26.7.2015

Pizzailta perheen kanssa

* Kaupallinen yhteistyö: Kotipizza *

Mainitsin aikaisemmassa postauksessa jo, että vietimme perjantaina perheen kanssa pientä herkutteluiltaa meillä kotona. Meillä molemmilla on isot perheet, joten on luksusta saada edes osa porukasta saman katon alle kerralla. Tällä kertaa meidän kanssa herkuttelemaan saapui veljeni, äitini ja isäpuoleni, sekä Eetun sisko perheineen. Veljeni on muuttanut juuri tyttöystävänsä kanssa Turkuun, joten on ihan mahtavaa, että päästään viettämään enemmän aikaa yhdessä nyt, kun meidän Aasian reissukin on takana.

pizzailta

Meidän perjantaisten kemujen tarjoilut koostuivat yhteistyössä Kotipizzan kanssa herkullisista pizzoista. Erilaiset pizzaherkut sopivat helposti niin pienen kuin isonkin väen makuun! Ja mikä parasta, Kotipizzasta sai tilattua gluteenittomat pizzat minulle, äidilleni sekä pikkumiehelle Niilolle. Meidän perhe ei ole ihan mistään helpoimmasta päästä, kun puhutaan ruokavalioista, joten oli aivan super kivaa, että jokaiselle löytyi jotain:)

Meidän poppoon pizzamaku jakautui aika tasaisesti tavallisten pizzojen ja kotzoneiden välille. Itse en ole tainnut koskaan salaatilla täytettyä pizzataskua, eli kotzonea maistaa. Toivottavasti myös kotzonet saisi pian gluteenittomana, niin tilanteen saisi korjattua. Niin ja mun pikkuveikka veteli rehvakkaasti tuon Kotipizzan monsterin perhekokoisena. Naureskeltiin, kun äijä jossain vaiheessa totesi, että jotenkin hän oli muistellut sen olevan hiukan pienempi :D

pizzailta2

Veljeni valitteli ennen pizzojen saapumista nälkäänsä ja välipalakin oli kuulemma jätetty välistä iltaa silmällä pitäen. Hyvä niin, sillä melkoinen möhkäle tämä Texas monsterpizza näytti olevan, eikä nälkä tainnut enää myöhemmin illalla vaivata.

pizzailta3pizzailta4

Kotipizzan uutta valikoimaa edustavat kebab– ja burgerpizzat. Molemmat pizzat jäljittelevät hauskasti kebab-annosten ja hampurilaisten makumaailmaa. Erityisesti hyvät soosit saivat raadiltamme kiitosta. Enää ei tarvitse päättää mennäkkö kebabille vai hampparille, kun aina voi mennä pizzalle, kuten kotipizzakin mainoksessaan ilmoittaa. :D

pizzailta5pizzailta6

Kuten sanottua, tilasimme osan pizzoista gluteenittomina. Gluteenittomat pizzat paistetaan erillisessä foliovuoassa gluteenijäämien ehkäisemiseksi. Minun valintani oli Parmiano, joka sisälsi parmankinkkua, luumutomaatteja, parmesaania ja rucolaa. Hyvä valinta! Gluteeniton pohja oli erityisesti todella positiivinen ylläri ja maistui super hyvälle, eikä todellakaan  mauttomalle ja “terveelliselle” miten monet usein kuvailevat erikoisruokavaliolle tehtyjä annoksia;)

pizzailta7pizzailta8

Kotzone on siis tuollainen taitettu pizza, jonka välissä on tuoretta salaattia ja vapaavalintainen kastike. Kotzonessa on automaattisesti vain puolet normaalipizzan juustomäärästä ja runsaskuituinen pizzapohja. Kevyempi valinta siis vaikka diettaajallekin.

pizzailta11pizzailta10

Monsteria kesytetään! Monster pizzojen päällä on taikinatankoja, joita on tarkoitus dippailla mukana tulevaan dippikastikkeeseen.

pizzailta9

Burgerpizza sisältää luonnollisesti beef´n´roast naudanjauhelihaa, cheddarkastiketta, salaattia ja hampparikastiketta. Maku kuin hampurilaisessa, mutta fiilis kuin pizzassa – mystistä -, mutta niin hyvää!

pizzailta12

Kotipizzalla on muuten todella hyvät ja informatiiviset nettisivut, joilta löytyy tarkat kuvaukset tuotteista ravintosisältöineen. Pizzojen ja kotzoneiden lisäksi saatavilla on myös salaatteja! Ennen tilausta, joka onnistuu kätevästi myös netin kautta, kaikki tuotteet voi muokata mieleisekseen. Vaihtoehtoja löytyy niin pohjan (normaali, runsaskuituinen, gluteeniton), koon (M, L, XL) kuin täytteidenkin osalta. Käykäähän kurkkaamassa kotipizzan nettisivut ja kattava valikoima osoitteessa www.kotipizza.fi

Kaiken kaikkiaan perjantai-ilta oli mahtava!:) Laatuaikaa perheen kanssa isolla porukalla. Tarjoiluihinkin kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä ja kotipizza täytti asiakkailleen tekemänsä lupauksen. Kotipizzan vastuullisuuslupaukseen kuuluu nimittäin muun muassa lupaus tarjota asiakkailleen herkullista, tuoreista ja vastuullisesti tuotetuista raaka-aineista valmistettua pizzaa.

Näitä meidän perheen kanssa ehdottomasti jatkossa lisää! Kaiken kiireen ja häslingin keskellä en voi myöskään korostaa miten kivaa on tilata pizzat suoraan kotiin ja siitä vaan jakaa pyötään tarjottavaksi. Tällaiset rennot iltamat ei juuri järjestelystressiä aiheuta!:)

Kotipizzan Instagramissa (@Kotipizza) on mahdollisuus voittaa 10€:n lahjakortteja joka viikko, joten kannattaa ladata instagramiin pizzahetkestä kuva lisäämällä hastag #kotipizza ja #pizzaylläri ! :)

Onko siellä muita, jotka ovat ilahtuneet Kotipizzan gluteenittomien pizzojen saannista? :)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Elisabete
    26.7.2015 at 20:14

    Mun kotipizza kokemukset on laskettavissa yhden käden varassa. Kesäkuun vai olisko ollut heinäkuun alussa kävimme täällä Salossa syömässä Kotipizzassa, ja kokemus oli erittäin positiivinen. Tytär ja isi täysin laktoosittomia ja minä keliaalikko saimme kaikki älyttömän hyvät pitsat, että ei voi kuin suositella. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      26.7.2015 at 21:03

      Elisabete <3
      Joo mulla unohtuikin muuten mainita tässä, että yksi oli vielä meidän gluteenittomien lisäksi laktoositon! :)
      On kyllä ihan super hyvä, että otetaan huomioon myös erikoisruokavaliota! :) Monesti sitä on tullut tuskailtua joissain ravintoloissa, kun ei meinaa mitään keksiä. Malesiassa varsinkin mentiin aika arpapelillä ;D

  • Reply
    Ninnu
    27.7.2015 at 01:31

    Olen tässä kesän mittaan muuttanut ruokavalioitani terveellisempään suuntaan (mm. blogisi innoittamana :) ). Ongelmallisiksi koen juuri nämä suvun tai muun ison porukan kesken pidettävät syömingit, kun ei aina kehtaa olla valikoimassa syömisiään. Herkuttelen toki vieläkin välillä, mutta varsinkin näin kesällä näitä tapahtumia tuntuu olevan joka toinen päivä ja ihan niin usein en halua herkutella. Huippua siis kuulla että esim Kotipizzalla on noin monipuolinen valikoima ja terveellisempiäkin vaihtareita löytyy niitä kaipaaville! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      27.7.2015 at 07:30

      Voi miten ihana kuulla, että olet blogista saanut inspistä:)
      Ja mä niin ymmärrän mitä meinaat. Vaikka varmasti kaikki perheenjäsenet ymmärtää hyvin, jos joutuu ruokia valitsemaan, mutta kyllä siitä helposti aina tulee sellainen olo, että on hieman vaivaksi, jos joutuu pyytämään vain itselleen jotain erilaista. Toisaalta syöminen ja ruoka on niin henkilökohtaisia juttuja, että ehdottomasti kannattaa rohkeasti pysyä omissa kannoissa – se vaikuttaa kuitenkin niin paljon siihen omaan hyvinvointiin. Ja kyllä – tämä oli tosi positiivista, että jokainen saa jotain ja myös nuo salaatit on hyvä extra! :) Ihanaa viikkoa sinne Ninnu!:)

  • Reply
    Viivi
    27.7.2015 at 20:27

    Saako kysyä miten sait tämmöisen yhteistyön? :D Usein mietin että lähestyykö bloggaja itse yritystä vai yritys bloggaajaa.

    • Reply
      monasdailystyle
      28.7.2015 at 08:56

      Totta kai saa!:) Yritykset lähestyy paljon itse bloggaajia ja myös minä itse lähestyn paljon suoraan yrityksiä ehdottaen yhteistöitä, mutta meillä on myös A-lehdille aivan huikea myyntitiimi, joka myy blogikampanjoita yrityksille! :) Saan siis olla kovastikin kiitollinen siitä, että taustalla on mahtavaa porukkaa tukena, jotka tuntee blogit ja niiden kirjoittajat! :)

  • Reply
    mh
    27.7.2015 at 21:29

    Moi! Kotipizzan entisenä työntekijänä pakko korjata, että myös kotzonet saa gluteenittomina:)

    • Reply
      monasdailystyle
      28.7.2015 at 08:30

      Hei ihan mahtavaa – hyvä kun korjasit:) Nettisivujen kautta ei oo valittavana, mutta pitää siis muistaa ens kerralla tilauksessa pyytää erikseen – se menee siis testiin!!! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *