1.10.2014

DUBAI

dubai1dubai2dubai4

Mainitsin #omg– postauksessa, että lokakuussa tulee paljon kivoja kuvausmahdollisuuksia lainakameralla. Ensimmäinen kohde kuvausretkelle tulee olemaan Dubai jo heti ensi viikolla!! En voisi olla enempää innoissani tulevasta viikosta. Ihan huikean siitä tekee myös ihana seura. Tällä kertaa lähden nimittäin Dubaihin symppiksen Mariannan kanssa <3 Oon niin mega iloinen, että ollaan Mariannan kanssa syksyn aikana ehditty tutustua paremmin. Joskus kemiat vaan toimii ihan välittömästi ja Marianna niin lukeutuu näihin tyyppeihin. Ihana nainen, jolla on arvot todella kohdillaan ja jonka seurassa tuntuu, ettei innostumiselle ja iloisille asioille ole loppua. Uskon, että reissusta Dubaissa tulee todella ikimuistoinen. Tarkoitus on auringosta nauttimisen lomassa tehdä paljon myös duunia, eli luvassa on roppakaupalla Dubai päivityksiä, asukuvia ja kaikkea muuta kivaa:)

Täällä aloitellaan siis matkalaukun pakkaamista ja suunnitellaan ensi viikon ohjelmaa Dubaihin. Aikaisempien Dubai reissujen postauksia löytyy Dubai– tunnisteen alta täältä. Vinkit ovat taas lämpimästi tervetulleita ja esimerksi hyvistä ruokapaikoista ei voi koskaan saada tarpeeksi tipsejä!! :)

Nyt ihanaa iltaa kaikille ja kuullaan pian!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Melinda
    1.10.2014 at 23:28

    Ihana Dubai! Myös minun unelma! Toivoisin sieltäkin päivä kuvina- postausta :)

    Mistä saa tota agavesiirappia? Niin ja missä kaikkialla käyt yleensä lenkillä Turussa? :)

  • Reply
    Mirella
    2.10.2014 at 09:14

    Hauskaa matkaa! Itse lähden myös Dubaihin 6.10.-16.10.! Millä lentoyhtiöllä menette ja mihin hotelliin?:)

  • Reply
    hack boom beach
    2.10.2014 at 10:10

    Good web site you’ve got here.. It’s difficult to find high
    quality writing like yours these days. I truly appreciate individuals like you!
    Take care!!

  • Reply
    Elina
    2.10.2014 at 14:36

    Kiitti noista linkeistä ja innolla odotan sun uudesta reissusta postausta, meillä nimittäin mietinnässä koko perheen loma Dubaihin, mukaan lähtisi neiti 2,5v ja vauva reilu 4kk.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *