10.10.2016

Suosikit Ellokselta + arvonta!

Syksyistä arvontaa kehiin ja muutama suosikki myös Elloksen sivuilta! :) Ellos on nostanut profiiliaan ihan hurjasti. Muistan vielä nuoruudesta tarkalleen sen, kun selailin aina heidän kotiin tulevaa postimyyntiluetteloa. Niistä ajoista on tultu tosi pitkälle. Valikoimasta löytyy hurjasti kaikkea ihanaa ja trendikästä. Elloksen koti-osio on mielettömän monipuolinen ja olen myös ollut todella positiivisen yllättänyt Elloksen oman malliston tuotteisiin, joita olen saanut blogin kautta testiin. Premium mallistossa on todellisia helmiä ja myös normaalin Ellos malliston joukosta löytyy vaikka mitä ihanaa.

Nahkatakki, Ellos

Takki täällä

Tämä musta ajaton ja klassinen nahkatakki on ehkä lempparein koko valikoimasta. Ihanan naisellinen ja uskon, että kestää käytössä todella pitkään. Malli on juuri sopivan rento, mutta silti siisti.

Kengät, Ellos

Kengät täällä

Nämä konjakinruskeat nilkkurit puolestaan yllättivät sillä miten mukavat ne on jalassa! Samoin alemman kuvan mustat nilkkurit. Ihan lemppareimmat <3 Voin suositella molempia todella lämpimästi :)

Kengät, Ellos

Kengät, täällä

Syksyn ja ihanan syysmuodin kunniaksi haluttiin Elloksen kanssa järjestää nyt arvonta. Jaossa on 50€ Elloksen lahjakortti. Osallistua voi helposti jättämällä kommenttia tähän postaukseen. Linkitä kommenttiin se neule JA/TAI kengät, joihin lahjakortin käyttäisit! :) Neuleet löydät TÄÄLTÄ ja kengät puolestaan TÄÄLTÄ!

Arvonta päättyy jo torstaina 13.10.2016 kello 12.00, joten jätä pikimiten kommenttia(muistathan myös jättää sähköpostiosoitteen)! :) Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea kaikille arvontaan!

* Lahjakortin sponsoroi Ellos / linkit mainoslinkkejä

You Might Also Like

50 Comments

  • Reply
    sirpar
    10.10.2016 at 19:31

    Kiva palkinto! Korollisia nilkkureita löytyy moniakin, mutta matalat tarvisin tällä hetkellä. Käyttäisin lahjakortin siis todennäköisesti näihin kenkiin http://www.ellos.fi/ellos-shoes/tea-plain-leat-nilkkurit/527559?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=6&selArt=606217&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Pauliina.K
    10.10.2016 at 19:34

    http://www.ellos.fi/ellos-shoes/knoxville-ylipolvensaappaat/527578?N=1z141poZ1z141x1Z1z141o7&selArt=606222&pr=0C1B2S3T

    Ehdottomasti noihin, täydentäisivät hyvin kenkäkokoelmaani :)

  • Reply
    Airiina
    10.10.2016 at 20:04

    Ihanat nuo sinun ruskeat kengät, käyttäisin tähän neuleeseen lahjakortin http://www.ellos.fi/ellos-collection/pitka-pooloneule/537598?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=50&selArt=151352&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Henna28
    10.10.2016 at 20:09

    Olen kenkäfani ja olen sitä mieltä, että kenkiähän ei ole koskaan liikaa joten nämä nilkkurit http://www.ellos.fi/vagabond/anna-nilkkurit/534730?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Nao=15&Ns=RankValue5|1&selArt=607383&pr=0C1B2S3T.

  • Reply
    Peppi
    10.10.2016 at 20:11

    Tämä neule tuli valituksi http://www.ellos.fi/ellos-collection/neulepusero-jossa-nyoritys/534243?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=44&selArt=130548&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Marja-Liisa
    10.10.2016 at 20:30

    http://www.ellos.fi/modern-basic/kashmirneulepusero/448266?selArt=130646
    Satsaisin kyllä tähän neuleeseen ♥
    Kenkiä en niinkään osaa kokeilematta ostaa.

  • Reply
    Maisa
    10.10.2016 at 20:50

    Tämä neule: http://www.ellos.fi/modern-basic/kashmirneulepusero/448266?Ns=RankValue3|1&Nao=9&selArt=130650&pr=0C1B2S3T olisi tosi pehmoinen ja käytännöllinen lisä vaatekaappiin. Yksi kashmirneule jo löytyy ja se on niiiiin ihana, että toinen ei olisi pahitteeksi ;)

  • Reply
    Feline
    10.10.2016 at 21:17

    http://m.ellos.fi/vagabond/ellie-nilkkurit/542459?N=1z13vb1Z1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Nao=2&selArt=648196&pr=0C1B2S3T&pID=542459&page=2
    Korolliset nahkanilkkurit uupuvat. Joten kotiuttaisin nämä ihanuudet. Niin klassiset ja aikaa kestävät :)

  • Reply
    Sanna P
    10.10.2016 at 22:30

    Ylipolvensaappaat hakusessa, esim. nämä olisi ihanaiset :) http://www.ellos.fi/ellos-shoes/knoxville-ylipolvensaappaat/527578?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&selArt=606222&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Miiu
    10.10.2016 at 22:32

    http://m.ellos.fi/ellos-collection/
    Tässä on ihana neule. Voisi mennä jopa raskausvatsan päälle

  • Reply
    Elise H.
    11.10.2016 at 06:26

    Mukana arvonnassa!
    Tässä olisi kivannäköinen neule, saattaisi hyvinkin päätyä ostoskoriini: http://www.ellos.fi/ellos-collection/neulepusero-pellavasekoitetta/527581?N=1z141poZ1z141seZ1z13uilZ1z141j8Z1z141nuZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=29&selArt=155762&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Ruska
    11.10.2016 at 06:48

    Vanhat kengät juuri hajosivat lopuulisesti, joten ottaisin tällaiset tilalle: http://www.ellos.fi/ellos-shoes/boston-lace-up-nilkkurit/526943?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&selArt=605973&pr=0C1B2S3T

    Kiitos arvonnasta! :)

  • Reply
    Ninni
    11.10.2016 at 08:28

    Herrainkengät on ollu hakusessa eli nämä Vagabondin ihanuudet olis lahjakortin arvoiset <3
    http://www.ellos.fi/vagabond/amina-kengat-joissa-broguekuvio/534703?N=1z13vb1Z1z141poZ1z141wuZ1z141j6Z1z141o7&Ns=Freshness|0&Nao=1&selArt=607317&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Saara
    11.10.2016 at 08:48

    http://www.ellos.fi/ellos-shoes/dallas-nilkkurit/526774?N=1z141poZ1z141x8Z1z141obZ1z141o7&selArt=605579&pr=0C1B2S3T
    Tällaisille löytyis vielä mun kaapista tilaa ;)

  • Reply
    Moonika
    11.10.2016 at 09:58

    Tällaiset nilkkurit puuttuvat vielä omasta kokoelmastani :) http://www.ellos.fi/vagabond/amina-nilkkurit/534712?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=23&selArt=607331&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Jane
    11.10.2016 at 10:27

    Ihana muhkea neule olisi tarpeellinen, joten käyttäisin lahjakortin todennäköisesti tähän :) http://m.ellos.fi/tiger-of-sweden/arlette-neulepusero/551794?N=1z13qd4Z1z141poZ1z141seZ1z141o7&Nao=2&selArt=132871&pr=0C1B2S3T&pID=551794&page=0

  • Reply
    Minskuliina
    11.10.2016 at 10:38

    Tämä neule olisi bueno, sopisi myös imetykseen http://www.ellos.fi/modern-basic/neuleponcho-pusero/531999?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=7&selArt=130212&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    juppe
    11.10.2016 at 10:44

    ruskeat tai mustat ihanat talvikengät puuttuvat! edelliset nahkaiset kestivät kuusi vuotta, mutta nyt taitaa olla aika sanoa niile heipat. valitsisin varmaankin nämä: http://www.ellos.fi/vagabond/amina-saappaat/534710?N=1z141poZ1z141x1Z1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=14&selArt=607322&pr=0C1B2S3T

    ihanat, klassiset, tyylikkäät ja kauniit! ja sopivat ihanasti varmasti mulberryn oak lilyni kanssa!

    ihania syysiltoja, mona! (:

  • Reply
    Suvi L.
    11.10.2016 at 11:00

    Kaipaisin kovasti chelsea-bootseja täydentämään nilkkurivarastoani, joten esim. nämä Vagabondit menisivät tilaukseen silmänräpäyksessä: http://bit.ly/2dsAsXH

  • Reply
    Silausta vailla - Minna
    11.10.2016 at 11:17

    Saappaat olisi tarpeen, joten ehkä rahat menisi näihin http://www.ellos.fi/ellos-shoes/jackson-zip-ylipolvensaappaat/528031?N=1z141poZ1z141x1Z1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=1&selArt=606482&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Ninni
    11.10.2016 at 11:48

    Nämä nätit nilkkurit tulisi tarpeeseen! Blogisi on muuten ihana! Jatka samaan malliin :)

  • Reply
    Ninni
    11.10.2016 at 11:50

    Nämä nätit nilkkurit tulisivat tarpeeseen! Blogisi on muuten ihana! Jatka samaan malliin :)
    http://m.ellos.fi/vagabond/amina-nilkkurit/534712?N=1z13vb1Z1z141poZ1z141x8Z1z141mjZ1z141o7&Nao=2&selArt=607331&pr=0C1B2S3T&pID=534712&page=0

  • Reply
    manna
    11.10.2016 at 12:13

    Riekerin Chelsea nilkkurit kiinnostavat.

  • Reply
    Satu
    11.10.2016 at 14:36

    Perusneule, joka puuttuu kaapistani http://www.ellos.fi/modern-basic/ohut-neulepusero/526940?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=0&selArt=155441&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    HannaM
    11.10.2016 at 14:57

    Nää ois just sellaset, jotka haluisin tälle syksylle:
    http://www.ellos.fi/vagabond/anna-nilkkurit/534734?N=1z141poZ1z141x8Z1z141mjZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=20&selArt=607386&pr=0C1B2S3T

    <3 !

  • Reply
    Tinka
    11.10.2016 at 15:24

    Tarvisin matalat mustat nilkkurit, joten ehkä ostaisin nämä:
    http://m.ellos.fi/ellos-shoes/denver-nilkkurit/528770?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Nao=10&selArt=600102&pr=0C1B2S3T&pID=528770&page=0

  • Reply
    Suvisini
    11.10.2016 at 15:35

    Ostaisin pooloneuleen, jotta ei niska kipeydy syksyn kylmissä tuulissa
    http://www.ellos.fi/ellos-collection/pooloneule/537600?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Nao=3&Ns=RankValue3|1&selArt=151379&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Jenny
    11.10.2016 at 16:10

    Kenkiä pursuileva vaatekaappini kaipaisi vielä yhtä nilkkuriparia, nämä mustat korolliset löytäisivät sieltä hyvän kodin:)

    http://www.ellos.fi/ellos-shoes/alicia-nilkkurit/526772?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=9&selArt=605578&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Saara
    11.10.2016 at 16:25

    Tää on ihana neule! <3

    http://www.ellos.fi/ellos-collection/neulepusero-jossa-savupiippukaulus/528317?N=1z141poZ1z141seZ1z141m6Z1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=32&selArt=156658&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    anneli
    11.10.2016 at 16:53

    Vaikkapa tämä:

    http://www.ellos.fi/ellos-collection/pitka-neulepusero/528958?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=25&selArt=156828&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Kaisa
    11.10.2016 at 21:21

    Saattaisipa mennä esimerkiksi tähän pitsikaula-aukkoiseen mustaan neuleeseen: http://www.ellos.fi/esprit-collection/neulepusero-jossa-pitsia/548624?N=1z141poZ1z141seZ1z141j8Z1z13uilZ1z141o7&Nao=29&Ns=RankValue3|1&selArt=131632&pr=0C1B2S3T . Olisi ihana!

  • Reply
    Krista
    11.10.2016 at 22:12

    Tällaisen neuleen ottaisin :)
    http://www.ellos.fi/modern-basic/neulepusero-merinovillaa/448216?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Nao=0&Ns=RankValue3|1&selArt=130632&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Krista
    12.10.2016 at 06:56

    Ellos Denver nilkkurit näyttivät hyvältä :)

  • Reply
    Arleena
    12.10.2016 at 09:57

    Tällaiset perusnilkkurit puuttuu vielä ruskeana sävynä kaapistani joten http://www.ellos.fi/vagabond/amina-nilkkurit/534712?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=20&selArt=607331&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    Mari
    12.10.2016 at 10:37

    http://www.ellos.fi/ellos-collection/neulepusero-kuvioneuletta/464108?N=1z141miZ1z141poZ1z141seZ1z13uilZ1z141o7&Nao=40&Ns=Freshness|0&selArt=131863&pr=0C1B2S3T

    Tämä bacic mariininsininen neulepusero <3 Ollut hankintalistalla jo pidempään ja tässä mielestäni on hinta kohdallaan ja materiaalikin 100% puuvillaa :)

  • Reply
    Sannamarianna
    12.10.2016 at 11:35

    Ihanuuksia! <3 Kasvavan vauvamasun ja turvonneiden jalkojen kanssa olis tarvetta esim. näille: :D

    http://www.ellos.fi/modern-basic/neuleponcho-pusero/531999?N=1z141poZ1z141seZ1z141o7&Ns=RankValue3|1&Nao=11&selArt=130214&pr=0C1B2S3T

    http://www.ellos.fi/ellos-shoes/tindra-saappaat/528988?N=1z141poZ1z141xbZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=2&selArt=600298&pr=0C1B2S3T

  • Reply
    salli
    12.10.2016 at 12:37

    On ihania neuleita. http:/www.ellos.fi/modern-bacic/kashmirneulepusero/448266/selArt=130646

  • Reply
    Jessica
    12.10.2016 at 13:20

    Oon pitkään haaveillut Timberlandin varsikengistä, mutta niiden hinta tuntuu nousevan joka vuosi. Elloksella oli tarjouksessa nämä Svean vastaavat http://www.ellos.fi/svea/eskilstuna-varsikengat/540100?N=1z13t3oZ1z141x8&Ns=RankValue4|1&Nao=2&selArt=609490&pr=0S1B2C3T ja ne kelpuuttaisin mielihyvin :) Kävin jo itseasiassa tilaamassa, koska en ikinä voita mitään mistään ja kengät olivat kivassa alessa :D Aina voi silti yrittää, jos onnetar suosisi!

  • Reply
    Mari
    12.10.2016 at 16:16

    http://www.ellos.fi/clarks/balmer-bella-nahkakengat/541402?N=1z141poZ1z141wuZ1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=18&selArt=647938&pr=0C1B2S3T

    Nämä kengät olisivat ihanat. Kävisivät housujen ja hameiden kanssa, monitoimi kengät siis =)

  • Reply
    Joanna
    13.10.2016 at 10:44

    Hei

    Tähän neuleeseen:
    http://www.ellos.fi/modern-basic/kashmirneuletakki/347476?selArt=180560
    ja
    näihin kenkiin:
    http://bit.ly/2eiSr7W
    – Ihanat!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *