9.1.2015

#photoaday5

photoaday5

“Better To Be The One Who Smiled Than The One Who Didn’t Smile Back”

Mihin tää aika oikein menee?! Huominen enää Bangkokissa ja sitten suunnataan Krabille. Katsellaan juuri hotelleja sieltä. Ei muuten oo aina meidän taloudessa helppoa tuo majoituspaikan päättäminen. Eetulle tärkeintä on, että lähellä on ruokakauppa. Muuten voi tulla nälkä. Mä taas kaipaan hyvää allasaluetta, jotta voin löhöillä mukavasti hyvän kirjan kanssa ja työstää brunaa pintaan. Aina ei mee ihan yksiin meidän haut;) Tämän lisäksi toinen meistä on “ihan sama, kunhan on sinne päin”- tyyppi ja toinen taas puntaroi kaiken mahdollisen miljoonaan kertaan ja vertailee kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Arvaatteko kumpi on kumpi?! ;D

Tämän päivän ohjelma on ollut kävelyä, kävelyä, kävelyä ja sit vähän vielä kävelyä! Ai niin Eetu kävi aamulla myös puiston salilla. Mä käänsin aamulla onneksi kylkeä ja säästin jalkoja päivän koitokseen. Mulla tuli (nyt jo??!) kalakastike ja soija korvista, joten lounaaksi valikoitui tänään ihan kaupasta haettu salaatti. Voihan pojat, että maistui hyvältä ja olo sen jälkeen oli hei raikas!! :D Vaikka thaikkuruoka ihan törkeän hyvää onkin niin ei sitä perus raikasta salaattia parane unohtaa. Turussa muuten osataan thaikkuruuan salat. Ei oo vielä tullut Maneeratin voittanutta vastaan. Sitä odotellessa – lupaan heti kertoa täälläkin.

Voihan Aasia. Vajaa viikko vasta takana ja monta edessä. En oo vielä laskenut. Onneksi ei edes tarvitse. Vaikka kalakastikkeeseen kyllästyin jo kahdessa päivässä uskallan luvata, että tähän lämpöön ja aurinkoisen iloisiin ja hymyileviin Aasialaisiin en kyllästy.

Nyt tutimaan ja aamulla sinne puiston salille. Tai sitten ihan vaan suoraan hotellin aamupalalle. Sieltäkin saa muuten kalakastiketta….;)

Ps!! Huomaa kurkata tämän ja huomisen päivän alekoodi aikaisemmasta postauksesta! :)

Kalakastikkeiset terkut Bangkokista ja kuullaan pian!! :)

Today we have been just walking and done a little more walking. :) We walk the Silom road from one end to another and back again with few stop in Starbucks of course. Today I also got enough of that fish sauce that they use everywhere and we went to a local supermarket to buy fresh salads from their buffet. It has been just a week since we started our journey and there will be many ahead. Next it is time to travel to Krabi!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Kata
    9.1.2015 at 18:29

    Suosittelen Pakasai Resorttia!:)

  • Reply
    Tiina/Fit Fat Mama
    9.1.2015 at 20:45

    Heheh, meillä sama, että miun hotellin valintakriteereihin kuuluu ehdottomasti auringonottopaikka :D! Nauttikaa! Täällä oli tänään lumimyrsky

  • Reply
    Saara
    9.1.2015 at 23:03

    Ihan älyttömän kaunis kuva susta!! :)

  • Reply
    Outi Karita
    10.1.2015 at 00:00

    Ihana tuo eka lause ♥
    Kivoja nää sun postaukset siektä Thaikuista :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *