25.1.2014

“Every journey needs a first step”

Jopas on ollut viikko – tai oikeastaan koko kuukausi. Tässä mä istun nyt uudessa kodissa uuden pöydän äärellä kirjoittamassa postausta kännykän netillä. Just nyt oon aika väsynyt. Oikeastaan tosi väsynyt. Viikko on ollut kohtuu rankka niin hyvässä ja pahassa. Paljon on tapahtunut ja muuton lisäksi on muitakin muutoksia arjessa tullut eteen. Seuraavaksi ajattelin ottaa hetken vähän iisimmin ennen seuraavia uusia askeleita:D Ihan kiva välillä vähän asettua paikoilleenkin;)

Viikon kiireiden jälkeen oli tänään ihan huippu ihana lähteä pienelle päiväreissulle kullan kanssa Helsinkiin. Nikon tarjosi meille ruokavalokuvauskurssin Kuurassa, joka oli aivan huippu!:) Lisäilen kuvia tänne blogiin piakkoin, kunhan saan useamman sata kuvaa käytyä läpi;) Instagramista löytyy jo muutamia fiiliskuvia päivästä. Tiistain kampaamoreissusta on myös kasallinen matskua tulossa, kunhan pääsen taas normaaliin arkeen kiinni ja ehdin vähän täällä koneellakin viettää aikaa. Kuun lopussa saadaan onneksi normaali netti taas pelittämään, jolloin päästään blogin kanssa normaaliin arkeen.

Mutta tässä muutama kuva nyt viime päivien muuton keskeltä!:)

Koti alkaa olla jo asuttavassa kunnossa!!:) Olen hääräillyt tavaroiden keskellä ihan hövelinä. Mua ahdistaa ihan suunnattomasti pahvilaatikot ja sekaisin olevat tavarat, joten mitä nopeammin kaikki on omilla paikoillaan sen parempi. Toki tavarat etsivät vielä niitä lopullisia paikkojaan aikansa, mutta parempi saada kuitenkin kaikki pian pois lattioilta ja pöytien päältä.

Keskiviikkona lattiat oli vielä täynnä… noh ihan kaikkea:D

Ystäväni toi muuton keskelle piristystä kauniilla kukkakimpulla <3 :) Kiitos ihana Valpuri, oot enkeli <3

Tarkoitus on pikku hiljaa hankkia kotiin uusia juttuja ja laitan tässä lähiaikoina myös muutamia juttuja myyntiin.  Meidän mustan karvamaton ehdin jo laittaa torille myyntiin samoin porontaljan. Pistäkäähän viestiä tulemaan mikäli kiinnostaa!:) (monasdailystyle@gmail.com).

Aikaisemmin kirjoitin baarijakkaroista ja sainkin teiltä ihanilta vaikka kuinka paljon kivoja vinkkejä ja mielipiteitä jakkaroista!!:) Iso kiitos etenkin Annas nimimerkillä kommentin jättäneelle – Calligariksen tuolit olivat just sitä mitä halusin. Ilmavat, hyvän malliset eikä liian huomiota herättävä. Jakkarat lähtikin jo tilaukseen ja nyt odottelen niitä saapuvaksi. Kuvia tulee heti, kun saan jakkarat kotiin. Niiden lisäksi hankinnassa on mattoja, muutamat peilit ja verhot ainakin makuuhuoneeseen. Tulen varmasti tekemään inspispostauksia blogiin – teiltä saa niin paljon hyviä idiksi aina, että aion käyttää sitä röyhkeästi hyödykseni;)

Nyt aion ottaa illan rennosti (ehkä ihan vähän vaan järjestelen tavaroita;) ) ja huomenna luvassa on vanhan kodin siivousta äidin kanssa ja iltapäivällä menen treenailemaan Vauhtisammakon pt-ryhmän kanssa – jännää!!:D

Ihanaa lauantaita ja kuullaan pian!!:)

Ps. Kurkatkaas Eetun uusin porkkana- postaus täältä. :)

Pps. Boozt.com alet alkavat lähetä loppuaan ja nyt voi tehdä aivan huikeita alelöytöjä!! Käykäähän siis ehdottomasti kurkkaamassa valikoima täältä:) Hurja määrä merkkivaatteita tosi isoissa aleissa. Tässä mun top 5. Kaikki voisin kelpuuttaa hetimiten omaan kaappiini:) (Adlinks)

Housut: Day Birker et Mikkelsen // Neule: By Malene Birger // Pikkumusta: French Connection // Nilkkurit: Day Birker et Mikkelsen // Hame: By Malene Birger (Adlinks)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Jonttu
    25.1.2014 at 23:22

    Hyvältä näyttää uudessa kodissa. :) Kuinkahan huikea journey teille siellä muodostuukaan. :)

    • Reply
      Mona
      25.1.2014 at 23:46

      Hih, kiitos ihana Jonttu<3 Sä se oot aina niin kannustava ja positiivinen:)

  • Reply
    Business Woman
    25.1.2014 at 23:39

    Voimia teille muuton ja kaikkien muutosten keskelle <3! Ihanalta näyttää ja joka päivä on valmiimpaa ja valmiimpaa, kuten myös valoisampaa ja valoisampaa:)

    Katsoppa muuten mun uudet kuvat! Dippadappadaa.. Täytyy vielä vähän harjoitella, tosin aloittelin aika haasteellisista kuvausolosuhteista:)

    • Reply
      Mona
      25.1.2014 at 23:46

      Mä just kävin tänään katsomassa!:) Upeita kuvia, mutta niin on kuvattavakin <3 :) Muista sitten vaan laittaa kyssäriä jos tulee mitään mieleen:) Haleja <3

  • Reply
    Katja
    26.1.2014 at 00:42

    Hyvältä näyttää! Ja onnea uuteen kotiin!

    • Reply
      Mona
      27.1.2014 at 13:29

      Kiitos Katja <3:)

  • Reply
    LeAnn
    26.1.2014 at 10:24

    Upealta teillä näyttää. Alussahan on aina
    se ns. epätoivo, ettei tää ikinä tule valmiiksi, mutta vähitellen. Ihanan näköistä! ♡
    Tsemppiä ja jaksuja alkavaan viikkoon ja täällä odotellaan taas inspispostauksia. :-) Ihanaa ja rauhallista sunnuntaita ihana Mona! :-)

    • Reply
      Mona
      27.1.2014 at 13:30

      Kiitos ihana <3:) Todellakin lopussa kiitos seisoo:)
      Ihanaa viikkoa sinne myös ja kiitos LeAnn kun piristät usein ystävällisillä kommenteilla <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *