11.1.2014

Shoppailupäivä

Valkoinen maa, hyvä seura, shoppailua  ja vatsan täyttävä Jazz brunssi – niistä on mukava lauantai tehty. Tein pienen listan itselleni jutuista, joita ihan oikeasti tarvitsen vaatekaappiini ja suuntasin kaupungille aleihin se mielessäni. Tällä kertaa en juuri ostoksiani kokeillut (ei ollut kovin järkevää käydä ensin brunssilla…;D ), mutta kaikki olivat kuitenkin oikein onnistuneita. Tässä muutamia kuvia tämän päivän ostoksista.

Harmaita peruspaitoja ei voi olla liikaa ja niitä itseasiassa kaapissani ei montaa ole entuudestaan. Nämä paidat löytyivät Zaran miesten osastolta! (Sorry muru – nää ei oo tällä kertaa sulle;) )

Alusvaatteita hamstrasin H&M:n aleista todella edullisesti.

Myös yksi raitapaita päätyi ostoskoriin. Helppo arkipaita, joka sopii kaiken kanssa.

Paras ostos oli ehdottomasti ihana Zaran takki! Sain päähänpinttymän Sofin tummansinisestä merimiestakista ja olin todella innoissani, kun Zarassa oli lähes vastaava yksilö ja vielä -50% alessa.

Olin melkein yllättynyt miten kohtuullisessa määrässä sain pidettyä aleshoppailut. Yleensä sorrun ostamaan harkitsemattomia vaatteita, mutta tällä kertaa etukäteen tehdyllä listalla oli selkeästi vaikutusta!:) Kaikkia listallani olleita juttuja en edes löytänyt, mutta tuli hyvä fiilis, etten sortunut ostamaan mitään puoliksi hyvää. Täytynee siis vastedeskin tehdä aina muistilista itselleen mitä oikeasti tarvitsee tai on pohtinut jo entuudestaan.

Lauantai-ilta sujuu täällä tuttuun tapaan rauhallisesti kotona. Lämmintä teetä, vähän tummaasuklaata ja odottelen Eetun pääsyä töistä kotiin. Ihanaa rentouttavaa iltaa kaikille!

 

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Suvi
    11.1.2014 at 23:07

    Ihana postaus! :) voisitko jo tehdä postauksen niistä push up rintsikoista jotka olet todennut hyväksi!:D

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:33

      Voi miten kiva!!:) Listalla on!! Luulen, että menee kuitenkin postauksen teko muuton jälkeiseen aikaan. On nimittäin kaikki kaapit ja vaatteet nyt niin sikin sokin, että kuvamateriaalia ei oo kovin helppo saada:D Mutta ehdottomasti teen kunhan saadaan sekasorto taas tasoittumaan:)

  • Reply
    Kristiina
    12.1.2014 at 11:03

    Shoppailupäivät on kivoja, mun kohdalla saakin mennä todella pitkälle syksyyn kun edellinen shoppailupäivä oli :o Lokakuussa Saksassa, viikko aikaa kiertää kaupat läpi ja miettiä mitä tarvii talven aikana. Mä istun aina kahviloissa ja katselen ihmisten vaatteita ja saan inspiraatioita niistä :) Sitte Sisley/Benetton kutsuu :) Siitä lähtien oonki ollu kipeä ja hyvä ku ruokakauppaan on päässy.

    Merimiestakit on aika kivoja, raitapaitaa alle niin tulee ihan regattafiilis :) Onkohan tänään kaupat auki… Voisin käydä katsomassa mitä kevään uutta on kauppoihin tullu.

    Mukavaa sunnuntaita, lunta on edelleen maassa. Ihanaa! Pus <3

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:35

      Kahviloissa istuminen ja ohikulkijoiden asuista inspiroituminen on todellakin kivaa puuhaa!! :D Samaa teen mäkin;)
      Toi sairastelu on kyllä niin mega kurjaa:( Toivottavasti oot nyt saanut lopullisesti taltutettua virukset!!
      Pus murulle<3

  • Reply
    Hilla - Cloudberryslife
    12.1.2014 at 11:33

    Moikka!

    Kivoja juttuja olet löytänyt ja päiväsi kuulosti muutenkin mukavan rennolta. Ihailin Instagramissa sitä viimeistä kuvaasi uudesta asunnosta. Odotan innolla, että siitä kuulee täällä blogissakin. Mukavaa sunnuntaipäivää!

    http://cloudberryslife.fitfashion.fi/

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:36

      Voi kiitos paljon Hilla!!<3 :) Ehdottomasti lisää kuvia tulossa pian:) Huomenna on vihdoin ja viimein kauppapäivä:))
      Kivaa viikkoa!

  • Reply
    armi owo
    12.1.2014 at 13:35

    voi kun mäkin olisin saanu pidettyy itteni kurissa… ostin eilen satasen farkut. en kyl osta farkkui ennen ens syksyy ! :D mut juu tosi kivoi juttuja ostit :)

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:36

      Hihihih :D :D Mut kyllä hyviin farkkuihin satsaaminen on ehdottomasti joka pennin arvosta!!:) Joten oli varmasti hyvä ostos:)

  • Reply
    Milla
    12.1.2014 at 14:03

    Äääkkkk, oli pakko heti tulla kommaamaan kun näin uutiset fb:ssä!! Ihanaaa että eetu alkaa bloggaamaan!!!!! :))) voi hitsit teistä tulee maailman ihanin blogipari <3 niin jännää!! kaikkea onnea eetun matkaan, häntä on siunattu hyvällä kumppanilla niin elämässä yleensä kun blogin avussa <3

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:38

      Hihi :) Ihana Milla <3 Sä oot kyllä niin kannustava!:) Kiitos ihan hurjasti sun tsempistä ja siitä, että jaat täällä sun positiivisuutta. Mä uskon, että Eetun jutut tulee olemaan tosi kiva lisä blogimaailmassa. Uskon, että hän pystyy inspiroimaan erityisen terveellisissä elämäntavoissa myös muita <3 :)
      Haleja Milla <3

  • Reply
    Minttu
    12.1.2014 at 17:31

    Voi tulee itselle kans nälkä kun noita annoksia katselee. Hauskaa on näyttänyt olevan! :) http://minttuscloset.blogspot.fi

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:39

      Hihihih:) Toi Jazz brunssi on NIIIIN herkullinen:) Siellä vois vetää aina napan ihan överi piukkaan;) Vyöryen saa kulkea pois:D

  • Reply
    Janet
    13.1.2014 at 09:47

    Voi mitä kaikkea ihanaa oletkaan löytänyt! Nyt mua sit harmittaa, kun päätin, etten näistä aleista ostelisi mitään. Pakko pistää rahat remonttiin. :P

    • Reply
      Mona
      13.1.2014 at 18:40

      Hih, kuule arvaas vaan oliko mulla sama juttu…. Ei pitänyt nyt aleista mitään ostaa kun uuteen kotiin pitää hankkia vaikka mitä.. Mutta nää nyt oli vaan ihan välttämättömiä ;D
      Kyllä se remontti on hyvä vaihtoehto ;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *