsivällisimpänä ihmisenä… :D

En ole hyvä leikkimään uskomus on ja tulee pysymään aina. Ennen kuin tapasin Eetun, en edes halunnut lapsia. En ole koskaan ollut mikään suurin lapsien rakastaja. En ole tykännyt leikkiä tuttujen tai sukulaisten lasten kanssa ja koen olevani siinä aivan surkea. Kala kuivalla maalla.

Leikkimättömyydestä en silti koe huonoa omaatuntoakaan. Korvaan leikkimisen kirjojen lukemisella, yhteisillä kokkaus hetkillä ja piirtelytuokioilla. Onneksi on päiväkoti, jossa on huikeat ammattilaiset, jotka keksivät jatkuvasti uusia aivan huikeita leikkejä ja kasvatustapoja! Mitäköhän meidän lapsesta tulisi ilman ammattikasvattajien apua… :’D

Minun on pyrittävä pitämään lapsen mielipaha mahdollisimman vähäisenä. Tämän sain todeta heti lapsen syntymän jälkeen. En sietänyt pienintäkään itkua tai tuhinaa. Tein kaikkeni, jotta vauvalla olisi mahdollisimman hyvä olla. Yritin aivan liikaa. Mikäli meille joskus tulisi toinen lapsi, uskon että tämä uskomus olisi jo hieman hellittänyt. Edelleenkin minun on todella vaikea sietää esimerkiksi uhmakohtauksia, paljon mieluummin antaisin kaiken periksi heti, jotta lapsella olisi mukavaa. Olen kuitenkin huomannut kantapään kautta, että se ei ole lapsenkaan etu. Myös huonot tunteet kuuluvat elämään ja ne opettavat meille jokaiselle paljon. Toisinaan äitinä on vain vaikea muistaa se siinä hetkessä, kun lapsia raivoaa pää punaisena.

Olen myös paljon miettinyt sitä, millainen äiti minä haluan olla ja millaisia ydinuskomuksia haluan äitiyteen liittää. Tein siis listan, johon aion palata niinä hetkinä, kun tuntuu, että hommat eivät mene ihan putkeen ja muistutan tärkeistä asioista itseäni.

Olen kärsivällinen äiti.
Teen aina parhaani ja se riittää.
Minä riitän äitinä sellaisena, kuin olen.
Olen maailman paras äiti omalle lapselleni.
Luotan omiin päätöksiimme lasta kasvattaessamme.
Uskallan aina pyytää apua, myös ennen kuin sitä todella tarvitsemme.
Muistan aina hengittää ja laskea kymmeneen, ennen kuin huudan täyttä. kurkkua ärsytykseni ulos.
Annan lapselleni hyvät eväät elämään ja luon erittäin vahvan itsetunnon lapselle.
Pidän aina ensin hyvää huolta itsestäni, jotta voin antaa entistäkin enemmän koko perheelleni.
Ansaitsen aina olla onnellinen. Kun minä olen onnellinen, on myös ympärilläni olevat rakkaat onnellisia.

Kerrothan sinun ajatuksiasi täällä kommenttiboksissa tai vaikka IG:ssa yksityisviestillä. Luen todella mielelläni ajatuksia sinun äitiyden ydinuskomuksista.

Me ollaan jokainen yksilöitä ja jokaisen tarina on omanlaisensa ja niin myös ydinuskomukset. Usein asioiden ääneen sanominen helpottaa ymmärtämään itseään ja läheisiään paremmin. Olen itse kokenut ydinuskomusten pohtimisen olevan vapauttavaa. Kun tiedostaa omia uskomuksiaan, voi niitä lähteä myös hieman muokkaamaan haluamaansa suuntaan. Kaikkea ei tarvitse ottaa annettuna. On ok kyseenalaistaa maailmaa ja myös omia ajatuksiaan! Ja etenkin omia ajatuksiaan.

Rakkautta ja lempeyttä juuri sinulle. ♥

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Eleonoora
    29.4.2020 at 13:52

    Minäkin olen alkanut sietämään kiukkua vasta nyt paremmin kun lapsi on 2,5 vuotias ja alkaa tulla uhmaa. Ja kun on katsonut kaikkia näitä Supernanny ohjelmia ja lukenut aiheesta mistä kaikki lapsiperheiden ongelmat tulevat ja ymmärtänyt että lapsihan oikeasti kokee turvattomuutta siitä, että asioita ei kielletä tarpeeksi selvästi & ei haluta tuottaa toiselle mielipahaa. Vaikka eihän lapsi pysty isoja linjoja päättämään. On ihan ok valita, että juoko vadelma vai päärynäpillimehun (tai pukeeko punaisen tai sinisen paidan, se ei vaikuta mihinkään) mutta se että mennäänkö nukkumaan vai eikö mennä, on jo aikuisen päätös ja sitä totellaan, sillä on kokonaisuuteen merkitystä. Tai pestäänkö hampaat itkien vai nauraen, mutta ne tasantarkkaan pestään kun vanhempi niin sanoo ja se on lapsen edun mukaista. Tätä moni tuntuu pelkäävän tai “siitä tulevaa kohtausta, konfliktia” julkisella paikalla. Kaupan jonossa kerran jopa kuulin yhden äitin sanovan “no mitä sinä haluat ota mitä haluat jotta lopetat tuon” Oikeasti? Sitten ihmetellään kun on käytöshäiriöitä ja lapset käyttäytyy miten haluaa.
    Sen avulla oon oppinut ja huomannut, että lapsi kyllä tottelee, ehkä kokeilee mutta käyttäytyy paljon paremmin ja kokee paljon enemmän turvallisuudentunnetta kun hänellä on selkeät rajat. Nykyään huomaan, että olen aika tiukkakin monissa asioissa, mutta ne asiat menee jakeluun eikä värkätä turhaan :) Miehen kanssa monesti lapsi saattaa kaksikin kertaa kysyä samaa asiaa saako jotain, mutta minulta ei koskaan kysy kun tasan kerran :D tietää varmaan, että se vänkääminen on turhaa. Itku ja pahanolon tunteet myös kuuluu elämään ja sitä kautta lapsikin oppii että nekin tunteet on sallittuja ja nimenomaan miten ne kohdataan :) Se on helpompi jotenkin kestää kun ymmärtää että se on sama asia kun nukkumaan, kuivaksi opettelu tai syömään oppiminen.
    Nyt meillä on toinen vauva syntynyt ja huomaan että kun tietää millainen äiti on ja millaiset rajat asettaa eikä pelkää sitä itkua niin on toisen kanssa tosi paljon helpompi toimia :) Itse en myös pienintäkään inahtelua sietänyt tai halusin kaiken ratkoa heti että mikä on hätänä.

    • Reply
      Mona
      29.4.2020 at 15:49

      Kiitos Eleonoora ihanasta viestistäsi <3 Olisi helpottanut hommaa kyllä kun olisi alusta asti hiffannut, että ei tarvitse 110% miellyttää lapsen jokaikistä tuhinaa HETI :D Mutta onneksi tekemällä oppii ja äitiys on kyllä yksi parhaimmista kouluista ever:)
      Ihanaa vappua sinne ja suloista vauva-arkea <3 :*

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.