30.3.2016

Stressin hallinta | Järjestelmällisyys

Sain Luo rutiinit tavoitteiden saavuttamiseksi– postauksessa toiveen käsitellä enemmän stressiä ja sitä miten sen sietokykyä voi parantaa. Tartuin pikimmiten tuumasta toimeen ja päätinkin aloittaa aiheesta useamman postauksen sarjan. Stressin hallinta on aina kiinnostanut minua paljon ja jaan mielelläni omia kokemuksiani ja ajatuksiani aiheesta.

Moni meistä stressaa ympäri vuoden erilaisia asioita ja etenkin meillä naisilla on usein tapana tehdä pienistä asioista suuria stressin aiheita. Pitkään jatkuneella kovalla stressillä on lukemattomia negatiivisia vaikutuksia. On tärkeää ottaa ohjat omiin käsiin sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Niin kuin kaikkia taitoja myös stressin hallintaa voi opetella.

stressinhallinta

Itse olen huomannut, että stressiä on monenlaista. Sen määrä ja laatu vaihtelee tilanteesta riippuen. Joskus stressi voi olla hyvä asia, jotta tärkeät asiat tulee tehdyksi. Stressi toimii tällöin eteenpäin puskevana voimavarana. Toisinaan se kuitenkin vie kaiken energian ja lamaannuttaa.

Stressin hallinta– postastaussarjan ensimmäisessä osassa haluan käsitellä hyvin yksinkertaista, mutta itselleni erittäin tärkeää osa-aluetta stressin hallinnassa, nimittäin järjestelmällisyyttä ja siisteyttä.

Sekaisella kodilla tai likaisella autolla voi olla paljon suurempi vaikutus omaan elämään, kuin osaa kuvitellakaan. Ympäristön ollessa sekaisin on vaikea ajatella ja keskittyä. Tekemättömät työt ja sotku voivat aiheuttaa epävarmuutta, häpeää ja ahdistusta. Jokainen meistä varmasti tietää sen tunteen, kun kotona on todella sotkuista ja pitää pyytää anteeksi sotkua yllätysvieraalta. Tai se, kun poimit jonkun auton kyytiin ja joudut ensimmäisenä pahoittelemaan tavaran paljoutta ja roskia jalkatilassa. Vaikka miten sanoisimme itsellemme, ettei sotku haittaa vaikuttaa se silti hyvin todennäköisesti omaan minäkuvaamme ja itsetuntoon.

stressinhallinta1.4

Minun vanha autoni pieni Fiat Punto oli aina todella huonossa kunnossa. Se oli täynnä roskia, enkä koskaan pitänyt siitä hyvää huolta. Tuolloin pahoittelin aina kyytiin tulevilta ihmisiltä kaaosta ja naureskelin autolle. Punto oli pitkään käytössäni, enkä edes ajatellut, että voisin koskaan saada parempaa autoa. Auton huonosti kohtelu heijastui konkreettisesti takaisin minuun itseeni. Auto jätti loppujen lopuksi minut moottoritien varrelle pelti sauhuten.

Uskon vahvasti siihen, että epäjärjestys estää pitkällä tähtäimellä myös omaa menestymistä ja tavoitteiden saavuttamista. Esimerkkinä juuri tuo minun romu Punto. Jos olisin pitänyt siitä pitkällä aikavälillä hyvää huolta olisin varmasti voinut myydä sen eteenpäin ja saanut siitä edes pienen korvauksen. Pidin kuitenkin autoa, kuin roskaa ja aiheutin itselleni samalla suuren määrän stressiä. Suuria korjauslaskuja, häpeää likaisesta autosta ja viimeisenä vielä pelkoa siitä milloin auto hajoaa. Tiesin mitä oli edessä, mutta en silti tehnyt asialle mitään.

stressinhallinta1.2

Kaikesta tietysti oppii ja seuraavaa hankkimaani autoa kohtelin paljon paremmin. Pidin sen aina siistinä, enkä koskaan hävennyt autoani ottaessani vieraita kyytiin. Vanhan auton tuottamaa stressiä en joutunut kärsimään enää lainkaan. Kun tuli aika myydä uusin automme saimme sen myös kaupaksi hyvin nopeasti. Melkoinen ero siihen, että jouduimme Punton kohdalla maksamaan siitä, että joku suostui hakemaan sen tienvarresta.

Tällä esimerkillä haluan korostaa sitä, että elämän ollessa järjestyksessä on paljon helpompi ajatella ja nähdä asiat positiivisesti. Jos emme arvosta mitä meillä on emme tule saamaan mitään parempaa. Kun pitää huolta siitä mitä on saa tulevaisuudessa paljon enemmän.

Siivoaminen ja järjestely saattavat välillä tuntua ikäviltä puuhilta ja itse siivous voi myös aiheuttaa stressiä. Epäjärjestys kuitenkin stressaa paljon enemmän ja pidemmän aikaa, kuin se mitä siivoukseen loppujen lopuksi kuluu aikaa. Joka päivä voi tehdä jotain pientä pitääkseen järjestyksen yllä. Lyhyen hetken pieni stressi siivouksesta peittoaa nopeasti epäjärjestyksestä aiheutuneen suuren stressin.

stressinhallinta1.3

Itselläni järjestyksen pitämisessä on ollut monesti esteenä täydellisyyteen pyrkiminen. Nuorena saatoin järjestellä koko illan yhtä pientä kaappia. Halusin kaiken olevan täydellisesti oikeilla paikoillaan ja siirsin tavaraa paikasta toiseen. Samaa huomaan tekeväni edelleen aikuisena. On helpompi jättää kokonaan tekemättä, kuin pyrkiä mahdottomaan täydellisyyteen. Sitä täydellisyyttä, kun ei tahdo siivouksessakaan koskaan saavuttaa. Täydellisyyteen pyrkimisestä siisteyden osalla olen tullut siihen lopputulokseen, että tärkeintä on löytää oikea tapa itselleen ja myös pystyä joustamaan tietyissä asioissa varsinkin silloin, kun asuu yhdessä jonkun muun kanssa. Harvoin kaksi ihmistä on nimittäin täysin samalla aaltopituudella siisteyden ja järjestelmällisyyden kanssa. Se on usein monien pariskuntien riidanaihe ja tulee varmasti aina olemaan. Niin meilläkin.

Mitä sekaisempaa kotona on, sen enemmän riitelemme. Epäjärjestys kärjistyy siihen, että arvostamme molemmat erilaista siisteyttä. Eetu haluaa, että lattiat ovat puhtaat ja keittiö on tip top hänen toivomallaan tavalla. Minulla ei ole lattian kanssa niin tarkkaa, mutta haluan tavaroiden olevan oikeilla paikoillaan ja mielellään vielä super järjestellysti. Pyyheliinat, petivaatteet ja vaatteet pitää olla viikattuna kauniisti, kun Eetulla puolestaan ei ole niin väliä miltä vaatekaappi näyttää, kunhan t-paita on samassa paikassa mihin hän sen viimeksi heitti. Tällaiset pienet eroavaisuudet siisteydessä aiheuttavat suuren määrän erimielisyyksiä. Selvää myös on, että mitä enemmän parisuhteessa riidellään sen stressaantuneempi huomaa olevansa. Kaikki tämä on yleensä vältettävissä sillä, että pitää jatkuvasti yllä siistiä ympäristöä kotona. Siivoamisen lisäksi meidän perheessä on myös tärkeää antaa tilaa toisella määrittää omanlainen siisteys. Välillä huomaan miten vaikeaa on hyväksyä Eetun tapa järjestellä tavaroita. Tässä kohtaa koen, että minun on kuitenkin kasvettava ja opittava käsittelemään oma ajatusmaailmani. Siisteys ei siis aina tarkoita täydellistä järjestelmällisyyttä vaikka siihen kovasti haluaisinkin pyrkiä. Joskus riittää toisen asteikolla hyvä ja sillä saavutetaan pitkällä aikavälillä stressittömämpi ilmapiiri kotona.

stressinhallinta1.5

Itselleni siisteys ja järjestelmällisyys vaikuttavat merkittävästi hyvinvointiin niin parisuhteessa, työssä kuin itsetunnossakin. Työympäristön tulee olla siisti ja järjestyksessä, jotta voin keskittyä tärkeisiin tehtäviin. Kotona tulee olla siistiä, jotta parisuhteessa ei tarvitse riidellä kotitöistä. Itsetuntoon vaikuttaa puolestaan se millaista huolta pidän itsestäni. Syön terveellisesti, liikun paljon ja pidän itseni huoliteltuna, jolloin stressaan vähemmän ja voin paremmin.

Elämän potkiessa päähän ja asioiden ollessa huonosti kannattaa aloittaa yksinkertaisesti siivoamalla oma ympäristö puhtaaksi ja laittaa asiat järjestykseen. Kaikesta ylimääräisestä ja turhasta kannattaa luopua. Roinan mukana myös negatiiviset asiat puhdistuu mielestä ja tavaroiden antaminen hyväntekeväisyyteen moninkertaistaa hyvän mielen. Myös tavaroiden myyminen on järkevää, jolloin saa rahaa joko säästöön tai voi ostaa itselleen jotain mistä on haaveillut pitkään.

Kun elämän on saanut järjestykseen kannattaa siivouksesta tehdä itselleen päivittäinen rutiini. Siivousvartti päivässä pitää stressin poissa!

Järjestelmällisyyteen ja siivoamiseen löytyy monta erilaista koulukuntaa, mutta itse suosittelen lämpimästi lukemaan Marie Kondo – KonMari kirjan. Hänen aatteensa saattaa alkuun vaikuttaa tottumattomalle jyrkiltä, mutta en ole vielä kenenkään kuullut harmittelevan Konmarausta! Minun on aina ollut suhteellisen helppo luopua tavaroista ja viimeisten vuosien ja ulkomaille muuttojen myötä olen oppinut entistäkin paremmin luopumaan ja ymmärtänyt sen, että luopumalla saan oikeasti aina enemmän.

Toivon oikein puhdasta, siistiä ja järjestelmällistä loppuviikkoa kaikille ♥

” Life is too blessed to be stressed! “

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Bella
    30.3.2016 at 19:42

    Harvoin tulee kommentoitua, mutta tässä oli paljon tuttua! Monesti lykkään asioita, koska jos en tee täydellisesti, en tee ollenkaan.. ja samasta syystä olen myös aika hidas tekemään asioita. Työmarkkinoilla tehokkuus on paljon arvostetumpaa kuin täydellisyys..mutta ehkä tämä on asia jossa täytyy vaan pyrkiä kehittymään nyt valmistumisen kynnyksellä.
    Koen itsekin että siistissä kodissa on helpompi olla ja sotku lamauttaa. Onneksi ollaan miehen kanssa melkolailla samoilla linjoilla tästä, niin riitaa ei meillä tästä oikeastaan synny. Muuten kuitenkin oli paljon tuttuja ajatuksia.
    Olin yllättynyt että paljastit kosineesi Eetua parikin kertaa. Hienoa että et elä pelkkää kulissia täällä somemaailmassa. Lisää heti lukemisen mielekkyyttä!
    Ihania aikoja sinne Krakovaan! :) Näytät säteilevältä siellä.. :)

  • Reply
    Bella
    30.3.2016 at 19:42

    Harvoin tulee kommentoitua, mutta tässä oli paljon tuttua! Monesti lykkään asioita, koska jos en tee täydellisesti, en tee ollenkaan.. ja samasta syystä olen myös aika hidas tekemään asioita. Työmarkkinoilla tehokkuus on paljon arvostetumpaa kuin täydellisyys..mutta ehkä tämä on asia jossa täytyy vaan pyrkiä kehittymään nyt valmistumisen kynnyksellä.
    Koen itsekin että siistissä kodissa on helpompi olla ja sotku lamauttaa. Onneksi ollaan miehen kanssa melkolailla samoilla linjoilla tästä, niin riitaa ei meillä tästä oikeastaan synny. Muuten kuitenkin oli paljon tuttuja ajatuksia.
    Olin yllättynyt että paljastit kosineesi Eetua parikin kertaa. Hienoa että et elä pelkkää kulissia täällä somemaailmassa. Lisää heti lukemisen mielekkyyttä!
    Ihania aikoja sinne Krakovaan! :) Näytät säteilevältä siellä.. :)

  • Reply
    Pinja
    30.3.2016 at 21:52

    Tuo “joskus riittää toisen asteikolla hyvä” kyllä osui ja upposi! Oon perheemme siisteysfriikki ja saatan välillä (usein) vetää hernettä nenään pienistäkin jutuista. Täytyy nyt ehdottomasti koittaa tsempata sen kanssa ja tosiaan hyväksyä myös se toisten siisteysnäkemys. Muuten oon kyllä sun kanssa ihan samoilla linjoilla, siistissä ympäristössä mieli on ehdottomasti rauhallisempi! Kuulostaa muuten tosi hyvältä postaussarjalta, innolla odotan jatkoa :) xx

  • Reply
    Pinja
    30.3.2016 at 21:52

    Tuo “joskus riittää toisen asteikolla hyvä” kyllä osui ja upposi! Oon perheemme siisteysfriikki ja saatan välillä (usein) vetää hernettä nenään pienistäkin jutuista. Täytyy nyt ehdottomasti koittaa tsempata sen kanssa ja tosiaan hyväksyä myös se toisten siisteysnäkemys. Muuten oon kyllä sun kanssa ihan samoilla linjoilla, siistissä ympäristössä mieli on ehdottomasti rauhallisempi! Kuulostaa muuten tosi hyvältä postaussarjalta, innolla odotan jatkoa :) xx

  • Reply
    Adama Sofia
    31.3.2016 at 11:59

    Itselläni on täysin sama juttu; jos koti ja muut asiat eivät ole järjestyksessä, on myös mieli täysin sekaisin. Jännä juttu miten se vaikuttaa, mutta pakko olla asiat kunnossa kalenterista kodin siisteyteen! KonMarin kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta vaatteet olen jo viikannut siihen tapaan ja toimii! Tänä vuonna aloitin kevät siivouksen omasta kehosta detoxilla ( vinkkejä blogissani jos kiinnostaa) ja seuraavaksi vuorossa onkin koti ;D Mukavaa loppuviikkoa!

  • Reply
    Adama Sofia
    31.3.2016 at 11:59

    Itselläni on täysin sama juttu; jos koti ja muut asiat eivät ole järjestyksessä, on myös mieli täysin sekaisin. Jännä juttu miten se vaikuttaa, mutta pakko olla asiat kunnossa kalenterista kodin siisteyteen! KonMarin kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta vaatteet olen jo viikannut siihen tapaan ja toimii! Tänä vuonna aloitin kevät siivouksen omasta kehosta detoxilla ( vinkkejä blogissani jos kiinnostaa) ja seuraavaksi vuorossa onkin koti ;D Mukavaa loppuviikkoa!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *