5.10.2014

Siloiset posket ja tuuheat kulmat

Syksyn aikana oma ihoni on saanut nyt kunnon tehokuurin, nimittäin pääsin blogin kautta testaamaan Itäharjun Ihopalvelun kasvohoitoja ja kesän jälkeen tukkoiselle iholleni tehtin sarjahoitona Exuviancen tuotteilla kultakasvohoitoja, jonka lisäksi pääsin kokeilemaan myös elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoitoa, sokerointia ja kulmien värjäystä! Syksy toi siis kauneuden saralla paljon uusia kivoja juttuja ja pitää kyllä todeta, että moni näistä tulee jäämään kauneusrutiineihin.

kulmat

Oma kulmien tuuhennosprojektini (selvästi super monella projektina!;) ) on kestänyt jo pitkälle yli vuoden ja nyt Katjan innostamana uskaltauduin testaamaan myös niiden värjäystä. Ensimmäisellä kerralla laitettiin väriä ihan vähän ja toisella kerralla kulmat saivat kunnon tumman sävyn päälleen;) Ja wou, kuulkaas arki ja meikkaus helpottui yhdellä kertaa lähes yhtä paljon mitä ripsienpidennyksilläkin saa aikaan! Ihmettelin ainoastaan miten en ole ennen tullut uskaltaneeksi kokeilla kulmien värjäystä:) Värillä saatiin esiin niitä ohuita haituvia kulmakarvoista, jotka eivät muuten juuri näy ja tällöin kulmakarvat näyttävät nyt paljon tuuheammilta ja tietty myös tummemmilta! :) Näihin ei tarvitse nyt kuin täytellä pieniä lovia meikillä. Tykkään ja paljon!

exutuotteet

Säärien sokerointi puolestaan kuului osaksi (ihanan rentouttavaa!!) jalkahoitoa ja teki muuten jaloista todella pehmoiset. Karvanpoiston lisäksi sokeri kuorii ihoa ja sääret olivat kyllä seuraavana päivinä varmasti siloisimmat ikinä. Itse epilointiin tottuneena sokerointi oli myös täysin kivutonta. Tottumattomalle se tietysti aiheuttaa jonkun verran kipua, mutta itse jopa pidin toimenpidettä mukavan tuntuisena:D Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän etten ihan säännöllisesti tulisi sokerointiin menneeksi laiskuuttani. Todella monta vuotta epiloineena olen niin tottunut siihen, että se käy näppärästi noin kerran viikossa kotona. Muutama huono puoli epiloinnissa kuitenkin on. Se vie aika paljon aikaa ja usein olen itse sen verran hätäinen ja laiska, että sääriin jää kohtia, joita ei huomaa itse epiloida. Sääret eivät siis ole aina ihan niin sileät mitä ne voisi olla;) Pohdinkin sokeroinnin jälkeen über siloisine säärineni, että sokerointi on aivan ehdoton ennen tärkeitä juhlia, joissa haluaa säärten olevan parhaimmillaan. Itse epiloin aina myös kainalot, mutta mikäli siihen ei kivun takia pysty, suosittelen ehdottomasti siirtymään sheivailusta sokerointiin kainaloiden osalta. Lopputulos on noin miljoona kertaa parempi. Itse en ole enää aikoihin sheivannut kainaloitakaan.

Syysylläriksi Itäharjun Ihopalvelu haluua tarjota teille nyt arvottavaksi sekä säärien sokeroinnin että kultakasvohoidon. Sokeroinnin arvontaan voitte osallistua helposti Itäharjun Ihopalvelun facebook sivuilla täällä. Tykkää sivuista ja kuvasta (täällä) ja osallistut arvontaan:) Kultakasvohoito arvotaan tätä postausta kommentoineiden kesken. Kerro mikä on sinun syksyn tärkein kauneudenhoitorutiini! :) Aikaa osallistua on ensi viikon sunnuntaihin asti, jonka jälkeen voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 

Ihanaa ja energistä sunnuntaita kaikille!! <3

As a surprise for you Itäharjun Ihopalvelu wants to offer sugaring and “kultakasvohoito” as a price in this lottery. Sugaring you may win by liking Itäharjun Ihopalvelu in facebook. (like the page and the picture) Kultakasvohoito are won by somebody who comments this post. Just share your most important autumn beauty routine in the comment box. You have time to partisipate until next Sunday and the winners will be informed personnally.

Have a great Sunday everyone!

(Hoidot ja palkinnot tarjoaa Itäharjun Ihopalvelu)

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply
    johanna
    5.10.2014 at 13:34

    Ihana arvonta!

    Syksyn kauneusrutiineihini kuuluu kerran viikossa tehty kuorinta, kosteuttava ja puhdistava naamio sekä öljyllä lutraaminen.
    Päivisin kyllä laitan ihan elvyttävää kasvovoidetta, mutta iltaisin käytän ihoöljyjä.

    Kultakasvohoito kuulostaa kyllä niin luksukselta! Varmasti toisi kesäauringon kuivattamaan ihoon heleyttä.

  • Reply
    Ninni
    5.10.2014 at 17:42

    Syksyn kauneudenhoitorutiineihini kuuluvat puhdistus ja kunnon kosteutus (sis. seerumi + hoitovoide), luonnonkosmetiikalla.

    Mukavaa Dubain reissua! :)

  • Reply
    Johanna
    5.10.2014 at 19:04

    Syksyn ihonhoitorutiineista se tärkein on tehokosteuttava voidemainen naamio, perushoidon lisäksi :) Naamio vähintään kerran viikossa!

  • Reply
    Nannil
    5.10.2014 at 19:12

    Syksyn tärkein ihonhoitorutiini on kesän jälkeen kuorinta parin viikon välein, naamio pari kertaa naamaan ja kunnon rasvaus. Iho alkaamuuten hilseillä heti kun kylmät tuulet puhaltaa. Kävin ekaa kertaa kesällä kosmetologilla mustapääongelman ja punaisuuden vuoksi ja sainkin kuulla ihoni olevan todella pintakuiva ja couperosaan taipuvainen. Mustapäitä ja ihon kiiltoa kun olen hoitanut nimenomaan rasvaisen ihon tuotteilla ihoani kuivattaen entisestään. Mikä moka! Nyt kuukauden jälkeen uusilla ihonhoitovinkeillä ihoni hehkuu ja mustapäät ovat pysyneet poissa. Alkavat juonteetkin on tasoittunut kun iho on saanut kimmoisuuden takaisin. Itseluottamus ja hyvänaama-päivät ovat nyt jokapäiväisiä iloja :)

  • Reply
    MartinaS
    5.10.2014 at 19:57

    Kahden pienen lapsen kotiäitinä yritän joka päivä muistaa edes pestä kasvot ja rasvata ne :D

  • Reply
    Anu
    5.10.2014 at 20:17

    Kuorinta, naamio ja kosteutus auttavat ihoa selviämään syksystä. Tehokuureina myös seerumia. Kasvohoito kosmetologilla olisi arjen luxusta.

  • Reply
    Anni
    5.10.2014 at 21:14

    Peruskauneudenhoitooni kuuluu tietenkin puhdistus puhdistusvaahdolla ja kosteutus. Syksyn tullen minulla on tapana vaihtaa kasvovoide hivenen hoitavampaan versioon. Ihoni on melko herkkä, joten suosin ihonhoidossa apteekkikosmetiikkaa.

  • Reply
    Tuija
    5.10.2014 at 21:17

    Tärkeintä on kosteutus sisäisesti ja ulkoisesti. Vettä ja kosteusvoidetta siispä! Ihana arvonta!

  • Reply
    Elisa
    5.10.2014 at 21:24

    Näin syksyisin kun ihoni alkaa jo kovasti kärsiä auringon puutteesta otan ensinnäkin tuplasatsin d-vitamiinia, lisäksi kuorin kasvot suunnilleen kerran viikossa ja teen satunnaisesti myös rauhoittavan savinaamion. Välillä laitan “tehohoitona” yöksi kasvoille kookosöljyä.

  • Reply
    Anna
    5.10.2014 at 22:25

    Hmm, varmaankin raitis ulkoilma, joka on kyllä tärkeintä joka vuodenaikana!:)

  • Reply
    Outi
    6.10.2014 at 10:18

    Tärkeintä on mielestäni säilyttää ne normaalit puhdistusrutiinit ja lisätä kosteutusta. :)

  • Reply
    Katariina
    6.10.2014 at 11:39

    Syksyllä tärkein kauneudenhoitorutiini on herkän ihoni kosteutus. Kasvoni alkavat heti kylmien ilmojen myötä kuivumaan ja hilseilemään. Kosteuttavat naamiot ja hyvät kosteusvoiteet pitävät ihoni kauniina myös syksyisin :)

  • Reply
    Princess Rose
    6.10.2014 at 13:00

    Syksyn kauneudenhoitorutiinini on lähinnä äänen avausta.
    Toisin sanoen ulvon ja ulisen sohvan pohjalta kovaan ääneen kuinka en kestä hämäriä aamuja.

    Sen sijaan, että keskittyisin syksyn alkuun, minä suren kesän päättymistä.
    Hemmotteleva hoito voisi osoittaa, että myös syksyssä on hyviä puolia ;)

  • Reply
    Pauliina.K
    6.10.2014 at 15:26

    Kunnon yöunet, liikunta raikkaassa syysilmassa sekä Bellavita joka pitää ihon kunnossa :)

  • Reply
    Ilona
    6.10.2014 at 16:48

    Hiukseni ovat olleen kehnossa kunnossa, joten niiden hoito on nyt tärkeää. Toivottavasti hiusnaamiosta on hyötyä! Kasvojen osalta aamuin-illoin putsaaminen kunnolla kuuluu päivärutiineihin. :)

  • Reply
    Tammikuu
    6.10.2014 at 23:50

    Ihonhoitorutiinina minulla on käytössä kuorinnan jälkeen savinaamio ja tehokosteuttajana kookosöljy. Toimii!:)

  • Reply
    olennainen
    7.10.2014 at 16:41

    Aika perinteisillä mennään: puhdistus ja rasvaus aamuin illoin sekä kuorinta kerran viikossa.

  • Reply
    Tuulia
    8.10.2014 at 22:09

    Käytän kasvonaamioita, erilaisia kuorinta-aineita ja kosteusvoiteita pitääkseni ihoni kunnossa syksyisin.

  • Reply
    marjo
    8.10.2014 at 22:23

    Näin syksyisin alan käyttämään kosteusvoiteen alla tehokosteuttavaa seerumia.

    Ihosta tulee hetkessä heleämpi ja pikku juonteet tuntuvat katoavan kokonaan :)

  • Reply
    Rebecka
    9.10.2014 at 08:06

    Syksyn tärkein kauneudenhoitorutiini mielestäni on välttää ihon ylihoivaamista.
    Yleensä käyn syksyisin ihonpuhdistuksessa jonka lisäksi käytän mahdollisimman “puhdasta” kosmetiikkaa.
    Mitä pidemmälle pääsen aina ihan veden ja kosteuttavan kasvovoiteen/kookosöljyn avulla, sitä paremmin ihoni voi :)
    Ihanaa syksyn jatkoa!

  • Reply
    Eevee
    10.10.2014 at 10:01

    Tärkein kauneudenhoitorutiinini on kasvojen puhdistus ja kosteutus!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *