18.12.2013

Pinkki huulipuna pelastaa

Normaalin valon puutteesta mussuttamisen sijaan hehkutan tänään taivaalla näkynyttä aurinkoa. Oikeasti se ehti paistaa ainakin muutaman tunnin ja sinä aikanahan huomasi ihan heräävänsä horroksesta. Tosin en olisi saanut alkuviikosta hehkuttaa miten helpolla pääsin flunssasta – lämpöä on nimittäin edelleen ja olo vähän puolikuntoinen. Mikälie tauti on tullut, mutta selvästi ainakin sitkeä sellainen. Kiertelin tänään kaupungilla hakemassa muutamia viimeisiä lahjoja ja lounastin ystäväni kanssa. Rakas Eetu yllätti mut vielä ja soitti, että voisi tulla pikaisesti ottamaan asukuvat ennen töihin lähtöä!:) Ihana kulta, kun tietää jo sanomattakin mitä ajattelen! :D Valoisa päivä on yhtäkuin loistava asukuvauspäivä;)

Tänään asussa päällimmäisenä kiteytyi (taas) mukavuus. Vilustuminen on nyt viimeinen juttu mitä haluan tehdä, että paranen kunnolla jouluun mennessä. OnePiecelta saamani villatakki onkin ihan täydellinen pitämään lämpöä yllä. Normaalisti käytän sitä lähes joka päivä kotona. Mukavampaa neuletta ei ole olemassa. Heitän sen ensimmäisena aamulla harteille ja illalla kääriydyn se päällä sohvan nurkkaan teemukin kanssa.

Päällä oli myös uusi Zarasta ostamani poolo. Rakastan pooloja, koska ne sopivat melkeinpä minkä kanssa tahansa ja ovat mukavia päällä. Pooloista tulee myös aina mieleen ihana lapsuudenystäväni, joka aina ala-asteella kauhistele, kun käytin näitä kaulan peittäviä paitoja:D Hänesta ne ovat maailman epämiellyttävämpiä ja ahdistavimpia paitoja;) Terkut Eevustille <3 :) Tämä päällä ei kuitenkaan tarvinnut kaupungilla pelätä vilustuvansa, kun kaula oli koko ajan piilossa:)

Aamulla kirosin Eetulle miten vetämätön olo oli ja naama ei tuntunut menevän ojennukseen ei sitten millään:D Huonojen hiuspäivien lisäksi huonot naamapäivät ovat hirveitä!! :D Tuntuu, että saisi laittaa kilon pakkelia naamaan ennen kuin näyttää siltä, että oikeasti on elossa… Tänään pelastava tekijä oli ehdottomasti pinkki huulipuna. Se sai kalpeaan naamaan edes hitusen eloa! Loistava vinkki siis  juuri sairasvuoteelta nousseille. Sipaiskaa vähän värikkäämpää punaa huuliin niin johan näyttää taas elävältä.

Kuvat, Eetu

Kengät: Zara (vastaavat täällä)

Housut: Make Way *@Bubbleroom (täällä)

Paita: Zata (vastaava täällä)

Villatakki: OnePiece

Laukku: Longchamp

(*giveaway / adlinks)

Iltapäivällä leivoin muuten ystävälleni joululahjaksi mutakakkua!:) Loistava joululahjaidea vaikka itse sanonkin!! :D Jotain todella rakkaudella tehtyä ja tietysti vielä omatekoista!:) Terveellistä ja super herkullista sellaista. Kiitos Kaisan reseptin tuo herkku sopii monelle ruokarajoitteisellekin!:) Kaisa on kyllä taivaan lahja kaikkine resepteineen:D Ihan huikeita oivalluksia ja mielettömiä vinkkejä. Suosittelen todella lämpimästi kurkkaamaan hänen blogiinsa. Inspiroituminen on jälleen taattua:)

Mitä teidän keskiviikkoon kuuluu?

 

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply
    Ninni
    18.12.2013 at 21:11

    Näytät kuvissa säteilevältä eli ei tänne ruudun taakse kyllä välity minkäänlainen “puolikuntoisuus”! Mutta hoidahan itsesi kuntoon ettei tule jälkitauteja.
    Myös asukokonaisuus on tyylikäs vaikka onkin rento. Kaksi viimeisintä kuvaa ovat tämän kuvasarjan suosikkejani :)

    • Reply
      Mona
      18.12.2013 at 22:00

      Hih, kiitos Ninni <3 :) Se on se kilo puuteria mikä koitti peittää kalpee naamaa ja purkillinen aurinkopuuteria;D
      Joo pitää tosiaan koittaa ottaa rauhallisesti – niin paljon helpommin sanottu, kuin tehty:/

  • Reply
    Rosita
    18.12.2013 at 22:47

    Tosi pirtsakalta näytät ja kyllä huomaa, että on hyvällä kelillä otetut kuvat! :) Keskiviikkoon kuului tenttiä ja serkun luona kyläilyä, enää kaksi päivää opiskelua ja sitten koittaa loma vihdoin, ahh!

    • Reply
      Mona
      18.12.2013 at 23:10

      Oi ansaittua lomaa Rosita!!! :) <3 Pari päivää menee nopsaan:) Säkin saisit lähettää tänne opiskelumotivaatiota;)

      • Reply
        Rosita
        19.12.2013 at 18:13

        Kiitos ja ihanaa joulunodotusta sinnekin! Opiskelumotivaatiota saattanee näin loppusuoralla olla enää vaikeaa jakaa (kun se on itselläkin jossain piileksimässä), mutta tammikuussa taas sitten uusi spurtti! :)

  • Reply
    Fri
    18.12.2013 at 23:28

    Milloin susta tulee äiti vai haaveiletko omista lapsista? Oletteko miehesi kanssa kihloissa? ;)

    Etkös ole muuten -88 syntynyt?

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 18:07

      Hih, enpäs osaa vielä sanoa, mutta toivottavasti pian!! :D Eli kyllä todellakin haaveilen omista lapsista <3 Toivottavasti sellaisia joskus meille siunataan:)
      Ollaan oltu Eetun kanssa kihloissa heinäkuusta asti:) Rakas kosi mua niin ikimuistoisesti, että saan hymyillä tuolla muistolla vielä kiikkustuolissakin:) Kirjoittelinkin tuosta silloin blogiinkin! :) http://monasdailystyle.costume.fi/2013/07/09/yes-yes-yes/
      Ja olen syntynyt -87 ! :)

  • Reply
    Ansku
    18.12.2013 at 23:31

    Vou mitkä kengät. Ihanat.

    Pikaista paranemista! C-vitamiinia ja sinkkiä kehiin sit vain. Vai onko jo hankittuna? :) Kurkun kurlaamisesta on myös apua.

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 18:10

      Kiitos Ansku!! :) Ja kiitos vinkistä! Sinkkiä ja ceetä käytetty, mutta tuota kurlaamista pitääkin myös kokeilla! :)

  • Reply
    Katya
    19.12.2013 at 08:30

    Onpas pehmosen näkönen neule<3 ja kaikilla bloggaajilla pitäis myös olla tommonen Eetumainen poikaystävä, joka soittaa, että voi tulla napsiin asukuvat :D pitää ilmeisesti alkaa kouluttaan tota poikaystävää samaan, josko siellä helmikuun ulkomaanmatkalla ottais jonku tehotreenin asukuvien ottoon, haha :D

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 18:12

      Hihih :D Hei reissuhan on ihan loisto tapa treenailla yhdessä kuvaamista!! :) Yhdessäolo aikaa on paljon ja reissussa saa niin kivoja taustoja kuville!! :)

  • Reply
    Kristiina
    19.12.2013 at 10:48

    Ihana neule, onneksi se pääsi asukuviin saakka :) harmaa on täydellinen väri, tykkään ihan hurjan paljon! Täällä ei olo helpota, kävin taas lääkärissä ja loppu vuosi saikkua. Ei saa tehdä mitään muuta ku levätä ja olla vain.. Jos mä tästä paranen niin palkitsen itseni jollain aivan ihanalla :) Hei, upea idea tuo mutakakku ystävälle. Namiii. Oikein ihanaa päivää Turkuun! Pus <3 Lämpimät halit!

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 20:14

      Voi Kristiina<3:( Mä niin toivon, että saat itsesi pikaisesti paranemaan. Kyllä on väärin, että sua nyt koetellaan. Ootko käyny funkkarilääkärillä vielä? Täältä löytyy lista lääkäreistä: http://www.paulaheinonen.fi/index.php?id=12&ala=22
      Pusuja ja miljoona voimahalia <3 <3

  • Reply
    Kasia
    19.12.2013 at 11:23

    This is perfect set for the weather in my country now:)
    I definately get the inspiration fom you if you don’t mind it:D
    Love, Kate
    htp://sincerely-daily.blogspot.com

    P.S. How you do your hair? (curls)

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 20:19

      Thank you very much Kasia <3 :) I'm so glad that my outfit can inspired you !!:)
      I use GHD for my hair! :) Eemington pearl wand is also one of my favorite:)

  • Reply
    Laura
    19.12.2013 at 11:56

    voih, oot niin upea! :)

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 20:19

      Hih, kiitos paljon Laura <3 :)

  • Reply
    mami
    19.12.2013 at 16:53

    Ihana Eetu ja taas otti ihan mielettömän upeat kuvat <3

    • Reply
      Mona
      19.12.2013 at 20:19

      No sanos muuta – ihana Eetu <3 <3 <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *