5.3.2017

Treenikuulumiset

Vihdoinkin voin sanoa, että liikunta on taas kivaa!! Olen jaksanut treenata nyt aivan eri energialla mitä ensimmäisten raskauskuukausien aikana. Mitään kovia HIIT treenejä en jaksa tehdä, mutta mikä kaikkein tärkeintä olen saanut liikunnan ilon takaisin. Nyt on taas oikeasti kiva laittaa treenikengät jalkaan ja tehdä puolen tunnin jumppa. Joogaamista oikein odotan. Näistäkin iloisempi olen siitä, että ulos lenkille lähteminen on palannut kuvioihin ja ilmanlaadun ollessa parempi uskallan nauttia ulkoilusta kaikin tavoin. Toivon todella, että tämä liikunnan ilo säilyy ihan raskauden viimeisille metreille asti. Joogasta aion ainakin pitää kiinni kynsin ja hampain aivan synnytykseen asti.

Treenikuulumiset @monasdailystyle

Treenikuulumiset @monasdailystyle

Treenikuulumiset @monasdailystyle

(adlinks, giweaway*/kaupallisia linkkejä)
Top, Junkyard here*
Shoes, Junkyard here*

Liikunnan aiheuttama nopea hengästyminen ei ole hävinnyt mihinkään. Päin vastoin tuntuu, että hengästyn entistäkin helpommin, mutta se ei enää haittaa lainkaan samalla tavalla. Nyt osaan paremmin kuunnella kehoa ja treenata sen omalla tahdilla. Vessassa saa myös rampata ja yleensä kesken treenin pitää vähintään kerran juosta pissalle. Mutta mitäpä siitä. Mihinkäs mulla olisi kiire. Pidän nyt ihan ykkösprioriteettina sitä, että kunto pysyisi yllä ja keho liikkuvana. Uskon, että liikunta läpi raskauden on paras mahdollinen tapa välttää ikävää selkäkipua ja helpottaa myös synnytyksen kulkua. Alkuun ei ollut tietoakaan liikunnan ilosta, mutta olen todella kiitollinen, että se on jälleen pikkuhiljaa palannut maisemiin. Kaikki varpaat ja sormet pystyssä, että tämä fiilis pysyy heinäkuun loppuun asti. Ja no tietysti myös sen jälkeen! Sitten vasta uusi aika liikunnan suhteen alkaakin.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.