6.12.2013

Neuleita ja paitoja talveen

Kävin Le Folliessa viime viikolla moikkaamassa ihanaa ystävääni Stefaniata. Päädyin sovittelemaan yhtä jos toista talven ihanaa paitaa ja otin myös kuvia tänne blogin puolelle tuomaan inspiraatiota talven paitamuotiin! :) Niin kuin olen täällä moneen kertaan maininnut olen melkoinen neuleiden rakastaja. Viime aikoina omat asuni ovatkin olleet hyvin pitkälle mustat housut+neule/svetari. Niillä on niin helppo luoda mukava, mutta silti tyylikäs asu. Tässä kuitenkin nyt kuvia mun lemppareista, joita testailin.

Itse sain Stefanialta kiitokseksi muotinäytöksessä olosta paidan ja tulin myös ostaneeksi yhden näistä:) Nyt siis vaatekaapissa on kaksi super ihanuutta talven varalle. <3 Olisin kyllä voinut kotiuttaa vaikka jokaisen näistä sovittamastani paidasta ;) Ihania, pehmoisia ja laadukkaita paitoja, jotka ovat tuovat pientä extraa arkipukeutumiseen.

Ylimmäisen kuvan upean vihreä neule on iBlues merkin. iBlues on ehdottomasti oma lemppari merkkini Le Follien valikoimasta. Merkillä on mielettömän ihania ja todella naisellisia vaatteita, jotka ovat super laadukkaita. Suosittelen lämpimästi tutustumaan mikäli merkki on entuudestaan vielä tuntematon:)

Harmaa neule on Koccan ja siinä ihastuin kovasti selässä oleviin nappeihin. Harmaa on tämän syksyn ja talven must have juttu ja tässä yksilössä tuo kivasti pientä extraa juuri nuo napit.

Raidat ovat aina in ja tämä iBluesin paita oli päällä taivaallisen pehmeä. Tällainen mstavalkoraidallinen paita on todella ajaton ja sopii todella moneen. Alle voisi hyvin laittaa kauluspaidan tuomaan särmää tai päälle heittää jakun, jolloin se olisi nappi valinta toimistolle.

Koccan ruskeakultainen neule oli myös todella pehmeä ja lämpöinen. Täydellinen arkineule, joka menee niin hameiden kuin housujenkin kanssa.

Ruskea lepakkohihainen iBlues paita oli muiden merkin paitojen lailla taas über mukava päällä. Materiaalit ovat ihanan pehmoisia ja tuntuvat todella miellyttävältä ihoa vasten.

Liu Jo:n mustassa paidassa pitsinen etumus oli upea. Se toi kauniin lisän paitaan ja ainakin itse olen suuri pitsien rakastaja, joten tämä iski lujaa!:)

Alemman kollaasin oikean puoleinen musta iBlues paita kauniine hihoine toi minulle mieleen ihan ystäväni Maijan!:) Niin tyylikäs ja chic paita, jossa nuo hihojen yksityiskohdat tekevät kauniin lisän. Vasemmalla oleva on myös niin ikään iBluesin.

Tämä musta pitsinen ihanuus on List merkkinen. List on Le Follien uusi merkki ja sitä tulee keväällä enemmän hyllyille. Ihanan naisellisia vaatteita. Uskon, että tähän merkkiin moni tulee ihastumaan palavasti!:)

Viimeisenä testasin vielä Koccan maailman suloisinta peplum paitaa hempeässä nudessa. Ihanan pehmoinen materiaali ja leikkaus on niin söpö. Tämä sopii täydellisesti niin suorien housujen kanssa, kuin hameeseenkin yhdistettynä.

Siinäpä niitä mun lemppareita. Kyllä meni taas aika siivillä. Stefanian kanssa riittää joka kerta höpöteltävää ja hän on vaan niin mielettömän sydämellinen <3 :) Aina yhtä ihana käydä piipahtamassa paikalla, kun vastassa on aurinkoinen Stefania. Mitäs te tykkäsitte näistä paidoista? :) Arvaatteko mitkä kaksi näistä lähti mukaan?:)

Ps. Moni on ihastellut tänä syksynä ostamaani Koccan vaalena nudea takkia karvakauluksella. Le Folliessa on vielä yksi XL koko jäljellä!! Nyt siis äkkiä sovittamaan, josko se olisi sopiva. Takki on niiiiiin ihana ja itse olen käyttänyt sitä eittämättä eniten omista takeistani tämän syksyn aikana:)

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Jonttu
    6.12.2013 at 14:06

    Tuo napit selässä -neule on todella kaunis ja sopii sinulle täydellisesti. Lähtikö se mukaan? :) Muutkin ovat kyllä superihania. Omaa silmää miellyttää paljon myös musta peplum-helmainen paita.

    • Reply
      Mona
      7.12.2013 at 12:01

      Se on ihana!! Puntaroin sen ja tuon peplumin välillä, mutta koska kotoa löytyy jo useampi harmaa niin päädyin tuohon ihanaan peplumiin ja toisena tuo vihreä upea raita ihanuus :)

  • Reply
    Jaana
    6.12.2013 at 14:50

    Sähän tietty valitsit ton nappiselkäisen ja ja ja…..hmmmm….Liu Jo:n tai ton vaalean peplumin. Osuikohan oikein… :)

    • Reply
      Mona
      7.12.2013 at 12:02

      Hih, tuo harmaa oli kyllä ihana, mutta päädyin sen kuitenkin jättämään vielä toistaiseksi, kun kotoa jo muutama harmaa löytyy:) Peplum ja vihreä raitainen lähtivät mukaan:)

  • Reply
    solina
    6.12.2013 at 14:51

    Mahtaako L/XL-kokoiselle naiselle löytyä tuolta liikeestä mitään? ;) Hyvännäköisiä neuleita nimittäin! Pelästyn aina vähän tuota sanaparia “italialainen vaatemerkki”, sillä yleensä italialaismerkkien vaatteet on suunniteltu oikeasti pienille ja siroille italialaisnaisille eikä suomalaisella L-koon (saati XL) naisella ole noihin mitään jakoa.

    • Reply
      Mona
      7.12.2013 at 12:06

      No tuo on totta, että monesti italialaiset merkit ovat pientä kokoa. Mutta mä kyllä suosittelen ainakin piipahtamaan paikalla ja kysäisemään Stenialta suoraan hjelppiä. Monista malleista on L ja XL kokoja tarjolla. Stefania on mitä symppiksin tyyppi, eikä liikkeessä tule yhtään sellainen olo, että on pakko ostaa jotain, joten jo siksikin on liikkeessä on mukava käydä, kun tuntee itsensä aidosti tervetulleeksi:) <3 Ehdottomasti siis paikan päälle kurkkaamaan ja rohkeasti kysymään heti löytyykö juuri sinulle jotain kivaa! :)

  • Reply
    Mapsi
    6.12.2013 at 15:19

    Tuo harmaa Kocca on aivan upea!

    • Reply
      Mona
      7.12.2013 at 12:08

      No eikös!!:)

  • Reply
    RagDoll
    6.12.2013 at 20:13

    Tuo viimeinen paita on täydellinen. Väri, muoto, kaikki. ♥

    • Reply
      Mona
      7.12.2013 at 12:08

      Eikö!! :) niin suloinen ja tyttömäinen :) Se lähti kotiin;)

  • Reply
    Neela
    7.12.2013 at 15:34

    Le Follie on ilmeisesti Turussa? Saisikohan sieltä ostettua nettin kautta? Ihastuin nimittäin kovasti tuohon ensimmäisenä esittelemääsi iBluesin neuleeseen! <3

    Toiseksi olisin itse valinnut tuon harmaan tai sitten sen pitsisen mustan! :)

    • Reply
      Mona
      8.12.2013 at 11:08

      Heippa Neela!:) Le Follien on tosiaan Turussa. Ainakaan vielä ei valitettavasti ole nettikauppaa, mutta voit toki olla liikkeeseen yhteydessä, josko postitus onnistuisi! :)
      Tuo neule on tosiaan ihan huikean ihana <3 :) Se lähti peplumin kanssa;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *