2.5.2015

Treenikuulumiset

treenikuulumisettreenikuulumiset2

Treenipostauksia on ollut ihan luvattoman vähän ja suurin syy siihen taitaa olla, ettei tällä hetkellä tunnu riittävän inspiraatiota uusien juttujen kirjoittamiseen sen saralla. Treenit ja liikunta kyllä kuuluu lähes joka päiväisinä isoksi osaksi arkea, mutta viimeiset kuukaudet ovat menneet todella tasaisesti treenien suhteen. Täällä KL:ssä ihan parasta on se, että juoksumatto ja crossari löytyvät kotoa muutama kerros alempaa.

Olen nyt kuitenkin huomannut, että kaipaan treeneiltä taas jotain tiettyä tavoitteellisuutta. Kaylan treenejä olen tehnyt jo pitkään, mutta niihinkään ei ole enää samalaista innostusta mitä aluksi oli. Teen niitä lähinnä sieltä täältä ilman sen tarkempaa suunnitelmaa tai tavoitetta. Pitäisi ehkä aloittaa aivan alusta kaikki Kaylan treenit ja kirjailla tuloksia ylös tai muuta vastaavaa. Kaipaan selvästi nyt jotain haastetta itselleni.

Olen todella mukavuudenhaluinen ja helposti myös liikunnan suhteen jämähdän aina niihin omiin mieluisimpiin juttuihin. Välillä pitäisi kuitenkin vähän poiketa niistä turvallisista kuvioista. Tänään otin pienen askeleen sillä normaalin puolen tunnin kevyen juoksu/crossari treenin sijaan tein kymmenen kilsan setin vähän reiluun tuntiin. Kyllä taas huomasi, että kunnon kanssa on tekemistä. Lenkki itsessään meni suhteellisen kevyesti, mutta olo jälkeen oli ihan naatti. Näitä siis lisää ja kuntoa paremmaksi. Nyt pitäisi vaan saada itseä niskasta kiinni ja tehdä jonkunlainen suunnitelma tästä eteenpäin.

Hyvä idea voisi olla aloittaa Kaylan treenit alusta ja tehdä niiden lisäksi jotain ihan muuta… Ehkäpä voisi lisätä muutaman rehellisen salitreenin viikkoon;) Täällä KL:ssä olen tehnyt tasan kerran kunnon salitreenin. Hmmm.. Ehkä voisi alkaa ähertää enemmän painojen kanssa. Välillä tuntuu vaan, että aika ei millään riitä kaikkeen liikuntaan mitä haluaisi tai toivoisi ehtivänsä tekemään.. Usein tulee myös miettineeksi mikä on liikaa ja mikä taas liian vähän. Jos joka päivä kävisi aamulenkillä, joogaisi ja sen lisäksi vielä tekisi Kaylan tai salitreenin olisi se jo aika iso osa päivästä.. Toisaalta liikunta tuottaa poikkeuksetta hyvää oloa, joten miksipä ei.

Nostan kyllä hattua kaikille fitnessintoilijoille heidän vankkumattomasta treenimotivaatiosta. Eetu hyvänä esimerkkinä jaksaa vuodesta toiseen treenata salilla tavoitteet mielessä ja motivaatio pysyy koko ajan korkealla. Itse olen vähän ailahteleva ja innostun milloin mistäkin, mutta kaipaan aika ajoin vaihtelua. Olen itseasiassa ollut aina ihan samalainen. Nuorena innostus vaihtui hiihdosta pesäpalloon ja sieltä yleisurheilun kautta lentopalloon. Nykyään pidän enemmän yksin treenaamisesta, mutta toisaalta kaipaan jotain uutta. Ehkäpä kesällä takaisin Suomeen palatessa voisi koittaa jotain ihan muuta.. Miten olisi esim sulkkis?! Lähteekö joku pelikaveriksi Turusta?;)

Mikäli teillä tulee mieleen jotain tiettyjä postaustoiveita liikunnan saralla niin laittakaahan ihmeessä tulemaan.

Onko muilla samalaisia mietteitä ja pähkäilyjä liikunnan suhteen, vai olenko ihan yksin omine hölmöine mietintöineni??:D

Post about the exercising for a long time. It has been so “nothing to tell about” period when it comes working out. Of course it has been awesome to have the gym just few floors down at home and I have been doing cardio frequently but I still am looking for something new. I was addicted to these Kayla workouts but nowadays I really do not feel the same goal orientation in those workouts. I think I need something new maybe start playing badminton when we get back to Turku. Any volunteers for my opponent and training partner?

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Ida
    2.5.2015 at 21:16

    Mää voin! Oon aina halunnu alkaa pelaa sulkkista jonkun kans mut omat frendit ei oo innostun ajatuksest :/

    • Reply
      monasdailystyle
      3.5.2015 at 04:08

      Mahtavaa!! Kesällä siis sulkkissuunnitelmat pystyyn!! :D

  • Reply
    Valentina
    3.5.2015 at 08:45

    On kyllä niin hienot kengät!
    Vieläkö mahtaa jostakin löytyä vai ovatko jo vanha hankinta?

    • Reply
      monasdailystyle
      3.5.2015 at 10:16

      Hih, mulla on just tulossa erillinen postaus kengistä;D
      Nää on täältä ostettu ihan just.:)

  • Reply
    Siru
    3.5.2015 at 10:50

    Itselläni on joka vuosi näihin aikoihin juoksutreenien aloitus. Seuraan valitsemaani treeni ohjelmaa ja juhannuksena osallistun 10km juhannusjuoksuihin. Pari vuotta sitten jatkoin ohjelmaa puolimaratoniin asti ja syksyllä osallistuin Finlandia maratoniin. Tässä oli pointtina siis se , että kausittaiset tavoitteet voivat olla myös ihan kivoja. Esim kesällä on kivempi treenata juoksua ulkona, kuin salia sisällä.

    • Reply
      monasdailystyle
      4.5.2015 at 12:55

      Joo ehdottomasti kausiluontoisia tavoitteita!! :) :) Ulkotreenit heinäkuussa Turkuun pystyyn;)

  • Reply
    Petra
    5.5.2015 at 14:13

    Indiedaysillä kirjoittaa Aino Rouhiainen “Ainon tarinoita treenaamisesta” Aino on tehnyt kaksi täysin ilmaista ohjelmaa, muistaakseni 12 viikkoa kestävät? Ne on tosi kivoja ja raskaita! Ensimmäinen Bikini Bodya voi tehdä kotonakin ja Beach Bodya kuntosalilla :) Kannattaa ainakin tutustua!

    • Reply
      monasdailystyle
      6.5.2015 at 01:37

      Oi Ainon blogi on super inspiroiva:) Ja tosiaan tuo Ainon tekemä ohjelmakin vaikuttaa huipulta! :) Kunnon Suomen oma Kayla;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *