6.10.2019

Näytä tukesi ja nuku hyvin + iltameditaatio

Kaupallinen yhteistyö, Familon

Kansainvälinen Roosa nauha -kampanjakuukausi on lokakuu. Olen suureksi ilokseni saanut kunnian olla mukana kertomassa tästä tärkeästä kampanjasta sekä pääsen vinkkaamaan ihanien yhteistyökumppanien Roosa nauha- kampanjoista.

Familon on jo vuosia ollut meille tuttu ja tärkeä osa unen ja kodin mukavuutta. Moni pidempään blogia seurannut tietää, että uni on asia, josta en koskaan suostu tinkimään (vauvavuonna tosin oli pakko) ja teen aina kaikkeni, jotta uni on laadukasta ja palauttavaa.

Familonin tuotteet ovat olleet unenlaadun parantamisessa meidän apuna jo vuosia. Tällä kertaa hempeän ja naisellisen energian hehkuvina Roosa nauha -kampanjan vaaleanpunaisina Vitage puuvillalakanoina. Familon lahjoittaakin tänä vuonna Roosa nauha -keräykseen lyhentämättömänä 2,5 € jokaista myytyä Roosa nauha -kampanjatuotetta kohti.

Familon tämän vuoden Roosa nauha- mallisto on entistäkin laajempi. Siihen kuuluu kuvissa näkyvien kauniin Vintage pussilakanasetin lisäksi Punos- pussilakanasetti, kaksipuolinen huopa, untuvatossut sekä pilkullinen hamampyyhe ja aiemmilta vuosilta tuttu Familon Extralife -sarjan tyyny.

Itse ihastuin erityisesti tähän mummun kammarin muistoja mieleen tuovaan Vintage pussilakanasettiin. Se tuo ihanaa, mutta silti hempeää kontrastia vaaleaan skandinaaviseen kotiin ja toisaalta se on myös täydellinen esimerkiksi mökille vietäväksi.

Roosa nauha -kampanjan aikana herää aina paljon tunteita pintaan. Naisten syöpiin sairastuu joka vuosi yli 6500 suomalaista naista. Meistä monen läheinen tai ainakin tuttu on sairastanut tai sairastaa rintasyöpää. Se ei myöskään ole vain iäkkäiden sairaus, vaan koskettaa myös nuorempia. Tänä vuonna -keräys muistuttaa erityisesti siitä, että kaikista naisten syövistä ei vielä selvitä yhtä hyvin kuin rintasyövästä. Tutkimusta tarvitaan vielä paljon, jotta esimerkiksi munasarjasyöpien ennuste paranisi.

Syöpä aiheuttaa paljon pelkoa, ahdistusta ja surua. Niin sairastuneelle, kuin läheisille. Olen itse pohtinut paljon sitä, mikä on oikea tapa tukea ja osoittaa välittävänsä. Mielestäni tämän vuoden Roosa Nauha -kampanjan kasvo ja nauhan suunnittelija Seela Sella kiteyttää vastauksen täydellisesti. “Näytä tunteesi, näytä tukesi.” Tunteet näkyvät nauhassa hopeisina ilon ja surun kyynelinä. Ei aina tarvitse löytyä oikeita sanoja, aito välittäminen ja tunteiden näyttäminen on kuitenkin aina inhimillistä.

Kaksipuolinen Familon Tupla -torkkuhuopa on meidän syksyn lemppari, sen alle on ihana käpertyä lukemaan kirjaa tai ihan vain halailla ja pussailla pikkumies piloille. Huopa on pehmeäksi harjattua materiaalia (60% puuvillaa ja 40% akryylia)

Suunnittelin tätä kampanjaa varten, teille pienen iltameditaation toivon ja kiitollisuuden ympärille. Toivottavasti saatte tästä lämpöä ja rakkautta hyviä yöunia varten. ♥

Toivon ja kiitollisuuden iltameditaatiota

Asetu mukavasti sängylle makaamaan.
Voit olla juuri siinä asennossa mikä itsestäsi tuntuu tällä hetkellä hyvältä.

Tunnustele kaipaako kehosi nyt lämpöä vai viileyttä ympärilleen. Kääriydy pehmeän peiton sisälle jos kaipaat lämpöä. Mikäli koet kehon kaipaan viileyttä, sujauta peitto vaikka polvitaipeiden alle mytyksi tukemaan jalkoja.

Venytä käsiä ja niskaa pitkäksi, jonka jälkeen nappaa ylimääräinen tyyny kainaloon ja anna sille iso ja rakastava halaus. Kuvittele samalla, että annat halin sinulle itsellesi, kun olet aivan pieni suloinen vauva tai taapero. Tunne miten kiitollinen olet pienenä ihmisenä siitä, että saat kosketusta ja rakkautta.

Sano itsellesi ääneen tai mielessä:
Rakastan sinua, olet minulle todella tärkeä.

Hengitä muutaman kerran syvään sisään ja ulos.
Voit hengittää joko suun tai nenän kautta. Kuulostele kumpi sinusta itsestäsi tuntuu juuri nyt paremmalle.

Pyri uloshengityksellä hengittämään vatsa mahdollisimman pyöreäksi ja uloshengityksen
loppuvaiheessa vielä vetämään rintakehänkin täyteen ilmaan.
Sen jälkeen hengitä rauhallisesti samaa tietä ulos, rintakehä ensin laskiessa ja sen jälkeen vatsa.

Anna kehon rentoutua hengityksen syventyessä ja anna kaikkien kehon tuntemuksien tulla ja mennä.
Hyväksy ne sellaisina, kuin ne on.

Mikäli jokin kohta kehossa vie enemmän huomiota,
keskitä hengitys siihen kohtaan hetkeksi.

Kun mieleen tulee ajatuksia ja tai alat käydä läpi päivän tapahtumia, kiitä niistä. Sano itsellesi mielessäsi: kiitos, että tulen tietoiseksi ajatuksistani.  Hengitä taas uudelleen syvään ja anna ajatuksien mennä.

Kiitä vielä lopuksi, että otit tämän pienen hetken vain sinulle.

Kiitos, että pidät huolta itsestäsi.

Kiitos, että otit tämän hetken vain itseäsi varten.

Rakastan sinua ja hyväksyn sinut juuri sellaisena, kuin olet.

Hyvää yötä ja kauniita unia. ♥

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

 

“Roosa nauha -keräyksen järjestäjä on lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö.
Roosa nauha on Syöpäsäätiön tunnetuin keräys ja se kerää varoja naisten syöpien tutkimukselle. Naisten syöpiin sairastuu joka vuosi yli 6500 suomalaista naista.

Syöpäsäätiö rahoittaa syöpätutkimusta, edistää syövän ehkäisyä ja tukee sairastuneita sekä heidän läheisiään. Säätiön apurahoilla tuetaan sekä perus- että kliinistä syöpätutkimusta.
Syöpäsäätiö edistää myös syövän ehkäisyä ja varhaista toteamista.

Lisäksi Syöpäsäätiö ylläpitää Syöpäjärjestöjen maksutonta valtakunnallista neuvontapalvelua,
joka tarjoaa tukea ja tietoa potilaille ja heidän läheisilleen.
Ilman lahjoituksia neuvontapalvelun toiminta ei olisi mahdollista. “

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Minna
    9.10.2019 at 23:50

    Moi!
    Miksi olet poistanut postaukset koskien oikomishoitoa pari vuotta sitten? Olitko tyytyväinen ja ovatko hampaat pysyneet paikallaan?

    • Reply
      Mona
      10.10.2019 at 13:28

      Voi kyllä ne täältä vielä löytyy 2013 vuoden arkistoista! :)
      Edelleen on hampaat paikoillaan!!! :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *