5.9.2014

Meditaatio osaksi arkea

Olen aina ollut todella eläväinen persoona ja myös melkoinen säheltäjä. Sähellyksen ja touhottamisen lomassa saatan myös välillä stressata asioita ja paha tapani on haalia itselleni sata ja yksi tehtävää, joista vaadin itseltäni paljon. Tietyissä asioissa vaadin itseltäni jatkuvasti enemmän,  kun taas toisissa osaan höllätä otetta liiankin paljon. Olen kuitenkin oppinut vuosi vuodelta olemaan itselleni armollisempi ja nykyään nautin hetkestä entistäkin enemmän. Osaan antaa itselleni anteeksi epäonnistumiset ja osaan antaa niin keholle ja mielelle aikaa rauhoittua.

Yksi iso tekijä arjen hyvinvoinnissani on meditointi. Mielestäni meditaatio sanana on ihan liian jäykkä ja aiheuttaa ainakin itselläni todella eriskummallisia mielleyhtymiä. Käytännössä meditointi on kuitenkin äärimmäisen valaisevaa ja herättävää. Se auttaa tunnistamaan ongelmien lähtökohtia, auttaa hallitsemaan stressiä, auttaa kestämään surua ja myös lisää ilon riemua. Yliaktiiviselle ja kärsimättömälle luonteelleni meditaatio on ollut täydellinen kasvun paikka, jonka kautta olen löytänyt aivan uusia puolia itsestäni.

Meditoida voi monella eri tavalla ja jo muutaman minuutin hengitykseen keskittyminen voi tehdä todella hyvää kesken kiireisen päivän. Itse meditoin noin 1-3 kertaa päivässä riippuen päivän fiiliksestä. Kaikkein eniten nautin meditoinnista aamulla juuri, kun olen herännyt tai illalla juuri ennen nukkumaan menoa.

Itse meditoin lattialla jalat ristissä istuen tai sängyssä makuuasennossa kädet vatsan päällä. Käytän hyvin usein meditoinnin apuna iPhonen erilaisia sovelluksia. Suosittelen ehdottomasti testaamaan ainakin Mindfulness Daily sovelluksen, joka on tosi monipuolinen. Take a Brake! puolestaan on tosi simppeli ja helppo, josta on näppärä aloittaa jos meditaatio tuntuu aluksi hankalalle.

Mitä mieltä te olette meditaatiosta? Onko siellä muita, joille se on tärkeä osa arkea?

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    LeAnn
    5.9.2014 at 12:03

    Mielenkiintoinen kirjoitus! Minä en ole koskaan kokeillut meditaatio kunnolla. Välillä tulee mietittyä hengitystä ja rauhoituttua, mutta voisi tehdä hyvää kokeilla. :) Minä kun olen myös stressaaja ja kaikki tuntuu välillä kaatuvan päälle. Pitääkin todella kokeilla. :)

    • Reply
      Mona
      6.9.2014 at 17:34

      Suosittelen lämpimästi testailemaan ja noiden sovellusten avulla pääsee hyvin alkuun :)

  • Reply
    Emmi L.
    5.9.2014 at 16:28

    Mä haluaisin tutustua koko mindfullness-juttuun kunnolla, mutta jotenkin en vaan saa aikaiseksi. Mä tavallaan meditoin, sain terkkarin kautta rentoutumiskurssin käydä ja siinä sai erilaisia rentoutumisjuttuja jotka varmasti voi laskea myös meditoinniksi.

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    • Reply
      Mona
      6.9.2014 at 17:35

      Mahtavaa, rentoutumiskurssi kuulostaa tosi hyvälle :)

  • Reply
    Cara
    6.9.2014 at 22:51

    Kiitos näistä vinkeistä! Pitääkin ladata nämä appsit. Olen saanut sulta niin monia hyviä vinkkejä terveelliseen elämäntapaan ja myös henkiseen puoleen, mm. Marie Forleota seurailen säännölliesti, samoin Kayla Itsinesiä instassa (vielä en tosi ole hänen ohjelmaansa hommannut). Joten iso kiitos sulle Mona inspiraatiosta! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *