9.1.2020

2019 LUETUT KIRJAT

Kiitos, kiitos, kiitos ihana vuosi 2019. Olit minulle niin hyvä! Erityisen hyvä kirjojen suhteen. Pääsin vihdoinkin monena vuonna tavoittelemaani 52 kirjan lukuvauhtiin.

Muutin rutiinejani niin, että sain järjestettyä itselleni enemmän lukuaikaa jokaiselle päivälle. Rakastan lukemista ja sitäkin enemmän rakastan hyviä kirjoja. Niistä todellakin koostui mennyt vuosi ja samat rutiinit jatkuu tänäkin vuonna. Jos luoja suo, tulee 52 kirjan lukuvauhti jatkumaan koko loppuelämäni.

Lukeminen tekee hyvää erityisesti henkiselle hyvinvoinnilleni. Lukeminen parantaa yleistä keskittymistä, opettaa eri asioita, auttaa ymmärtämään erilaisia näkökulmia, parantaa mielikuvista, rentouttaa ja tekee minusta paljon onnellisemman ihmisen kaikin puolin. Miksi en siis jatkossakin tekisi aikaa näin tärkeälle asialle?

Viime vuonna aloitin IG TV:n puolella Kirjakeskiviikko sarjan. Kerron siinä joka viikko tarkemmin yhdestä lukemastani kirjasta. Sain heti alkuun valtavan määrän palautetta sarjasta. Kiitos jokaisesta kommentista! Parhaimpia ovat olleet ne palautteet, joissa on kerrottu, että olen inpiroinut aloittamaan lukuharrastuksen. Paras palkka tekemästäni työstä! Olen niin iloinen, jos olen edes muutaman teistä saanut tarttumaan vähän useammin kirjoihin.

Sillä ei ole väliä mitä lukee tai miten lukee. Kuunteleeko äänikirjaa vai lukeeko tavallista kirjaa. Tärkeintä on antaa lukemiselle aikaa ja uskaltaa rohkeasti etsiä teoksia, jotka puhuttelevat juuri sinua. Lukeminen on tehty sinua varten.

Minulla olisi moni asia jäänyt tekemättä ja kokematta ilman kirjoja. Toisinaan tuntuu, että olen koko elämäni velkaa upeille kirjailijoille, jotka ovat muuttaneet omaa elämääni kirjojensa kautta. Olen jokaisesta upeasta kirjasta äärimmäisen kiitollinen ja myös ylpeä. Maailmassa ei voi koskaan olla liikaa loistavia kirjailijoita!

Mutta nyt jätän ylistykset kirjoista tähän ja jaan viime vuoden lukulistan. Olen koonnut ylös taas kerran kaikki kirjat, jotka olen saanut vuoden aikana luettua kokonaan loppuun asti. Näiden lisäksi kesken on kymmeniä kirjoja, jotka odottavat vielä lukulistallani. Lisäksi on myös kymmeniä kirjoja, jotka aloitin, mutta eivät syystä tai toisesta olleet minua varten.

Pääsääntöisesti kokonaan lukemani kirjat ovat olleet jollain tavalla vaikuttavia. Olen todella kranttu lukemisen suhteen ja jos kirja tuntuu vähänkään tylsältä, en epäröi jättää sitä kesken. Toki poikkeuksia on ja tämänkin vuoden listalle kyllä eksyi muutama tylsähkö teos.

2019 LUETUT KIRJAT

1. Extended Summery; Tools of Titans, Time Ferris
2. You are badass, Jen sincero
3. Lean in Sheryl Sandberg
4. Man’s search for meaning, Viktor E Frankl
5. The artist’s way a spiritual path to higher creativity, Julia Cameron
6. Rakkaus, Ilo, Rohkeus seksuaalisuuden portaat , Raisa Cacciatore & Erja Korteniemi-Poikela
7. Accelerated learning techniques, Brian Tracy
8. Vaurauden salaisuus, Työ, raha, rakkaus ja ihmeet , Marianne Williamson
9. Speak to Win: How to Present with Power in Any Situation, Brian Tracy
10. The Secrets of Power Persuasion, Roger Dawson
11. Kick ass, Mel Robbins
12. Confident decision making, Roger Dawson
13. Opintiellä, Tara Westover
14. Huomaa hetki perheessä, vanhemman tunnetaitokirja, Elina Kauppila
15. Michelle Obama minun tarinani
16. Millionaire Success habits, Dean Graziosi
17. Maximize your potential through the power of your subconscious mind, Joseph Murphy
18. Elämän paradoksit, saat sen mistä luovut, Tommy Hellsten
19. Getting things done: The art of stress free productivity, David Allen
20. The latte factor: Why you don’t have to be rich to live rich, David Bach
21. Asunto elämäsi tärkein sijoitus, Petri Roininen
22. Totuus Harry Quebertin tapauksesta, Joel Dicker
23. Ikigai, Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain, Hector Garcia & Francesc Miralles
24. Sales Revelation: Best of 45 Master Courses Reveals the Final Word in sales, Brian Tracy, Zig Ziglar, Jim Rohn, Roger Dawson
25. Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun, Jari Sinkkonen
26. Pieni elokuvateatteri Pariisissa, Nicolas Barreau
27. Eleanorille kuuluu ihan hyvää, Gail Honeyman
28. Girl stop apologizing, Rachel Hollis
29. Atomic Habits, James Clear
30. Kiira Korpi ehjäksi särkynyt, Jere Nurminen
31. Punainen muistikirja, Eeva Kilpi
32. Girl, Wash Your Face, Rachel Hollis
33. Sinä pystyt, Nanna Karalahti
34. Toivon kirja masennuksesta, Miia Moisio
35. Masennus Suuri serotoniinihuijaus, Aku Kopakkala
36. Parantava ketoosi, Terveeksi sokerittomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla, Elviira Krebber
37. Tee maailmasta parempi paikka, Sarandra Dedolli-Yasa
38. You are badass making money, Jen Sincero
39. Mielen voima, Mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin, Harri & Ilkka Virolainen
40. Mielen voima työssä, Harri & Ilkka Virolainen
41. Lääkeetön elämä, Antti Heikkilä
42. Everything is figureoutable, Marie Forleo
43. Westend, Suvi Vaarla
44. Ajatuksen voima, James Allen
45. Minä jaksan tämän päivän. Tarinoita lastensuojelusta, Elina Hirvonen & Juulin Hurskanen
46. Luo itsesi uudelleen, Joe Dispenza
47. Onnistunut muutos, Harri & Ilkka Virolainen
48. Valonantajat, Vappu Pimiä & Johanna Huhtamäki
49. To love and let go, Rachel Brathen
50. Sekaisin lovesta, Emilia Vuorisalmi
51. Kehitä buddhan aivot 52 helppoa harjoitusta, Rick Hanson
52. Varasta kuin taiteilija, 10 asiaa joita kukaan ei kertonut luovuudesta, Austin Kleon
53. Ei enää Eddy, Edouard Louis
54. Nukkumalla menestykseen, Henri Tuomilehto & Jouni Vornanen
55. Judgement detox, Gabrielle Bernstein
56. Nimeni on Lucy Barton, Elizabeth Strout
57. Auschwitzin tatuoija, Heather Morris

Pictures, Niki Strbian

On todella vaikea sanoa yhtä parasta kirjaa, mutta yksi vaikuttavimmista lukemistani teoksista 2019 vuonna oli Mielen voima, Mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin, joka saa kyllä ehdottomasti minulta 10/10 pistettä.

Koko vuoden koskettavin ja eniten ajatuksia herättänyt kirja puolestaan oli Minä jaksan tämän päivän. Tarinoita lastensuojelusta, Elina Hirvonen & Juulin Hurskanen. Äärimmäisen surullinen ja ahdistava kirja, mutta samalla toiveikas. Tämä kirja vahvistaa ajatuksia siitä, että haluan tulevaisuudessa tehdä enemmän asioita, joilla on merkitystä lasten elämään. Mielessä on jo pitkään kytenyt pieni (minulle iso) ajatus tähän liittyen ja tulen sen tämän vuoden aikana vielä jakamaan.

Nyt tahtoisin kuulla mitä kirjoja sinä olet lukenut?? Onko sinulla lukutavoite tälle vuodelle? Ehkä 5 kirjaa, 20 , 50 tai jopa 100 kirjaa? Millainen lukija sinä olet?

 

2018 LUETUT KIRJAT

2016 & 2017 LUETUT KIRJAT

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Hanna
    9.1.2020 at 20:05

    Vautsi kun oot lukenut paljon kirjoja! Itse pidän itseäni melko hitaana lukijana, vaikkakin luin myös tuon Auschwitzin tatuoija -kirjan omaan tahiin nopeasti neljässä päivässä, kun oli niin koukuttava, että oli pakko tietää miten tarinassa lopulta käy :) Normaalisti luen kirjoja hitaasti nautiskellen, niin että vähän paksumpaan kirjaan voi hyvinkin mennä muutama viikko :D Tämän vuoden tavoitteena mulla on lukea vähintään kymmenen kirjaa, joista vähintään viisi pitäisi olla englanninkielisiä :)

    • Reply
      Mona
      10.1.2020 at 08:20

      Loistava tavoite!! Auschwitzin tatuoija oli kyllä koukuttava. Itse kuuntelin sen äänikirjana ja toimi kyllä hyvin.
      Ja kyllähän tuokin on tosi nopsa tahti, jos lukee ison kirjan kahdessa viikossa!! Mulla on usein niin, että en malta lukea vain yhtä kirjaa ja sekoittelen kirjoja melkein päivittäin :D

  • Reply
    Erica
    9.1.2020 at 22:21

    Luin tai no kuuntelin 23 kirjaa. Tänä vuonna pyrin samaan mutta katsotaan. Kiitos vinkeistä! Muutamia olenkin poiminut sun listalta :D

    • Reply
      Mona
      10.1.2020 at 08:17

      Aivan loistavaa, hyvä sinä! <3 Ja tosi kiva kuulla, että listalta on löytynyt luettavaa! :)

  • Reply
    Sini
    11.1.2020 at 19:58

    Kiitos paljon kirjasuosituksista! Taidanpa hankkia ainakin pari noista heti itselleni:) Yksi hyvä kirjasuositus vanhemmuudesta ja läsnäolosta on Näe sydämellä -luo arvostava yhteys lapseen.

    • Reply
      Mona
      13.1.2020 at 07:17

      Ihana kuulla, että löytyi heti itseäkin kiinnostavia <3 Ja kiitos, laitan tämän kirjan lukulistalle!! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.