Hyvää uutta vuotta kaikki ihanat!!!:) Toivottavasti kaikilla oli onnistunut vuodenvaihde <3
Minä vietin ensin päivän ihanan Maijan kanssa illan herkkuja valmistellen ja tyttöjen juttuja höpötellen. Päivällä ehdimme lounastaa sushia Wiklundin Wine&Delissa. Sushit olivat oikein maittavat ja erityistä plussaa saa todella aurinkoinen ja iloinen asiakaspalvelu!!:) Wikkelle siis jatkossakin sushille!
Vaikka meillä oli Maijan kanssa paljon tekemistä iltaa varten oli ihanaa, kun ehdimme tehdä kaiken ilman kiirettä. Istuimme sushillakin pitkän toven lounaasta nauttien. Nappasin muutaman fiiliskuvankin. Seuraavaksi pitää suunnata iltapäiväteelle Wikkelle. Paikka on tosi kivasti sisustettu ja tosiaan en voi tarpeeksi korostaa ihanaa asiakaspalvelua. Hassua, etten ole tullut aikaisemmin käyneeksi tuolla lounaalla tai edes kahvilla…
Kaupungilla asioiden hoitamisen ja lounaan jälkeen suuntasimme takaisin kotiin. Illan herkkuja valmistaessa maistelimme hieman punaviiniä ja teimme soittolistaa illalle:) Ihan parasta laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa, jota näkee ihan liian vähän<3
Mun kaunotar <3
Kahdeksalta saatiin lisää rakkaita ystäviä meille ja Uuden Vuoden bileet pääsi käyntiin!:)
Oli ihana tehdä kaikkia herkkuja ystäville ja hyvin jutut maistuivatkin porukalle!!:) Tosin mä voin aina luottaa mun rakkaan ystävän avopuolisoon – hänelle kelpaa ihan mikä vain ja hän vielä kaiken lisäksi kehuu aina mun tekeleitä (vaikkei olis edes hyviä:D) Kiitos Ipe luottamuksesta <3 ;D
Tarjolla oli salaattia, riisisuklaata, chilisuklaamoussea (resepti löytyy täältä) ja leipäpalasia, joihin reseptin poimin ihanalta Xeniltä!:)
Yöllä suuntasimme perinteisesti katsomaan ilotulitusta Aurajoen rantaan. Ilta oli kaiken kaikkiaan ihana ja parasta oli, kun sai viettää vuodenvaihteen ystävien ja rakkaan Eetun kanssa <3 Vuosi 2013 on pitänyt sisällään niin paljon kaikkea mahtavaa ja ikimuistoista.:’) Kyllä sitä saa olla niin järjettömän onnellinen kaikesta ja kaikista. Toivottavasti vuosi 2014 on yhtä tapahtumarikas ja täynnä onnea:)
Nyt taidan ottaa aikaisin suunnan peiton alle ja kuroa kiinni pientä univajetta;) Ihanaa vuotta kaikille ja kuullaan pian <3
6 Comments
Maija
1.1.2014 at 23:44Kiitos muru ihanasta illasta! <3
Mona
2.1.2014 at 16:07Ihanaa, kun pääsit tänne <3 <3
S
2.1.2014 at 10:13Kiitos ihanista juhlista, oli mahtava ilta! <3
Mona
2.1.2014 at 16:08Kiitos itsellenne <3 Nähdään pian muru <3
sini
3.1.2014 at 23:06Katselin, että onpas Maijalla nätin väristä huulipunaa. Mitäköhän merkkiä ja sävyä se mahtaa olla?
Mona
3.1.2014 at 23:10No eikös!:) Laitoin Maijalle Macin huulipunaa. Oon tehnyt postausta siitä täällä: http://monasdailystyle.costume.fi/2013/05/04/todays-make-up/