27.7.2016

Istumajärjestyksen suunnittelua

floral1.0

Turku on tällä hetkellä aivan täydellisten kesäsäiden vallassa. Ja meidän kesäkodissa on kuuma! :D Tulee melkein Malesian muistot mieleen. Meikkiä oli aivan turha laittaa, kun se valui minuutissa pitkin poskia ulos lähtiessä. Ah, toivottavasti nämä ihanat säät säilyy elokuun loppuun asti.

Tänään vuorossa on ollut istumajärjestyksen suunnittelua. Melkoisen tovin siihenkin sai kulumaan:O Onneksi apuna oli veli tyttöystävänsä kanssa. Irtolappujen siirtely piirretyillä pöydillä sujui näppärästi ja samalla tuli käytyä vielä vieraslista kertaalleen läpi. Meillä on juhlapaikalla (Hintsan Vintti) yksi iso avara tilata, joten kolmeen isoon pöytään oli suht helppo tehdä istumajärjestys. Jokatapauksessa, kun kaikki rakkaat ovat kuitenkin lähellä ja samassa tilassa.

Mietin itseasiassa ensin, että jättäisimme kokonaan istumajärjestyksen tekemättä, jolloin vieraat voisi istua mihin itse haluavat, mutta useamman mielipiteen ja artikkelin lukemisen jälkeen oli kuitenkin selvää, että istumajärjestys helpottaa ja jouhevoittaa tilaisuutta huomattavasti. Mikäli olisi kyseessä 10-20 hengen intiimi juhla, niin silloin voisi toimia hyvin myös ilman istumajärjestystä, mutta isommissa juhlissa varmasti selkeämpää, kun on valmiiksi laitettu paikat. Onko teillä kokemusta isommissa juhlista, joissa ei olisi ollut etukäteen suunniteltua istumajärjestystä?

Istumajärjestyksen ollessa kunnossa on seuraavaksi aika keskittyä juhlapaikan visuaaliseen puoleen. Hääpaikan koristeluissa luotetaan aikapitkälle kukkasiin. En ole lainkaan mikään askartelija luonteeltani, joten aika ja energia eivät riitä sen suurempiin koristeluihin. Valkoisia ilmapalloja tulee kyllä kattoon ja ne ovat myöhemmin illalla osa ohjelmaa myös;) Jos jollain tulee mieleen jotain todella helppoa ja edullista koristeluvinkkiä niin saa toki jakaa kommenttiboksissa!! :)

floral1.3

floral1.2

Pictures, Joonas Laine

Dress, Only* HERE
Bag, LV
Sunglasses, DG
(adlinks/giveaway*)

Mitäs mieltä olette muuten tästä kukkaismaxista(adlink) näissä kuvissa?? :) Olen käyttänyt tätä koko kesän ahkerasti ja tykästynyt siihen todella paljon. Käy mielestäni loistavasti myös kesäjuhliin. Tällaiset kevyet mekot ovat kyllä nyt helteillä aivan parhautta! :)

 

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Marika
    28.7.2016 at 11:48

    Ehdottomasti istumajärjestys! Muuten tulee kaaos ja “pettymyksiä” kuka ehti ensin mihinkin istumaan ja varaa paikkaa kavereille.

  • Reply
    Johanna
    28.7.2016 at 21:23

    Me mentiin naimisiin viime lauantaina ja ihan ilman istumajärjestystä.;) Vieraita oli n.80. Hyvin sujui ja vieraat oli tosi tyytyväisiä rentoon meininkiin, eikä ollut niin tarkkaa istuiko ruokailun ajan toisessa porukassa ja kahvituksen toisessa. Kukin tavallaan, mutta meille se sopi oikein hyvin.:)

  • Reply
    S
    28.7.2016 at 23:58

    On kokemusta 100 hengen häistä, joissa ei ollut istumajärjestystä muutoin kuin bestmaneille ja kaasoille sekä hääparin vanhemmille, joille siis oli varattu yksi pöytä. Ei toimi. Meidän ystäväporukalla oli ihan kivaa, mutta sillä vanhemmalla pariskunnalla, joka joutui meidän pöydän päähän, ei ehkä niinkään. Muutama muukin sukulaispari eksyi omsta mielestään melko kummalliseen pöytään omasta mielestään. Istumajärjestyksen puuttumista ihmeteltiin ja kummasteltiin lähes koko juhla ja se oli yksi yleisin puheenaihe koko päivänä. Omissa juhlissa olikin näiden häiden jälkeen ihan ehdoton tarkasti mietitty istumajärjestys.

    Koristeissa luotettiin lähinnä kukkiin sekä kynttilöihin. Paljon olen saanut tästä myöhemmin kiitosta ja kehuja. Ihana ilta oli meillä! Niin varmasti myös teidän päivänne on täydellinen! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *