18.3.2014

Dubain to do lista

Dubain loma lähenee ja olen ihan intopiukeena suunnitellut matkaa ja aktiviteetteja viikolle. Päivät tulee varmaan enimmäkseen löhöiltyä auringossa, mutta ainakin vesipuistossa on päästävä yhtenä päivänä käymään. Haaveilin myös kopteriajelusta, aavikkosafarista (jossa jo viime kerralla käytiin), loputtoman pitkistä illallisista ja rannalla makoilusta. Keräsin muutamia to do juttuja listalle. Viikko menee arvatenkin erittäin nopeasti, joten ajattelin tehdä alustavan suunnitelman eri päiville tekemisistä.

 

Ostoskeskukset kiersimme jo viime kerralla, mutta kyllähän niissä pitää taas käydä. Tosin tarkoitus ei ole kovinkaan paljon shoppailla. Noissa loputtoman valtavissa ostoskeskuksissa tuli ainakin viime kerralla helposti sellainen olo, ettei tarvitse mitään, kun kaikkea oli jo liikaa:D Tosin ainakin Victoria’s Secret täsmäisku on paikallaan samoin ehkä Chanelin liikeessä piipahtaminen ihan siksi, että pääsen ihastelemaan Boyta;) Burj Khalifa on listan kärjessä, koska viimeksi ihastelimme sitä ainoastaan ulkoa. Palmusaari on vielä näkemättä ja Wild Wadin viimeksi kokeneena pitää vuorostaan testata Atlantis Aquaventure.

Olen koittanut hieman katsella valmiiksi myös suositeltuja ruokapaikkoja ja olisikin ihan huippua, jos teillä olisi jakaa omia vinkkejä hyväksi havaituista paikoista!:)

 

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply
    Niina
    18.3.2014 at 23:14

    Olen käynyt Dubaissa useammankin kerran ja jotain voisin suositella noiden jo listalla olevien lisäksi :)

    Madinatin alueella on kivoja ravintoloita ja kahviloita. Tunnelmallinen alue noin muutenkin etenkin iltaisin, joten kannattaa käydä. Tuolla käytiin myös aika makeassa night clubissa, jossa sai bailata kattoterassilla. Jäi hyvät muistot :)
    Atlantiksen yhteydessä kannattaa käydä tsekkaamassa Lost Chambers. Ja jos aikaa jää vuokratkaa jahti muutamaksi tunniksi kapteeneineen ja lähtekää kiertelemään maailmasaarien ja palmusaaren ympärillä pitkin rannikkoa. Upeaa katsella kaupunkia mereltä ja ottaa aurinkoa. Näihin jahtikierroksiin löytyy Suomen CityDiiliä vastaavia edullisia diilejä paljonkin aika ajoin.
    Kempinski-hotellin kattoterassilla kannattaa käydä juomassa drinksut. Kiva kattolounge, jossa voi istuskella nauttimassa lämpimästä iltatuulesta ja hyvistä cocktaileista.

    Nämä tuli ekana nyt mieleen omien reissujen kivoista kokemuksista :)

    • Reply
      Mona
      19.3.2014 at 10:47

      Kiitos Niina vinkeistä <3 Ja oi tuunkin selailemaan sun matkajuttuja (laitan tähän linkin, jos joku muukin tulee kurkanneeksi:) http://www.rantapallo.fi/thetourist/ ) :)
      Taidan jäädä haaveilemaan muistakin reissuista tonne :D

      • Reply
        Niina
        19.3.2014 at 14:54

        Kiva! :) Zeninan-blogin puolella on itseasiassa enemmän juttua ainakin viimeisimmästä Dubain keikasta “travelling”-tunnisteen alla (täytyy vaan muutama sivu taaksepäin selata). Esim muistin just, että leffassa kannattaa tuolla käydä jos erilainen elämys kiinnostaa (http://www.zeninan.com/2013/01/ei-ihan-perinteinen-elokuvaelamys.html)

        Dubaissa on loppujen lopuksi valtavasti tekemistä, joten itselläkin tekisi mieli matkustaa sinne taas. Hieman onkin suunniteltu Uudeksi Vuodeksi tuonne menoa. Ainakin vuosi sitten oli ihan huikeaa meininkiä! :)

        Mä VÄHÄN innostun aina, kun bongaan et joku on menossa Dubaihin. Rakastuin siihen menoon (ei pelkästään luksus vaan nimenomaan myös siihen perusmeininkiin) ja iskee aina hirvee matkakuume, kun rupean muistelee :D

        • Reply
          Mona
          19.3.2014 at 14:58

          Mahtavaa, kiitos Niina vinkeistä ja linkistä:) <3

  • Reply
    Maria
    18.3.2014 at 23:58

    Itse vierailin tammikuussa Dubaissa ja aavikkosafarin lisäksi paras muisto taisi olla ilta Madinat Jumeirahissa. Kyseessä moderni “basaari”. Sinänsä kauheasti ei tullut mitään osteltua, mutta valittiin lukuisista ravintoloista persialainen jossa syötiin mieletön illallinen. Sen jälkeen päädyttiin vielä yön pimetessä ulkona sijaitsevaan amphiteatteriin kuuntelemaan tunnelmallista livemusiikkia, juomaan drinksuja ja polttelemaan shishaa. Paikka oli ihan täynnä niin paikallisia kuin turistejakin, mutta meno oli todella leppoisaa! Tietysti mielettömän hyvä seurakin varmasti vaikutti kokemukseen, mutta suosittelen! :)

    Ja varmaan tiedättekin jo, että Burj Khalifaan kannattaa ostaa liput etukäteen! Mukavaa reissua! :)

    • Reply
      Mona
      19.3.2014 at 10:49

      Oih juuri ruokia mä niin odotan reissusta;) Ja hotellin aamupalaa!! :D Se on loman yks parhaimmista puolista kun voi vaan siirtyä suoraan herättyä täpötäyteen aamupalapöytään<3 :D
      Joo nuo liput pitääkin muistaa ostaa hyvissa ajoin etukäteen! Hyvä kun muistutit!!:) Ja kiitos <3

  • Reply
    Kaisu Vihonen
    19.3.2014 at 07:00

    Itse vierailin UAE:ssa pari vuotta sitten. Kävimme noilla mainitsemillasi nähtävyyksillä. Lisäksi vuokrasimme auton (se oli todella edullista), ja ajoimme muutamaksi päiväksi Abu Dhabiin. Siellä kävimme mm. aivan mielettömän kauniissa, suuressa, moskeijassa sekä Ferrari world-sisähuvipuistossa! Se oli etenkin miehen mieleen ;) Paikka oli näin “ei formula fanillekin” hieno, ja sisälsi mm. maailman nopeimman vuoristoradan! :) Mukavaa matkan suunnittelua!

    • Reply
      Mona
      19.3.2014 at 10:50

      Abu Dhabia funtsinkin, kun ystäväkin kehui niin kovasti. Pitänee miettiä, josko siihen käyttäisi yhden päivän! :) Ferrari world olis tosiaan kyllä varmaan tuon toisen puoliskon mieleen just eikä melkein :D

  • Reply
    Laura
    19.3.2014 at 15:46

    Tulkaa ihmeessä käymään myös täällä Abu Dhabissa!

    Ehdottomasti suosittelen käyntiä Sheik Zayedin moskeijassa. Vastaavanlaista paikkaa on tuskin koko maailmassa!

    Jos ajoitatte tulonne tiistaille, niin illalla voi mennä formularadalle pyöräilemään tai lenkille. Se on yleisölle auki tiistaisin. Tosin pyörät kannattaa varata ennakkoon.

    Formularadalle voi varata myös maksullisen kiertokäynnin. Meidän Suomen vieraat kävivät juuri ja pitivät kovasti.

    Ainutkertainen kulttuurielämys on myös vierailu Haukkasairaalassa. :)

    Ja perjantaibrunssi on täällä aika must!

    Kannattaa seurata Grouponia. Siellä on paljon illallistarjouksia ja pääsylipputarjouksia nähtävyyksiin.

    Tervetuloa!

  • Reply
    Sara
    20.3.2014 at 01:48

    Itse palasin juuri reilu kk sitten Dubaista ja voi että miten kaipaankaan takaisin. Aquaventure vesipuisto oli aivan mahtava! Vietimme todennäköisesti loman hauskimman päivän siellä! Älkää sitten unohtako siellä käydessänne Poseidon’s revengeä ;) hullu kokemus!
    Teimme myös yhtenä päivänä hotellin kautta buukatun reissun Abu Dhabiin. Reissulla olisi saattanut olla bussilastillinen turisteja meidän kanssa, mutta onneksemme kukaan muu ei ollut reissua varannut, ja saimme 7h kestävälle reissulle ihan privaatin oppaan 40e per hlö! Ihana intialainen mies haki meidät hotellilta ja kuskaili meitä ympäri Abu Dhabia samalla kertoen maan ja taivaan väliltä erilaisia faktoja ja tarinoita arabiemiraateista ja sen kulttuurista. Mies käytti meidät mm. Grand Sheikh Zayed moskeijassa ja nukkui itse autossa samalla kun me tutustuimme moskeijaan :D Ferrari worldinkin kävimme läpi ulkopuolelta, mutta kadun edelleen ettemme käynyt itse puistossa! valitettavasti ehdin kadottaa hellyyttävän oppaamme käyntikortin, mutta kannattaa tiedustella Comfort Inn hotel apartmentsin järjestämiä Abu Dhabi reissuja! Suosittelen koko sydämestäni.
    Aavikkosafari oli ihana kokemus, vaikka yllättikin negatiivisesti kuinka turistimainen reissu oli.

    Lisäksi, jos haluatte näistä ainakin vesipuiston, aavikkosafarin ja Ferrari-worldin puoleen hintaan, suosittelen lämpimästi hankkimaan paikan päältä kirjan nimeltä Entertainer Dubai. Se sisältää n.1800 etukuponkia kaksi yhden hinnalla NIIN moneen elämykseen, ravintolaan yms. Kirja maksoi n.80e, mutta meille se maksoi itsensä takaisin jo vesipuiston ja safarin jälkeen! :) Kirjan löytää jokaisesta isommasta kaupasta (Carrefour) ja kirjakaupoista!

    Toivottavasti näistä oli jotain apua matkan suunnitteluun! :) Ihanaa reissua ihanaan Dubaihin!

    • Reply
      Mona
      20.3.2014 at 09:28

      Kiiiiiitos paljon Sara vinkeistä <3 <3 :) Ihan mahtavaa!! Pitääkin hei hakea tuollainen kirja!!:)

  • Reply
    Maria
    31.3.2014 at 14:43

    Pakko kysyä, mikä tuo kuvassa käytetty fontti on ja mistä sen löytää? (:

    • Reply
      Mona
      31.3.2014 at 16:03

      Kääk mä oon ladannut joskus kauheen kasan kerrallaan fontteja. Kantsii vaan googlettaa free fonts! :) Nimeä en myöskään tähän hätään muista:/ Muistaako joku muu??:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *