8.6.2017

Tuunatut Magnumit

Magnum Helsinki Pleasure Store avautui nyt kesän ajaksi Unioninkadulle ja piipahdimme eilen avajaisissa. Kaiken kotikaaoksen keskellä teki niin hyvää tehdä jotain ihan muuta.

Ennen jäätelön tuunauksia treffattiin ystävät Karolina, Jessica, Sofié ja Carita, joita ei olla nähty ihan liian pitkään aikaan. Helsinkiin muuton myötä yksi paras puoli tuleekin olemaan se, että näkee monia ystäviä niin paljon enemmän. <3

Kodin osalta riittää vielä tekemistä. Olen luonteeltani “vähän” kärsimätön ja huomaan, että kaikki pitäisi olla valmista nyt heti. Toisaalta hoppuilu ei auta yhtään mitään. Kesäkuulle on ehtinyt tupsahtaa vaikka mitä ohjelmaa ja äkkiä tulee huomaamaan, että kuukausi on hujahtanut ohi. Eetulla loppuu loma pian ja sen jälkeen alkaa arki taas rullata. Tällä hetkellä ajatukset on niin hajanaisesti siellä ja täällä, että välillä tuntuu vaikealta saada kokonaista lausetta suusta ulos. Hajamielisyys on nyt myös aivan omassa luokassaan.. Ehkä sekin kuuluu tähän loppuraskauteen..;)

Huomisen ohjelmassa on pesukoneen vastaanotto, jota odotan niin kuin pikkulapsi joulua. Ei saatu vielä viime viikonloppuna sitä hankituksi ja toimitus venähti viikolla, joten pyykkivuorta on ehtinyt kasaantua mukavasti. Pyykkaamisen sijaan viikonloppu sujuu kuitenkin häiden merkeissä. Suuntaamme lauantaina juhlistamaan sukulaisen häitä Huittisten suuntaan. Ihana irtiotto siis luvassa kodin laittamisesta tulevana viikonloppuna.

Onkos teistä monet vielä juhlineet kesän ensimmäisiä häitä? :)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Laura
    8.6.2017 at 19:08

    Oih, tää on pakko päästä testaamaan tänä kesänä, en vielä kertaakaan ole käynyt! Hei jättikö Eetu työnsä Krakovassa ja muutti myös Suomeen? Vai jatkaako hän samoja hommia Suomesta käsin?

    • Reply
      Mona
      8.6.2017 at 21:05

      Mä kanssa nyt vasta ekan kerran testasin :)
      Eetu aloittaa nyt Suomessa kokonaan uuden työn eli jäi pois aikaisemmasta duunista, josta tosin käytännössä on vielä hetken kesälomalla :)

  • Reply
    Elisabeth
    9.6.2017 at 12:45

    Magnum -tuunaus kuuluu kesään, tuolla on siis tänäkin vuonna pakko käydä! :) Ehkä Helsinki-päivänä, koska silloin paljon tapahtuu noilla nurkilla. Hyvä, että hemmottelet itseäsi loppuraskauden aikana – sitten kun vauva tulee niin sitä ei samalla tavalla ehdi enää, ja tekemistä riittää!

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • Reply
      Mona
      9.6.2017 at 12:59

      Me ehdittiin nyt vasta ekaa kertaa testamaan nämä!! Pakko käydä kyllä vielä uudelleen :)

  • Reply
    Katja
    9.6.2017 at 21:34

    Moikka, Mistä sun mekko on?

    • Reply
      Mona
      10.6.2017 at 09:30

      Se on Bubbleroomilta!! :) Tykkään tästä ihan hurjasti, niin ihana päälläkin <3 Asukuvia tulossa ihan just pian lisää :)

  • Reply
    Taru/stuffabout.fitfashion.fi
    10.6.2017 at 14:44

    Oi mitkä jäätelöt! Pakko testata. :)

    • Reply
      Mona
      11.6.2017 at 14:51

      Kannattaa!!! 8) Kunnon kesän aloitus ;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *