9.8.2015

Kaasojen mekot

Hääsuunnitelmat jatkuu taas. Lupasinhan jo aikaisemmin, että näitä tulee varmasti kyllästymiseen asti..;)

Tällä kertaa kokosin ideoita kaasojen mekkojen osalta. Olen super kiitollinen ihanista ystävistäni, jotka ovat kaasoiksi lupautuneet. Kaasoja tulee olemaan kolme. Kaikki ovat oikeastaan kuin siskoja minulle ja äärimmäisen rakkaita.

Eevan olen tuntenut ala-asteelta asti ja hän onkin pitkäaikaisin ystäväni. Eeva tuntee minut varmasti parhaiten kaikista ystävistäni. Eevan kanssa ollaan kasvettu yhdessä ja oltu mukana eri elämänvaiheissa. On koettu muutot uudelle paikkakunnalle, erot poikaystävästä, uudet poikaystävät, lapset!<3, kodin ostamiset ja no ihan kaikki. Eeva on ihminen, jonka tiedän aina olevan mun lähellä oli välimatka kuinka pitkä tahansa.

Juuliaan puolestaan tutuistuin lukiossa, jonka jälkeen ollaan oltu kuin paita ja pylly. Monet lukioaikaiset yhteiset kommellukset ovat jääneet lentäviksi lauseiksi ja hauskoja muistoja kertynyt vaikka millä mitalla:’D Juulian kanssa ollaan ystävyyden aikana myös muutettu useampaan kertaa eri paikkakunnille, mutta silti aina voi jatkaa siitä mihin on jääty vaikka viime näkemästä olisi ehtinyt kulua jo enemmän aikaa.

Anette taas melkein kuin tupsahti elämääni Turkuun muuttaessani. Tämän naisen kanssa koin heti ensi näkemisestä asti todellista sielunkumppanuutta. Anette on ihan mielettömän ystävällinen ja aito persoona ja olen oppinut häneltä meidän tuntemien vuosien aikana ihan äärimmäisen paljon. Anetteen on myös minun lisäkseni rakastunut koko meidän perhe, joten hän onkin täysin osa meidän porukkaa. Olen ikuisesti kiitollinen siitä sattumasta, että muutin aikoinaan tämän upean naisen naapurin Turkuun tullessani. <3

kaasomekkoteema

1. // 2. // 3. // 4. // 5. // 6. // 7. // 8. // 9. // 10. // 11. // 12. (adlinks/mainoslinkit)

kaasojenmekot

1. // 2. // 3. // 4. // 5. // 6. // 7. // 8.  (adlinks/mainoslikit)

No mutta nyt takaisin aiheeseen eli rakkaiden kaasojeni mekkoihin!! :)

Kolme ystävääni ovat kaikki vähän eri tyylisiä. Joten saa nähdä miten päästään sopuun heidän tulevasta päivän tyylistä!;) Minä tietysti hirviönä vaadin kaikille tismalleen samalaiset puvut ja niin, että yksikään ei tule mekossa viihtymään :P No ei tietenkään!

Pinterestiä tunti tolkulla selanneena olen tullut siihen tulokseen, että kuvissa näyttää ihan äärimmäisen kivalle, kun kaasoilla on saman sävyiset mekot. Eli se onkin ainoa toiveeni, että sävyissä päästään samoille linjoille. Itse pidän eniten vanhan roosan sävyistä ja vaaleasta nudesta. Toki on super hyvän näköistä mikäli kaikilla on tismalleen samat mekot, mutta toisaalta jos kaaso ei itse viihdy mekossa ei se ole lainkaan sen arvoista. Minusta on ihan ehdottoman tärkeää, että jokainen kaaso kokee päivän aikana olevansa upeimmillaan ja viihtyy mekossa täydellisesti! :)

Keräsin kollaaseihin kauniita malleja joihin ihastuin ja sain pitää näppini kurissa, etten laittanut kaikkia itselleni tilaukseen:D Etenkin alemman kollaasin Asos.com valikoima oli jotain ihan täydellisyyttä. Mun vaatekaapista löytyisi hyvin nopeasti tilaa noille jokaiselle;) Olisipa juhlatilaisuuksia enemmän, jotta pääsisi käyttämään tällaisia ihanuuksia useammin!

Mitäs mieltä te olette näistä? Entä mitä ajatuksia kaasojen mekot teissä muuten herättää? Onko mekkojen oltava ehdottomasti samalaiset vai onko sama sävy riittävä?:)

Olen tuttuun tapaan kerännyt Pinterestiin myös oman kansionsa aiheelle – löytyy täältä:)

I have three bride maids: Eeva, Juulia and Anette. All of them are my soul sisters and the greatest friends a woman can ever wish for. I have been planning with them their dresses for our future wedding and collected here some of my favorites. I think that they do not need to wear same dress but same shade of the dress for all of them would be nice of course. I love rose and light nude and could buy all of these dresses for my self. I wish that there would be more parties where I would be able to use this kind of party dresses. :)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    -H
    9.8.2015 at 17:48

    Oon pohtinut samaa asiaa ja oon täysin samoilla linjoilla sun kanssa. Samanlaiset mekot olisi se paras ratkaisu, mutta munkin 3 kaasoa ovat hyvin eri mallisia kropaltaan ja hyvin eri tyylisiä, joten en usko, että sama mekko puristi kaikkia. Tästä syystä saman sävyinen mekko riittänee, kunhan osaisin päättää sen sävyn…taidan kallistua samaan kuin sä, eli haalean rosa tms. Toivottavasti se väri sopii kaikille :)

  • Reply
    Janina / Makea -hääblogi
    9.8.2015 at 18:00

    Kauniita mekkoja kaikki! Kieltämättä näyttää hurjan kauniilta valokuvissa, kun kaikilla kaasoilla on tismalleen samanlaiset mekot. Kaunis ratkaisu on kyllä sekin että sävy säilyy samana, mutta mekon malli vaihtelee kunkin kaason mieltymyksen mukaan. Tärkeintä on että mekon kantaja viihtyy asussaan :)

  • Reply
    Armi
    9.8.2015 at 18:49

    Hihii, itsellä ei naimisiinmeno ole tiedossa ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta pakko myöntää näin tyyliä ajattelevana ihmisenä et kyl se on kivannäköistä jos kaasoilla on samansävyiset mekot! Tottakai se, että jokaisella on sama mekko, on tyylikkäin ratkaisu mutta juuri se, että tuskin kaikilla on samanlaista kroppaa tai tyyliä. Toista miellyttää, toista ei. Huipputuuri jos joku kiva mekko osuu kohdalle mistä kaikki tykkää ja se sopii jokaiselle! :)
    Mä itse tykkäsin eniten tuosta numerosta 9. Ihanan simppeli, joku kaunis ja näyttävä lyhyt koru siihen, korot jalkaan… <3 kymppi miellytti silmää myös tosi paljon! :)

  • Reply
    julia
    10.8.2015 at 12:10

    moikka! toivottavasti ei ole hölmö kysymys (: mutta mietin, että meneekö kaasojen mekot yleensä / teidän häissänne kenen budjetista? eli maksavatko kaasot mekkonsa itse?

    • Reply
      monasdailystyle
      10.8.2015 at 17:35

      No eihän oo lainkaan hölmö kysymys!!! :) Tapoja on varmasti monia, mutta itse ajattelen niin, että mikäli morsian haluaa tismalleen samalaiset mekot ja esim haluaa päättää mallit tai jopa teettää ne niin silloin ehdottomasti morsian maksaa ne. Mutta itse oletan, että mun kaasot hommaa itse mekot, kun annan kuitenkin vapauden päättää niistä täysin! :D Mietein myös vähän miten itse haluaisin tehtävän jos mua pyydettäisiin kaasoksi. Jos saan itse päättää mekon niin ehdottomasti kustannan itse, mutta jos pyydettäisiin teettämään/laittamaan joku tietty niin sitten toivoisin, että kustannettaisiin mun puolesta. Ihan senkin takia, että silloin todenäköisesti mekko olisi mulla päällä vain sen juhlapäivän, jos sattuis ettei olisi esimerkiksi omaa makua.
      Enpäs oo tätä hommaa edes kysynyt mun kaasoilta…:D Pitääkin vielä kysäistä, vaikka oon aika varma, että ollaan samoilla linjoilla:)

  • Reply
    monasdailystyle
    10.8.2015 at 17:36

    Voi ihana sinä <3 Kiitos päivän piristämisestä ja isosta hymystä <3 :) Näin mäkin mietin, että ainakin mun mielestä tuo sävy passaisi sekä tummille ja vaaleille ja toisaalta siinäkin on vähän varaa ottaa samaa sävyä eri sävyisinä :D JOlloin helppo löytää varmasti jokaiselle just se täydellinen:)
    Ja hei joo! Katoin pinterestissäkin muutamia kuvia missä ihan eriväsiä mekkoja ja oli kyllä super kivan näköisiä <3 <3 <3 :) Ei siis kuulosta lainkaan karmivalta :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *