22.8.2016

Pitkille hiuksille muutosta ilman väriä?

Mulla alkaa hiukset olla pikku hiljaa pidemmät mitä ne on koskaan ollut. Ihan junnuna, joskus ala-asteella taisi olla jotakuinkin saman pituiset, mutta ei ainakaan pidemmät. Olen ollut nyt jo yli viisi vuotta ilman hiusten värjäämistä. Jouduin muuten tarkistamaan tästä vanhasta Hiukset-postauksesta milloin viimeksi olen hiukset värjännyt. Edelleen olen todella tyytyväinen tuohon päätökseen aikoinaan lopettaa hiusten jatkuva blondaaminen. Vaikka latvat ovat todella pitkät on hiukset silti paremmassa kunnossa mitä ne oli koskaan, kun hiuksia vaalensin.

hair inspiration

Tykkään hurjasti pitkästä polkasta ja myös täysin lyhyistä hiuksista, mutta itselleni super pitkä tukka on aina ollut se kaikkein kotoisin, enkä kerta kaikkiaan osaisi kuvitella itselläni lyhyttä tukkaa. Monet naureskelee, että häiden jälkeen tulee aina leikattua rouva-tukka ja moni tätä onkin odottanut myös minun kohdalla. Pituutta hiuksista ei tule lähtemään, mutta myönnän kaipaavani jotain pientä muutosta! Mutta mitä??? Se onkin yksi iso kysymysmerkki :D Harkitsin jo, että aloittaisin hiusaiheisen sarjan Youtuben puolella, jolloin tulisi tehtyä enemmän erilaisia kampauksia, mutta samalla olen miettinyt mitä kaikkea muuta tukalle voisi tehdä, kuin kampauksia… Ehkä ihan pieni maltillinen hiusten mallin leikkaus voisi olla paikallaan. Tai sitten ei. Kylläpäs on tullut hiuksista tunnejuttu :D Onko muita yhtä höveleitä? Entä löytyykö täältä kannatusta kampausvideoille?

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Pinja
    22.8.2016 at 22:14

    Itse kävin juuri leikkaamassa vähän pituudesta pois kun tukka alkoi jo olemaan vähän liiankin pitkä :D Edelleen siis pitkätukkaisena, mutta nimenomaan pieni uudistus oli juuri se mitä mäkin kaipasin :) Ja mulle kun hiukset on melkeinpä kunnia-asia, niin päätös leikkaamisesta ei tullut ihan yhdessä yössä. Mutta kampausvideot kiinnostaa ehdottomasti, uusia vinkkejä tarvitaan aina! :)

  • Reply
    waiting
    23.8.2016 at 16:55

    Heii, koska teidän kuvaajan ottamat hääkuvat tulee? Odotan niitä kovasti.. Miksi hän on noin hi-das??

    • Reply
      Mona
      24.8.2016 at 08:04

      Tulossa!! Kuvaajan kuvat tuli puolessatoista viikossa, nyt on vaan meikäläinen ollut hidas;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *