31.3.2014

Suunnitelmia kotona

Tein viime viikolla muutamia muutoksia meidän makkariin ja muutama juttu jäi vielä suunnitteluun. Ensimmäisenä siirsin työpöydän päällä olevan peilin HAYn naulakon viereen, jossa siitä on paljon enemmän hyötyä, kun näkee vaatteita sovittaessa koko asun.

Eurokankaasta kävin ostamassa vitivalkoista tekonahkaista kangasta sängynpäätyyn vanhan beigen tilalle. En löytänyt kotoa isoa nitojaa, joten päädyin laittamaan kankaan väliaikaisesti vain taustalevyn ympärille tavallisen nitojan kanssa muutamasta kohdasta kiinnitettynä. Seuraavaksi suunnitteilla on hankkia uudet kauniit petivaatteet, koristetyynyt ja päiväpeitto vielä sänkyyn!:) Mielessäni on myös yöpöytien päivittäminen uusiin vähän kevyempiin. Makkarista puuttuu myös kokonaan vielä valaistus. Kattolamppua ei huoneeseen tule, mutta yöpöydille tai niiden päälle tulee valaisimet ja samoin työpöydälle haluan, jonkun kauniin yksilön.

Työpöydän yläpuolelta lähti siis peili pois ja kaaveilen sen tilalle nyt taulukollaasia. Työpöydällä olevalle tulostimelle pitäisi kehittää järkevä paikka niin, ettei se olisi näkyvillä… Vaikka laite valkoinen onkin, niin ei se juurikaan miellytä omaa silmääni tuossa tönöttämässä :D

Kollaasia varten on hankittuna tauluhyllyt, jotka tulee työpöydän päälle. Hyllyt on Ikeasta ja tarkoitus on laittaa kaksi pidempää mallia tuohon päällekkäin. Lyhyemmät versiot ajattelin sijoittaa, joko keittiöön tai olohuoneeseen. Pitää vielä sovitella ja mallailla erilaisia vaihtoehtoja.

Sängynpäätyyn kangasta hakiessani päädyin myös ihanan ja niin aurinkoisen Eurokankaan myyjän kanssa suunnittelemaan makuuhuoneen verhoja! Tarkoitus on teettää huoneeseen todella paksut ja kauniisti laskeutuvat silkkiset ihan vitivalkoiset verhot katosta lattiaan asti. Kattoon tulee kisko, jolloin verhot korostaa kauniisti huoneen korkeutta. Runsaat verhot ikunaseinän sivuilla toisi pehmeyttä ja luksuksen tuntua huoneeseen. Verhot kuitenkin saa vielä tovin odottaa toteutusta, sillä niitä ennen on vielä useampi muu juttu toteutettavana.

Kodin suunnittelu on vaan ihan parasta puuhaa ja voisin oikeasti hengailla Pinterestin ihmeellisessä maailmassa tolkuttoman pitkään.  Osaltaan sitä toivookin, ettei sisustus tulisi koskaan valmiiksi ja eihän se taida tullakaan!;) Aina löytyy uusia juttu, joita haluaa päivittää ja muutella. Toisaalta toivon, että saan kodin mahdollisimman pian siihen kuntoon, että muutosta saa tehtyä pelkästään tekstiilejä ja pieniä sisustusesineitä vaihtamalla. Vielä on kuitenkin aika monta isompaa juttua hankittavana.. Muun muassa se ruokapöydän päälle tuleva valaisin;)

Ai niin Ikeasta mukaan lähti myös peilikaappi vessaan! Kaipaan nimittäin kipeästi lisää säilytystilaa kaikille puteleille. Iso osa meikeistä on työpöydän laatikoissa ja kätevämpää olisi, jos ne saisi sieltä siirrettyä vessaaan, jolloin työpöydän laatikot jäisi täysin papereiden tms käyttöön. Peilikaappi tosin saa nyt muiden kiireiden keskellä odottaa kokoamista. Ehkäpä loman jälkeen voi sitä alkaa askartelemaan;)

Ihanaa aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Jonttu
    31.3.2014 at 13:24

    Tauluhyllyt on ihania! Itsekin haluaisin, mutta omaan kotiini niitä ei saa kiinnittää. :( Tekisi niin mieli laittaa esim. pieniä kauniita koriste-esineitä sinne näkösälle.

  • Reply
    Alisa
    31.3.2014 at 13:35

    Teillä on niin ihanan raikas ja valoisa koti :) kannattaa harkita Eurokankaasta sitä silkki-jäljitelmä kangasta, joka on todella laadukasta ja sitä löytyy monissa erisävyissä. On kuitenkin huomattavasti kestävämpää kuin valo-ja käyttöarka silkki. Itse ostin pari vuotta sitten olohuoneeseen n. 5m ja tuli maksamaan hieman yli 100e. Ei ole käytössä rypistynyt, kulunut tai muuten kulahtanut. Suosittelen!!

  • Reply
    Emmi L.
    31.3.2014 at 20:00

    Mua taas ärsyttää nykytalojen kyprokkiseinät jossa ei mikään pysy ilman kauheita reiäntekoja ja proppujen virittelyjä. Haluaisin nimittäin kanssa laittaa noita tauluhyllyjä ja siihen kaikkea kivaa esille :D

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *