19.6.2014

Viola ♥

Toistan itseäni, mutta taas kerran haluan sanoa siitä miten kiitollinen olenkaan blogista ja erityisesti siitä miten paljon olen tavannut juuri blogin kautta ihania ihmisiä. Kyselin hiljattain postauksessa, olisiko joku kiinnostunut jeesimään asukuvien otossa, koska Eetun kanssa emme niitä ehdi ottaa yleensä kuin noin kerran tai pari viikossa. Sain viestin ihan mielettömän sydämelliseltä Violalta ja nyt kävimmekin hänen kanssaan lounastreffeillä Fontanassa keskiviikkona. Oli kyllä ihan meant to be, että Viola laittoi viestiä! :D Kävi ilmi, että me asumme aivan vierekkäin ja ollaan lähes talonaapureita. Viola kuvaa myös vielä lähes samalla kameralla (D610, joka päivitetty versio mun D600:sta), joten hän pystyy ottamaan helposti kuvat extempore munkin kameralla:) Hän on kuvannut jo todella pitkään, joten oli super kiva, kun oli höpöteltävää kameroista sun muista siihen liittyvästä:) Viola on kyllä ensi tapaamisen perusteella itse enkeli, jolla on suuri sydän. Miten ihana hän onkaan, kun tarjoutui antamaan aikaansa ja ammattitaitoaan kuvauksen saralla. Niin ja hän tykkää koirista;) Mulla on vakaa uskomus siihen, että kaikki koiraihmiset ovat aina sydämellisiä <3;)

Kuva, Viola Sundvik

Kiitos vielä ihana Viola, kun laitoit viestiä <3:) Jatkossa saadaan siis Eetun ottamien asukuvien lisäksi myös silloin tällöin Violan otoksia! :)

 

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Ambit
    19.6.2014 at 20:01

    Superia! Vitsi olisi kiva kyllä jos itsekin joskus blogin kautta kävisi vielä tällaisia ihmeellisyyksiä! Sattumoisin luin vähän aihetta liipaten pari juttua muista blogeista ja meinasin vinkata postausideaa, mutta eipä taida olla enää ajankohtainen ;) Tässäpä vielä nämä jutut kuitenkin: http://www.styleite.com/features/open-letter-a-fashion-bloggers-boyfriend-resigns-as-her-photographer/ JA http://www.bloglovin.com/frame?post=2994446807&group=0&frame_type=a&blog=3889463&frame=1&click=0&user=0

    • Reply
      Mona
      23.6.2014 at 19:53

      Hih, on kyllä ihan huippua:) Hei käynkin kurkkimassa nuo ajankanssa :D

      • Reply
        Mona
        23.6.2014 at 20:00

        Hahahah :D Pitäisköhän pyytää Eetua kirjoittamaan postaus – Tällaista on olla bloggaajan poikaystävä!! ;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *