31.5.2017

18km kävelyä & asuntonäyttöjä

Tämä pullea mama ei meinannut päästä tänään aamulla sängystä ylös! :D Lähdettiin eilen aamulla kuuden junalla Helsinkiin. Muutama yö on mennyt huonoilla unilla vauvan sambakarnevaalien takia, joten olin jo aamulla aika silmät ummessa 4:30 herätyksestä ja vähistä yöunista. Ensimmäisenä suuntasin aamulla Lumenen järjestämään ihanaan aamiaistilaisuuteen tutustumaan uutuuksiin (oli myös ihana nähdä tuttuja ja muita bloggaajia pitkästä aikaa <3 ) ja siitä sitten lounaalle Eetun kanssa. Loppu päivä ja ilta kierrettiin asuntonäyttöjä ympäri Helsinkiä. Pelkästään ihania asuntoja tuli vastaan, joten sinänsä on nyt tosi hyvä fiilis asunnonhaun suhteen. Nyt vaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että pian tärppäisi ja päästäisiin muuttamaan ja asettumaan Helsinkiin asap! :)

Asuntoja käytiin katsomassa Hakaniemessä, Ullanlinnassa, Punavuoressa ja Kampissa. Kaikki alueet ovat mieleen mieleen, mutta kaikissa on selkeästi omat hyvät puolensa. Ajattelin tehdä asuntoasioista myöhemmin ihan erillisen postauksen. Aikaisemmin ollaan Suomessa etsitty aina omistusasuntoja, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuokra-asuntoa. Aika erilaisia juttuja tulee nyt otettua huomioon. Kunhan muutto saadaan tehtyä niin kasaan ajatuksia ja omia vinkkejä kumpaankin tilanteeseen! :)

Takaisin Turkuun tultiin illalla kuuden aikaan ja huh kyllä huomasi kropassa koko päivän pyörimisen. Melkein parikymmentä käveltyä kilsaa kertyi mittariin. Vatsa alkaa todellakin painaa ihan eri tavalla mitä toisella kolmanneksella ja sen kyllä huomaa!! :D Tänään on onneksi taas neuvola niin pääsee juttelemaan kaikesta. Olo on kyllä ollut ihan hyvä, mutta väsymys on tullut takaisin johtuen suurimmaksi osaksi varmasti noista kehnosti nukutuista öistä.

Pictures, Joonas Laine / edited by me

(commercial links/kaupallisia linkkejä)
Shoes, Reebok *here
Dress, Ellos *here & similar here
Shirt, Bubbleroom *here
Jacket, Orsay
Bag, Mulberry

Nämä asukuvat otettiin veljen kanssa viime viikon aurinkoisilla keleillä. Saisivat mun puolesta tulla pian takaisin. Nyt ihanaa vaikkakin sateista keskiviikkoa kaikille ja toivottavasti pääsen seuraavaksi päivittelemään jo iloisia muuttouutisia tänne blogin puolelle!! ;)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Mammaullanlinna
    31.5.2017 at 14:28

    Meidän nuoriso muutti juuri takaisin lapsuuden maisemiin Ullanlinnaan. Siellä on aivan ihania puistoja joissa pyöriä vauvankin kanssa. Merenkin voi ihan haistaa ja ympäristö on yksi kaupungin rauhallisimmista. Hakaniemeä vierastan itse, mutta kaikkiin muihin noista käymistänne paikoista voisin muutta milloin tahansa. Helsinki on ihana kaupunki -varsinkin juuri kesällä. Toivottavasti saatte mieleisenne kämpän :)

    • Reply
      Mona
      2.6.2017 at 17:11

      Ullanlinna on kyllä niiiiiin ihana. Ihan viimemetreillä mietittiin yhden ihanan Ullanlinnan asunnon ja Kampin asunnon välillä. Ehkä vielä joskus tulevaisuudessa Ullanlinnaan ;)

  • Reply
    Mari K.
    1.6.2017 at 11:10

    Voi Mona, i feel you! Mutta näytät upealta! Toivottavasti löydätte pian sopivan asunnon, jotta pääsette nautiskelemaan Helsingin kesästä ja valmistautumaan rauhassa pikkuisen tuloon :)

    Ps. Olisi kiva jakaa kanssasi ajatuksia enemmänkin, meillä taitaa olla laskettujen aikojen välissä aika lailla kuukausi? Mammakaverit Helsingissä olisivat myös oikein tervetulleita!

    • Reply
      Mona
      1.6.2017 at 13:31

      Koti löytynyt!!!! <3 Täällä ollaan ihan innosta soikeana, nyt vaan muuttopuuhat käyntiin ja ollaan kohta Helsinkiläisiä ;)
      Ja voi ihan ehdottomasti treffataan!!! <3 <3 Laitetaan lähemmin viestiä, kun saadaan kaikki kimpsut ja kampsut Helsinkiin ja päästään asettumaan niin mennään kahvittelemaan <3

      • Reply
        Mari K.
        1.6.2017 at 14:03

        Ihanaa onnittelut!! Jään innolla odottelemaan lisää asuntouutisista. Tervetuloa Helsinkiin! <3

  • Reply
    NinniJ
    1.6.2017 at 14:29

    Onnittelut kodin löytymisen johdosta! Mihin päin kaupunkia päädyitte? Mekin ollaan muuttamassa takaisin pk-seudulle eli asunto Helsingistä on myös hakusessa :) Ehkä törmäämme Helsingissä :)

    • Reply
      Mona
      2.6.2017 at 17:12

      Kiitos ihanuus ja mahtavaa, että tekin Helsinkiin! Todellakin törmäillään :)
      Koti löytyi nyt Kampista enkä malta odottaa että päästään asettumaan <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *