22.8.2014

OUTFIT – Orange & Black

Le Folliesta saamani housut, jotka näkyivät Mustat housut ja 4 asua– postauksessa, pääsivät heti kunnolla käyttöön tällä viikolla. Uskon näiden olevan syksyn luottofarkut ja ne tulevat varmasti saamaan paljon käyttöä. Rakastan mustien farkkujen helppoutta ja sitä, että ne voi yhdistää melkein minkä kanssa tahansa ja moneen eri tilanteeseen. Mustista housuista saa helposti asukokonaisuuden sekä juhlaan että arkeen vain asusteita ja paitaa vaihtamalla. Tässä ensimmäinen asu vahapintaisten pöksyjen kanssa, kun kävimme kullan kanssa kiertelemässä Ikeassa.

asu308

Zaran korkkarit ovat näkyneet blogissa ihan tajuttoman monta kertaa.Välillä jään itsekin miettimään, että omistanko enää muita kenkiä, kun nämä aina eksyvät jalkoihin.  En voi käsittää miten hyvä tämä malli on. Edelleen toivon, että Zaraan tulee uudelleen samaa mallia useammassa eri värissä. Voisin myös hamstrata näitä mustia muutamat ylimääräiset kaappiin ihan vaan varoiksi;)

asu508

Korallinpunainen paita on jo useamman vuoden vanha. Olen koittanut nyt käyttää mahdollisimman paljon vaatekaapista vaatteita, jotka ovat jääneet vähemmälle käytölle. Tämä paita lukeutuu niihin. Tykkään siitä hurjasti, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan ole saanut kovin montaa käyttökertaa.

asu108

Kesän jälkeen otin myös Lilyn käyttöön. Helteillä olen heittänyt olalle useimmiten pienen LV:n pochetten, mutta nyt oli kiva taas ottaa isompi Lily kaapista.

asu408

asu808

Vähän käytettyjen vaatteiden lisäksi olen koittanut kaivaa korulaatikosta myös niitä koruja, joita en juuri ole pitänyt. Tämän punaisen punosmaisen korun olen saanut äidiltä ja muistelisin sen olevan H&M:stä. Tekee muuten ihan super hyvää välillä tutkailla tarkemmin omia vaate- ja asustevalikoimia sillä silmällä mitä ei ole niin paljon käyttänyt. Sen sijaan, että laittaa ne suoraan kirpparikasaan, koitan pohtia minkä kanssa voisin niitä käyttää. Niiden ympärille asuja suunnitellessa tuntuu, kuin olisi uusia vaatteita ostanut kaappiin.

asu608

Kuvat, Eetu Visuri 

Kengät: Zara (vastaavat täällä)

Housut: Liu Jo *@Le Follie (vastaavat täällä)

Paita: Zara (vastaava täällä)

Laukku: Mulberry (vastaava täällä

Aurinkolasit: Ray Ban *@Fashionstore (vastaavat täällä)

Kello: Michael Kors (vastaava täällä)

Rannekorut: H&M (vastaavat täällä ja täällä)

(*giveaway / adlinks)

 Mitä mieltä olette asusta ja vahapintaisista housuista? :)

Pst! Käykäähän tykkäämässä blogin Facebook sivuista!! :) Sinne päivittyy aina uudet postaukset ja silloin tällöin extra kuvia sun muuta mitä blogissa ei näy! :) Sivut löytyy täältä!  Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3 :)

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply
    Katja
    22.8.2014 at 10:55

    Ihanat :) Olen raivannut vaatekaapista vuoden aikan melkein kaiken mustan pois, mutta näitä katsoessa.. ei se musta ole ollenkaan paha väri :)

    • Reply
      Mona
      22.8.2014 at 12:45

      Kiitti ihana Katja <3 :)
      Mulla aina kesällä vaaleiden vaatteiden kausi ja syksyä kohden tulee taas kaivettua ne mustat jutut esille;)

  • Reply
    Eve
    22.8.2014 at 12:16

    Olet kyllä niin upea nainen, sekä sisäisesti että ulkoisesti! :) Sulla on myös loistava tyylitaju. Kymmenen pistettä ja iloa päivääsi! :)

    • Reply
      Mona
      22.8.2014 at 12:46

      Voiiii kiitos paljon Eve<3 :) Olipas ystävällinen kommentti:) Sai hyvän mielen ja todellakin iloa päivään täällä päässä.

  • Reply
    Carian
    22.8.2014 at 12:55

    You look great Mona, the coral color suits you very well.
    Oh, and I love the bag.

    X Carian
    http://www.simplychicls.blogspot.com

    • Reply
      Mona
      22.8.2014 at 21:07

      Thanks honey <3 <3 :) I love this bag too;) It is so timeless :)

  • Reply
    -H
    22.8.2014 at 13:59

    Upeita kuvia ja tyylikäs asukokonaisuus :) Ihanaa viikonloppua!!

    • Reply
      Mona
      22.8.2014 at 21:08

      Kiitos murmeli<3 Ihanaa viikkistä myös sinne!! :) Mä aattelin vähän rentoilla, syödä hyvin, ehkä vähän järkkäillä myös kaappeja ja sit pyhittää hetken aikaa hyville kirjoille… :)

  • Reply
    Miau´s life
    22.8.2014 at 19:31

    Toi on kyl niin totta! Munki vaatekaappi on TÄYNNÄ kauniita vaatteita, joita ei ikinä käytä…. Jos asuisin viel Suomen, laittaisin ne heti facekirpparille. Pirun hyvä pointti siis käydä ne oikeesti läpi ja tuumia kokonaisuudet paremmin. Mäki valitan, ettei mulla ei muka mitään päällepantavaa…. Eipä. Joka nurkka täynnä vaatteita, vöitä, koruja, huiveja jne jne. ;) Kierrätys nyt hyvänen aika kuntoon ja vaatekaappi huolelliseen tarkistukseen! :D Iso kiitos siis tästä postauksesta ja näistä viisaista sanoista! :)

    • Reply
      Mona
      22.8.2014 at 21:09

      Hihih , mä niin tiedän ton tunteen, et ei muka mitään päällepantavaa ;D ;D Se on joku meiän sisäänrakennettu juttu :D :D Mutta siis kun hiukan näkee vaivaa niin voi tehdä vaikka mitä löytöjä kaapista ;)

      • Reply
        Miau´s life
        22.8.2014 at 22:48

        Ihan selvästi joo! Mäki voisin kirjoittaa aiheesta. Saanko sit linkata tähän sun artikkeliin?

        • Reply
          Mona
          22.8.2014 at 22:49

          No tietenkin, ilohan on vaan mun puolella <3 :) Kiva lueskella sun pohdintaa aiheesta!! :)

  • Reply
    Nina
    22.8.2014 at 22:28

    Ihana asu ja sinulla on niiin kadehdittavan upea kroppa! :)

  • Reply
    Tipulandia
    23.8.2014 at 23:44

    IHANA IHANA IHANA!!!!

  • Reply
    Anna
    25.8.2014 at 16:09

    Täyden kympin asu, voisin kopsata sen suoraan! Kolmekymmentä vuotta kesti löytää oma tyyli, mutta nyt olen todennut, että yksinkertainen, vähän rokahtava mutta kuitenkin naisellinen tyyli on se oma juttuni, ja tämä asu kuvastaa sitä ihan täydellisesti. Pitääpä ehkä ottaa nämä kuvat inspiraatioalbumiini :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *