19.1.2016

Koti & hyvinvointi + meidän uudet seikkailut

* Kaupallinen yhteistyö, Stockmann *

bedroom1

Koti on aina ollut itselleni paljon enemmän, kuin neljä seinää. Koti on tunnetta turvallisuudesta ja lämmöstä. Se on minulle iso osa hyvinvointia. Vaikka olen todella ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen olen kokenut hurjan tärkeäksi, että on koti missä voi rauhoittua ja missä viihdyn.

Olen elämäni aikana muuttanut todella monta kertaa. Siis todella monta. Muuttaminen saa puhdistuneen tuntee, kun tulee käytyä kaikki materiaali läpi ja voi aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

bedroom1.2

Silkkipäiväpeitto ja harmaan silkkityynynpäälliset, Villa Stockmann

Nykyisessä kodissa ollaan asuttu aika tarkaan kaksi vuotta. Nyt on tullut aika jatkaa matkaa täältä eteenpäin. Muuttaminen on aina uuden alkua, mutta samalla se on vanhan hyvästelemistä. Muuttaminen on myös haikeaa. Tällä kertaa ihan erityisen haikeaa.

Tämä meidän koti on ollut ihan äärimmäisen rakas. Tähän on liittynyt voimakkaita tunteita ja täällä olen viihtynyt paremmin, kuin koskaan missään muualla. Täällä on helppo hengittää.

bedroom1.3

Kullanväriset kynttilänjalat, Villa Stockmann

Rakastan kauniita asioita. Kotona minulle on todella tärkeää, että värimaailma on seesteinen ja koen ilmapiirin harmoniseksi. Ei varmasti tule yllätyksenä, että rakastan vaaleita sävyjä ja avaraa tilaa. Myös luonnonvalon merkitys kotona on iso.

Haaveet ja unelmat ovat kuitenkin tehty toteutettavaksi ja välillä on uskallettava mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

bedroom1.4
bedroom1.5

Nyt on siis aika ottaa askel eteenpäin.

Pelottaa ihan hulluna.

Kurkkua karhentaa ja vatsa heittää kuperkeikkaa.

Samaan aikaan tunnen iloa ja suru, jännitystä ja pelkoa, onnistumista ja epäonnistumista, innostusta ja haikeutta.

Olemme täysin uuden tilanteen edessä, vaikka tavallaan tässä on paljon tuttuja vivahteita.

bedroom1.6
bedroom1.7

Me nimittäin olemme muuttamassa ulkomaille.

Krakovaan.

Krakovan asukasluku on noin 756 000 ihmistä ja esikaupunkeineen noin 1,2 miljoonaa.

Aika paljon siis Turkua (n. 180 000) isompi kaupunki kyseessä ja toisaalta aika paljon Kuala Lumpuria pienempi, jonka väkiluku esikaupunkeineen on 7.2 miljoonaa.

Tässä eletään nyt niin jänniä aikoja, että samaan aikaan itkettää ja naurattaa. Mutta niin kuin aina sanon, pitää uskaltaa ottaa riskejä.

Ja hei, Krakova on melkein naapurissa. Malesian jälkeen tuntuu lähinnä kuin muuttaisimme Turusta Raisioon.

Luvassa on siis uusi kaupunki ja uusi koti! Vaikken tätä rakasta kotia saa mukaani Krakovaan olen optimistinen ja uskon, että löydämme myös sieltä paikan, jossa on turvallinen ja hyvä olla.

Vaikka vuokraamme valmiiksi kalustetun kodin voi sitä sentään sisustaa ihanilla vaaleilla tekstiileillä ja kauniilla esineillä ;)

Tervetuloa siis meidän matkaan 2016 muuttamaan uuteen kotiin ja uuteen kaupunkiin. Blogi jatkaa tietysti aivan samalla tavalla, kuin tähänkin asti, mutta maisemat muuttuvat ja taustalle tulee uusi koti, jota sisustaa ja josta rakentaa sitä omaa turvallista kiintopistettä.
Tulen myös olemaan paljon Suomen päässä, joten luvassa on myös näitä tuttuja ja turvallisia maisemia uusien maisemien rinnalla;)

Mitä ajatuksia teillä herää kodin ja sisustuksen merkityksestä hyvinvointiin?:)  Entäs onko siellä ruudun toisella puolen Krakovassa käyneitä?:)

You Might Also Like

45 Comments

  • Reply
    TiinaFitfatmama
    19.1.2016 at 18:12

    Ooii huikea juttu, onneksi olkoon <3 innolla luen miten siellä menee :)

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 20:58

      Kiitos paljon Tiina <3 :) Oon kyllä itsekin kovin innoissani alku shokin jälkeen, kun tää jotenkin tuli niin super nopeesti :D Mut onhan se nyt ihan mega siistiä päästä koluamaan Eurooppaa ihan eri tavalla ;) Tuolta Krakovasta kun pääsee niin näppärästi moneen paikkaan :) Aattelin alottaa kunnolla Vloggaamisen reissuista nyt kun videot muutenkin alkaa olla jo enemmän hallussa :)

  • Reply
    Laura
    19.1.2016 at 18:22

    Jännittäviä uutisia! Mietinkin tässä pari päivää taakseppäin mitäköhän te seuraavaksi keksitte :) Innolla jään odottamaan postauksia elämästä uudessa maassa ja kaupungissa. Paljon onnea uusiin haasteisiin!

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 20:59

      Hih, kiitos paljon Laura <3 :) Luvassa on näillä näkymin ainakin paljon vlogeja!! :) Uudessa kaupungissa on paljon uusia juttuja joten video-inspiraatiota pitäisi olla yllin kyllin :)

  • Reply
    Camilla
    19.1.2016 at 18:29

    Naamakirjasta kävin jo vähän stalkkaamassa! ;) On teillä kyllä munaa. Eipä tule vanhana mietittyä “kunpa olisi tullut tehtyä/mentyä”. ♥

    Muutatteko opiskelemaan vai ihan kokemusten perässä asustelemaan? :)
    Tsemppiä muuttopuuhiin!

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:03

      Hih <3 Näin mekin ajateltiin, että vaikkei se nyt ihan helpoimmasta päästä oo lähteä juuri nyt kun on häät ja eetulla gradu sun muut, mutta kyllä harmittais jälkeen päin jos ei oltais uskallettu lähteä. Mä oon vähän sitä tyyppiä, et uskon kaiken tulevan eteen tarkotuksella. Tää tulee olemaan varmasti huikee kokemus :)
      Ja tosiaan Eetu sai Krakovasta töitä!:)
      Kiitos tsempistä <3 Sitä tarvitaan :D Pitäis miettiä mihin kaikki tavarat saa… Ja mä vähän haaveilen myös jostain kimppakämpästä helsingin päästä, et pääsis aina majoittuu omilleen ku tulee suomeen. Oma yksiökin olis kiva, mut ehkä kaikkea ei voi heti saada ;) Muuut aina saa olla haaveita ja funtsia mahdollisuuksia ;)

  • Reply
    Hansu
    19.1.2016 at 18:43

    Facessa onkin jo näkynyt vihjeitä ja jännityksellä on uutisia odotettu ;) Mutta mutta, onko Eetu saanut sieltä töitä vai mikä teidät sinne vie ja miksi juuri Krakova? Onko tiedossa kauanko siellä aiotte majailla? Jännää! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:04

      Hih :D Ja kyllä, Eetu tosiaan sai töitä Krakovasta ja tää tuli super nopeesti. Muuttokin on jo melkein heti :D Oleskelu ajasta ei vielä oo tietoa, mutta kyllä tuo ihan vakituinen paikka on. Jää nähtäväksi:)

  • Reply
    Sofi
    19.1.2016 at 18:47

    Niin mahtavaa Mona ja paljon onnea!

    Pariisista lentää sinne helposti niin tullaan Maijan kanssa kylään ;)

    Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla kodilla, mutta uskon että löydätte ihanan kotikolon sieltä helposti.

    Superpaljon onnea teille molemmille <3

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:05

      Kiiiitos ihana <3 Ja todellakin todellakin!!! Mä jo vähän laskeskelin, et voisitte tulla pikimiten ;) ;)
      Toivottavasti nähdään pian!!!! <3 <3

  • Reply
    Business Woman
    19.1.2016 at 19:46

    No jopas teillä puhaltelee muutoksen tuulet:) Onnea tosi paljon uusiin haasteisiin ja hurjasti onnea matkaan Mona <3

    • Reply
      Ninni
      19.1.2016 at 20:28

      Voi kun mahtava juttu!! On ehdottomasti tartuttava mahdollisuuksiin kun niitä tarjoutuu. Oikein kovasti onnea teille uusiin haasteisiin :)

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:06

      Ihana kuulla susta <3 Ja kiitos paljon :) Jänniä aikoja, mutta varmasti taas tulee kasvettua kaiken härdellin keskellä :D Ja jos parisuhde kesti jo ton Malesiankin niin eiköhän tää yks Krakovakin taputella aika iisisti ;)

  • Reply
    Pinja
    19.1.2016 at 20:48

    Oi vautsi miten mahtavaa! Paljon onnea ja tsemppiä tulevaan :) xx

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:07

      Kiitos ihanuus <3 <3 <3 :) :)

  • Reply
    Jaana
    19.1.2016 at 20:52

    Mä oon niin oottanut tätä postausta, kun vilahti facessa viitteitä :) Ootte ihanan rohkeita ja niin pitääkin olla! Mahtava uusi seikkailu edessä. Mua kiinnostaa kans enemmän; miksi juuri Krakova ja miksi juuri nyt, kun kuitenkin häätkin tuloillaan kesäksi…? Mutta tästä varmaan tulee vielä useampi postaus (?)

    Joka tapauksessa haluan toivottaa jo nyt kaikkea hyvää uusiin arkiympyröihin Krakovassa, kun sen aika koittaa :) :) :)

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:10

      Hihih, ihana Jaana <3 <3 <3 Aika seikkailut kyllä edessä taas :D Onneksi on parisuhde testattu jo yhdellä Malesialla ;D
      Tästä tulee ehdottomasti lisää vielä kevään aikana ja puolasta varmasti rutkasti vlogeja ja muuta :) Mutta siis Eetu pääsi töihin Krakovaan. Ja häät on tarkoitus pitää edelleen elokuussa täällä Suomessa <3 Vähän jää tuo suunnittelu toki viimetippaan, mut eiköhön ne kaikki hoidu. Mä oon saanut täältä teiltä ihanilta niin paljon apua jo kaikessa häihinkin liittyvässä et enpä yhtään epäile, etteikö kaikki suunnitelmat tulis kuntoon :)
      Kiitos paljon Jaana ja haleja triljoona sinne <3

  • Reply
    k
    19.1.2016 at 21:05

    Krakovassa on tullut käytyä kymmenen vuotta sitten. Ihana vanha kaupunki. Suosittelen kuitenkin puolan kielen opiskelua, jos siellä aikoo asua, siis oikeasti. Englannin kielen osaaminen maassa ei ole samaa luokkaa kuin joissain muissa entisen itäblokin maissa tai muuallla Euroopassa tai Malesiassa. Siis oikeasti kymmenisen vuotta sitten se oli turistikaupungeikssakin kuten Krakovassa aika heikkoa, ja muualla vielä olemattomampaa. Asemallakaan ei juuri palvelua englanniksi saanut, mitä nyt voisi odottaa sellaisessa paikassa. Tai jos jossain kysyi englanniksi jotain saattoi saada lyhyen vastauksen saksaksi. Englannin opiskelu oli kiellettyä kommunistiaikana, joten etenkään yli 45 vuotiaat eivät juuri osaa ja eikä monet paljon nuoremmatkaan. Kuulemma ne nuoremmat kielitaitoiset lähtee muualle töihin parempien palkkojen takia, kun kotimaassaan ne palkat ei juuri päätä huimaa… ja tämän kertoi puolalainen ystävänäni, joka ei itsekään ole vakituisesti kotimaassaan vuosikausiin enää asunut. Jos osaat venäjää, voit ehkä parjätä paremmin sillä.

    • Reply
      monasdailystyle
      19.1.2016 at 21:13

      Kiitos paljon vinkeistä ja kommentistasi :) Meistä ei kumpikaan oo käynyt Krakovassa joten täysin uudet kuviot tulossa. Jännä nähdä miten sitä tulee viihtymään ja sopeutumaan. Mun kielitaidolla tuskin puolaa tulee ihan hetkessä opittua:D Mutta eiköhän sitä vähän ainakin täydy alkaa opettelemaan;)

      • Reply
        k
        19.1.2016 at 21:30

        Saiko Eetu siis työpaikan jostain kansainvälisestä, suomalaisesta vai puolalasesta firmasta? Ilmeisesti työpaikassaan pärjää kuitenkin englannilla? Mutta ei kannata tosiaan luottaa, että sillä muualla kovin hyvin pärjää ellei kymmenessä vuodessa ole ihmeitä tapahtunut… Ja ne mummot oli pelottavia….

        • Reply
          monasdailystyle
          20.1.2016 at 09:15

          Jätän nuo Eetun tarkemmat työkuviot pois blogista:) Mutta eiköhän me niiden mummojen kanssa pärjätä, kiva vaan päästä kokemaan uusi kulttuuri ja ympäristö – aina oppii uutta :)

      • Reply
        k
        20.1.2016 at 13:11

        Älä ajattele asiaa noin negatiiviselta kannalta, että ettet voisi oppia kieltä (nopeasti). Halusin rohkaista sinua, että käytännössä, kun on pakko, tai jos haluaa ns. “kotoutua” sitä oppii käytännössä ihan huomaamattkin, kun sitä ympäristössä koko ajan puhutaan. Ellei sitten halua tarkoituksella elää vain ns. ulkomaalaisten piireissä, mitä esim. vaihto-opiskeluaikana monesti aika tiiviisti suositaan.
        Kieli on yleensä avain kulttuuriin ja sitä kautta pääsee syvemmälle maahan ja sen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.
        Toivotan teille antoisaa aikaa siellä.

        • Reply
          monasdailystyle
          20.1.2016 at 13:15

          Kiitos kannustuksesta :)

    • Reply
      Maijas
      23.1.2016 at 07:58

      Itse olen asunut Puolassa 13 vuotta ja venäjää puolalaiset eivät halua puhua. Kymmenessä vuodessa maa on muuttunut radikaalisti ja englannin kielellä pärjää hyvin. Krakova on mieletön kaupunki ja samalla tosiaan pääsette helposti tutustumaan keski-eurooppaan laajemminkin. Tulette viihtymään varmasti! Onnea matkaan!

      • Reply
        monasdailystyle
        23.1.2016 at 11:24

        Moikka Maijas! :) Kiitos kommentista ja kokemuksen jakamisesta :)
        Itsellänikin on vahva usko, että englannilla pärjää hyvin ja toisaalta oma elekieleni on melko rikasta, joten sillä sitten ainakin jos ei muuten ;)
        Kyllä nyt jo odottaa kuumeisesti, että oltaisiin jo menossa :)

  • Reply
    Jenni Ukkonen
    19.1.2016 at 21:46

    Vitsi, onnea teille! Mulla kans kiinnostus heräsi että miksi juuri sinne, mutta sehän tulikin sitten kommenteissa esille niin ei tarvitse enää mun kysyä, Heh :) Mun poikaystävä haluaisi myös saada seuraavaksi siirron joko tsekkeihin tai Puolaan joten ei voi tietää vaikka me seurattaisiin syksyllä perässä :D jään innolla odottamaan myös uusia kuvioitanne :)

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 09:16

      Kiitos ihana ja joooooo olispa huikeeta, jos tuutte myös Puolaan!!! :D Kannatan :D Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo mukanaan :)

  • Reply
    Anna
    19.1.2016 at 23:12

    Puolassa asuneena oli ihan pakko tulla laittamaan muutama rohkaisun sana. Maasta tulee ehkä hiukan peräkylän vaikutelma menneisyytensä takia mutta sekä Krakova että Varsova, jossa itse asuin ovat ihania modernin ja vanhan sekoituksia. Puolalaiset ovat todella “house proud”, joten asunnot ovat lähes järjestään todella siistejä ja suomalaisittain alhainen vuokrataso tekee asunnonetsinnästä entistä helpompaa. Vaikka asuinalueet ja esim. kerrostalot saattaa näyttää ulkoapäin hieman rupusilta, sisältä yleensä löytyy rempattuja mukavia asuntoja ja asukkaina on aivan tavallista porukkaa lapsiperheistä sinkkuihin ja vanhoihin pariskuntiin. Kielen kanssa tulee taatusti sillon tällön pieni ongelma koska kaikki on puolaksi ja englanninkielen taito paikallisilla on mitä on, mutta käsimerkeillä selviää yllättävän monesta, ja aina löytyy joku joka osaa sanan pari englantia ja voi huitoa oikeaan suuntaan. Puolalaiset ovat ulospäin melko nyrpeän oloisia mutta tilanteen tullen uskomattoman avuliaita. Krakovaan menevässä junassa kuusi paikallista puolusti kovaan ääneen urpoa suomalaista (meikätyttöä siis) joka oli mennyt ja ostanut vahingossa opiskelija-lipun vaikka oli vuoden yli-ikäinen, yksi heistä tulkkasi aina välillä virkaintoisen lipuntarkastajan kanssa käymäänsä keskustelua, ja toinen maksoi puuttuvan summan lipustani koska en ollut varautunut käteisellä. Lähes kaikki on Suomeen verrattuna todella halpaa, varsinkin ruoka, joka laitetaan alusta lähtien itse, joten markettien liha- ja kalatiskit ovat melko eeppisiä, samoin torien kasvis- ja hedelmävalikoimat. Krakova on täynnä ihania ravintoloita, yksi aivan must on juutalaisen kaupunginosan Kazimierzin “Hamsa”, ja vanhan kaupungin Cupcake Cornerin cupcakeista nään vieläkin päiväunia, aivan taivaallisia. In a nutshell, Puola on mainettaan todella paljon ihanampi maa (asun nykyään Englannissa ja Puolaan verrattuna tämä on useilta osin täysi kehitysmaa), tulette rakastumaan siihen, ehkä kiroamaan joskus kielimuuria, mutta joka tapauksessa pärjäämään loistavasti! Onnea matkaan!

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 13:17

      Oi ihan mahtavaa, iso kiitos kommentistasi <3 <3 :)
      Onneksi tässä ei ole kovin pitkää aikaa, kun pitää odotella :D

  • Reply
    Outi Karita
    20.1.2016 at 07:58

    Vaudevau! Kohti uusia tuulia ja meinasin jo kysyä mikäs teidät sinne lennättää, mutta kommenteista tämä jo selvisikin :D onnittelut siis myös paikallaan :)

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 13:30

      Kiitos Outi <3 :)
      Jännää tosiaan mennä taas ihan uusiin ympyröihin mutta toisaalta tosi helppoa tällä kertaa, kun on niin lähellä :)

  • Reply
    Kirsi
    20.1.2016 at 08:04

    Olin kesällä lomalla Krakovassa ja kaupungista jäi kaikin puolin positiivinen olo. Krakova on ihana kaupunki ja uskon, että tulette siellä viihtymään : ) Puolassa on hintataso Suomeen verrattuna tosi edullinen, joten esimerkiksi ulkona syöminen tai kahvilassa käyminen onnistuu pikkurahalla. Vanha kaupunki on ihan älyttömän kaunis ja jos haluatte käydä Auswitchissa, sinne ei ole kovin pitkä matka Krakovasta. Shoppailupaikkoja löytyy myös, aika samoja liikkeitä kuin Suomestakin mutta isona plussana pakko mainita että keskustassa on kaksi isoa Zaraa : ) toinen vanhan kaupungin keskustassa ja toinen isossa ostarissa jonka nimeä en enää muista. Onnea matkaan : )

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 13:33

      Kiitos Kirsi!!! :) Ei kyllä enää malttaisi odottaa, vaikka tässä lyhyt aika enää onkin :D

  • Reply
    Rosita
    20.1.2016 at 08:05

    Wouuu siistiä ja jännää! Tsemppiä muuttoon :) Kommenteista luinkin, että Eetu sai sieltä työtarjouksen. Mietinkin että mitäs te siellä teette?! Hieno juttu!

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 13:34

      Hih, jännää kyllä :) Eetun perässä lähden ja odotan kyllä tosi kovin jo että mitä kaikkea sitä taas elämä tuokaan eteen :)

  • Reply
    Isa / Pilkkuun asti
    20.1.2016 at 09:24

    Huikea juttu Mona! Tsemppiä ihan hirveästi uuteen maahan! Ihän tuo Krakova ole Helsinkiä isompi, eli ihan kompakti kaupunki varmasti! Oletteko te ehtineet vielä käydä tutustumiskäynnillä uudessa kotikaupungissanne? kiva päästä seuraamaan miten muutto ja kotiutuminen sujuvat!

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 13:35

      Kiitos ihana Isa <3 Ei olla vielä kertaakaan oltu Krakovassa, joten muuton yhteydessä tulee ensimmäinen visiitti :D
      Täällä varmasti raporttia tulossa ;)

  • Reply
    Kristiina Maria
    20.1.2016 at 12:50

    Voi miten kivoja uutisia, varmasti ihan mahtava kokemus! Puola on kiva maa, ja ihan varmasti pärjäätte kielenkin kanssa, vaikka se välillä haasteita toisikin. Mutta sehän on vaan kivaa, että pääsee oppimaan ja kokemaan uutta. Ja pakko sanoa, että onhan Krakova nyt ihan hurjan paljon parempi vaihtoehto kuin Raisio! ;) Onko teillä jo tarkempi muuttoajankohta jo tiedossa? Odottelen innolla uusia postauksia, kun itselläkin on luultavasti tämän vuoden sisällä edessä muutto ulkomaille. Lukisin siis mielleläni kaikkia vähän syvällisempiäkin juttuja uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutumisesta, kavereiden löytämisestä jne. tietysti kaikkien ihanien sisustuspostausten ja muiden visuaalisten ihanuuksien lisäksi. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      20.1.2016 at 13:37

      Hihih, mutta matkan puolesta tuntuu samalta, kuin Raisioon muuttais ;D Reilu tunnin lento versus vaihdoilla vuorokausi Malesiaan tuntuu ihan palalta kakkua :D
      Ja kyllä varmasti tulee syvällisempiäkin juttuja!! Alkuun varmaan veikkaan kunnon kuherruskuukautta, jonka jälkeen saattaakin sitten tulla jo ne pienet vastoinkäymisetkin:) Koitan pitää mahdollisimman avointa linjaa täällä blogissakin, kiva vaan jos pääsee jakamaan teidän ihanien kanssa ajatuksia <3 <3
      Me muutetaan heti maaliskuun alussa! :) Iiiiik ihan kohta siis :D

  • Reply
    Niina
    21.1.2016 at 13:51

    Upeita uutisia! Kiva lukea rohkeista ihmisistä, jotka uskaltaa ottaa uusia askeleita ja hypätä reippaasti kohti uusia seikkailuja! :) Tsemppiä muuttoon, jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan kuulumisia ulkomailta :)

    • Reply
      monasdailystyle
      22.1.2016 at 09:39

      Hih, kiitos Niina <3 :) Täällä tullaan varmasti paljon kuulemaan muuttofiiliksistä ;)

  • Reply
    -S-
    21.1.2016 at 21:08

    Mahtava juttu, rohkeasti vaan muutoksiin! Elämä on kokemuksia varten ja vaikka välillä ottaisi päähän ja tuntuisi hankalalta, on nekin kokemukset silti kannattavia. Tämä on tosi upea juttu! Kieltäkin opit varmasti ainakin sen verran, että perustilanteista selviää kohteliaasti. :) Mahtavaa saada seurata elämääsi, innostun ihan itsekin!

    • Reply
      monasdailystyle
      22.1.2016 at 09:41

      Kiitos S ihanasta kommentista <3 <3 :)
      Ja ehdottomasti alkeet varmasti opiskellaan ja opitaan, mutta soljuva puola voi olla kohtuu haastavaa :D Josko otan tavoitteeksi tehdä puolaksi ainakin yhden videon blogiin ;)

  • Reply
    Henna
    18.9.2016 at 15:53

    Mistä toi sängyn pääty on?

    • Reply
      Mona
      18.9.2016 at 18:55

      Se on itse tehty, joten ei kaupoista valitettavasti löydy :/ Päälliskangas on Eurokankaasta.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *