4.12.2013

Party outfit #Silkepilapproved

* Yhteistyössä Braun *

Braun Silk Épil 7 kampanja alkaa olla loppusuoralla. Ihan huikeaa miten mahtavan vastaanoton nämä Silk Épil 7– postaukset saivat! Arvontoihin on osallistuttu yhteensä yli 1200 kertaa!!:) Moni on jakanut kanssani samoja fiiliksiä aiheen suhteen ja teidän kommenttejanne on ollut mukava lukea.

Tällä kertaa tartuin Braunin yhteistyön tiimoilta juhlapukeutumiseen!:) Moni meistä tietää kuinka tärkeää on pukeutua juhliin niin, että itse viihtyy asussa ja tuntee olonsa kauniiksi ja itsevarmaksi. Juhlat onnistuvat parhaiten, kun itsellä on viimeistelty olo. Säärien ollessa sileät voi vaatekaapista valita sen lempimekon ilman, että tarvitsee miettiä peittääkö se tarpeeksi sääriä piiloon.

[youtube width=”700″ height=”500″]http://www.youtube.com/watch?v=TELjoKKKXEo[/youtube]

Sääret kannattaa epiloida aina päivä tai kaksi ennen juhlailtaa.  Itse suosin myös ihon kuorimista ja se tulisi tehdä taas hyvissä ajoin ennen epilointia. Ihosta riippuen kannattaa tarkistaa miten paljon jättää päiviä kuorinnan ja epiloinnin väliin. Itselläni esimerkiksi kainalot eivät punoita oikeastaan koskaan epiloinnin jälkeen, mutta sääret taas saattavat olla samana päivänä hieman punaiset ja kuorinta on hyvä tehdä ainakin päivää ennen, jolloin saa kaikkein parhaimman lopputuloksen.

Säärien ollessa sileät voi juhliin laittaa hyvin ohuetkin sukkahousut tai juhlaan sopiessa jättää sukkahousut kokonaan pois. Mikään ei ole ikävämpää juhlissa, kuin tuntea epämiellyttävä sänki ohuiden sukkahousujen läpi, joten sileät sääret ovat ehdotun juttu valmistautuessa niin pikkujouluihin kuin muihinkin juhliin.

Juhla-asun ollessa mieluisa onnistuu juhlatkin aina paremmin. Ainakin itse olen huomannut, että kun viihdyn omassa asussani viihdyn aina parhaiten myös juhlissa. Mikäli sääret eivät ole juhlakelpoiset ei varmasti tulisi mieleenkään laittaa päälle jotain sääriä paljastavaa kokonaisuutta. Epilointi tuo tällä saralla hurjasti helpotusta, kun sääret ovat lähes aina siistit ilman, että niitä pitää päivittäin olla sheivailemassa. Tässä kulminoituukin aikaisempienkin postausten aiheet. Sileät sääret ovat iso osa vaatteiden valintaa monessa tilanteessa. Matkustettaessa rantalomalle, salilla treenatessa ja juhlissa. Asuvalintojen tekeminen helpottuu kummasti, kun yksi häiritsevä tekijä on poissa laskuista.

Kuvien mekko on saatu Jenny’Storesta.  Iso kiitos myös Radisson Blu Marina Palace hotellille, jonka tiloja saimme lainata kuvia varten.

Monet toivoivat aikaisemmissa kommenteissa lisää Braun arvontoja ja tässähän tulee!:)

Nimittäin nyt  viimeisessä kampanjapostauksessa jaetaan  KOLME Braun Silk Épil 7 epilaattoria!!

Kaikki nyt siis osallistumaan vielä kerran mikäli aikaisemmilla kerroilla ei ole vielä onnistanut. Silk Èpil 7 epilaattorista ilahtuisi varmasti monen ystävä, tyttöystävä, sisko tai vaikka äitikin, jos omasta kaapista kyseinen laite jo löytyy!:)

Tällä kertaa arvontaan voi osallistua kahdella tavalla. Täällä BLOGISSA sekä INSTAGRAMISSA!

Alla ohjeet:

1. Kommentoi tätä postausta 

Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan kaksi Silk Épil 7 epilaattoria.

2. Lisää instagramiin kuva juhla-asustasi ja taggaa se merkillä #silkepilapproved

Kaikkien #silkepilapproved hastagilla kuvan lisänneiden kesken arvotaan yksi Silk Épil 7 epilaattori. Voit halutessasi osallistua instagramissa useammalla juhla-asukuvalla.

Toivottavasti saadaan paljon upeita juhla-asuja #silkepilapproved hastagin alle:)  Olisi todella mukava tehdä kuvista vielä upea kooste tänne bloginkin puolelle, joten mikäli saan luvan käyttää kuvaasi lisääthän kuvaan vielä minut (@Monasdailystyle) mukaan niin tiedän, että saan lainata kuvaasi:)

Sitten vaan kommentoimaan ja lisäämään upeita juhla-asuja intagramin puolelle!!:)

Onnea kaikille arvontaan!

Arvonta päättyy 11.12.2013 kello 21.00

You Might Also Like

223 Comments

  • Reply
    -A-
    4.12.2013 at 08:31

    Mukana :)

  • Reply
    Onski
    4.12.2013 at 08:37

    Mun on vielä pakko yrittää vikan kerran, toi olis niin pelastus niihin mun välillä aika kammottaviin saliaamuihin :D

    ps. upea video, oot vaan niin superkaunis !

  • Reply
    Oomarie
    4.12.2013 at 08:40

    Olet oikeassa tuossa, miten paljon säärien/kainaloiden sileys vaikuttaa asuvalintoihin. Tuota tulee harvemmin ajateltua nykyään, kun epiloin sääret ja kainalot, mutta muistan vielä hyvin ajan, jolloin piti ensin tsekata sänkitilanne ennen kuin pystyi päättämään laittaisiko lyhythihaisen ja -helmaisen mekon. :-)

  • Reply
    Hanna
    4.12.2013 at 08:46

    Vielä kerran mukana arvonnassa! Mukavaa joulunalusaikaa sinulle Mona!

  • Reply
    Sonja
    4.12.2013 at 09:05

    Mukana jälleen, ihana arvonta!! :)

  • Reply
    Annnna
    4.12.2013 at 09:08

    Mukana! Jospa nyt tärppäisi :)

  • Reply
    vilpero
    4.12.2013 at 09:27

    oi jospa nyt arpaonni vihdoin suosisi!! :))

  • Reply
    Johanna H
    4.12.2013 at 09:28

    Mukana! :) jospa nyt onnistaisi…

  • Reply
    Laura
    4.12.2013 at 09:28

    Toivotaan että nyt tärppää :)

  • Reply
    elina.p
    4.12.2013 at 09:30

    Mukana arvonnassa,

  • Reply
    pauliina
    4.12.2013 at 09:50

    Voi, kunpa nyt tärppäisi! Tälle jumppahullulle fyssariopiskelijalle siistit sääret ja kainalot olisivat kuin lottovoitto!

  • Reply
    Hanna
    4.12.2013 at 09:54

    Mukana taas:)

  • Reply
    Päivi
    4.12.2013 at 09:55

    Mukana kisassa :D

  • Reply
    Kathy
    4.12.2013 at 09:58

    Josko tämä kerta toisi voiton :)

  • Reply
    Anjuska
    4.12.2013 at 09:58

    Yritän vielä kerran, sillä laite olisi suuri apu tumman naisen arkea helpottamaan.

  • Reply
    Sanna
    4.12.2013 at 09:59

    Kolmas kerta toden sanoo. Toivottavasti :)

  • Reply
    Epe
    4.12.2013 at 10:05

    Mukana arvonnassa taas :)))

  • Reply
    J
    4.12.2013 at 10:07

    Asuvideot ovat hauskoja!
    Epilaattoria kaivaten mukana arvonnassa taas!! =)

  • Reply
    Nani
    4.12.2013 at 10:09

    Mukana arvonnassa, sormet ja varpaat ristissä :)

  • Reply
    Anne
    4.12.2013 at 10:14

    Peukut pystyyn.

  • Reply
    Karoliina
    4.12.2013 at 10:16

    Koitetaan taas jos onnistaisi! :)

  • Reply
    Emmi
    4.12.2013 at 10:17

    Mukana arvonnassa. :)

  • Reply
    Henna
    4.12.2013 at 10:21

    Mukana arvonnassa :)

  • Reply
    Hansu
    4.12.2013 at 10:22

    Mukana taas kerran! :)

  • Reply
    Terhi
    4.12.2013 at 10:25

    Mukana olen minäkin! Kunpa onni nyt suosisi :)

  • Reply
    Maiski
    4.12.2013 at 10:27

    Mukana :)

  • Reply
    -H
    4.12.2013 at 10:27

    Viimeisessä kuvassa olet todella kaunis, ihanasti mätsää huulipuna ja punapohjat ;)

  • Reply
    Minna
    4.12.2013 at 10:32

    Tämä voitto pelastaisi joulun!

  • Reply
    Hanni
    4.12.2013 at 10:46

    Jospa tällä kertaa onnistaisi;)

    Mukavaa joulun odotusta!

  • Reply
    Netta
    4.12.2013 at 10:46

    Mukana jälleen.. :) tulisi kyllä todella tarpeeseen!

  • Reply
    riikka
    4.12.2013 at 10:47

    Aivan mahtavia nää arvonnat!

  • Reply
    MERENHELMI
    4.12.2013 at 10:47

    Ihanaa, osallistun!! :) Ja ihan hurjan kauniit kuvat murunen :)

  • Reply
    Anna
    4.12.2013 at 10:47

    Ja vielä kerran, mukana ollaan!

  • Reply
    Heini
    4.12.2013 at 10:52

    VIELÄ kerran koitetaan onnea :)

  • Reply
    KL
    4.12.2013 at 10:53

    Jos kolmas kerta toden sanoisi :)

  • Reply
    Minskuliina
    4.12.2013 at 10:56

    Mukana !!

  • Reply
    Aino
    4.12.2013 at 11:02

    Jee, mukana!

  • Reply
    Annika
    4.12.2013 at 11:04

    Mukana arvonnassa

  • Reply
    MM
    4.12.2013 at 11:05

    Mukana taas! :)

  • Reply
    Tytti
    4.12.2013 at 11:10

    Voi, kuinka toi epilaattori oliski kiva saada omaan lahjapakettiin! :)

  • Reply
    olennainen
    4.12.2013 at 11:13

    Olen hiljalleen alkanut vakavissani miettiä, voisiko epilaattori olla olla sittenkin varteenotettava vaihtoehto. Mielelläni ensin kuitenkin testaisin, ennen kuin ostaisin. Mukana siis!

  • Reply
    Leena
    4.12.2013 at 11:17

    Mukana taas =)

  • Reply
    Janika
    4.12.2013 at 11:20

    Oi voi kun onnistaisi.

  • Reply
    Mervi
    4.12.2013 at 11:27

    Mukana taas :)

  • Reply
    Veera
    4.12.2013 at 11:29

    Mukana! Jospa nyt onnistaisi(:

  • Reply
    Anni
    4.12.2013 at 11:32

    Mukavaa! Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Roosa
    4.12.2013 at 11:32

    Ja taas kerran mukana arvonnassa :) nää on kyllä ollut yksi blogin parhaita arvontoja! Kiitos siis näistä :)

  • Reply
    Pilvi
    4.12.2013 at 11:35

    Toivottavasti nyt kolmannella kerralla tärppäisi!! :)

  • Reply
    Pihlis
    4.12.2013 at 11:36

    Tuollaiselle olisi tarvetta. Herkkä iho ja kiireinen elämä eivät oikein sovi yhteen perinteisen höylän kanssa :) Tuloksena on usein epätasaisesti ajettu iho, naarmuilla ja haavoilla varustettuna ja sen päälle vielä paha mieli. Rauhaisaa joulunodotusta sinne suunnalle!

  • Reply
    joanna
    4.12.2013 at 11:42

    Jospa tällä kertaa onnistaisi…:) eli mukana ollaan!

  • Reply
    Johku
    4.12.2013 at 11:42

    Mukana vielä kerran! :)

  • Reply
    Janita
    4.12.2013 at 11:49

    Mukana ollaan :)

  • Reply
    Jenna
    4.12.2013 at 11:56

    Kokeillaan vielä toiseenkin kertaan, mukana! :)

  • Reply
    Tiia
    4.12.2013 at 12:11

    Aktiivisesti on tullut osallistuttua näihin joka kerta ja jälleen kerran ollaan mukana :)

  • Reply
    hannA
    4.12.2013 at 12:29

    One more time! Tää on vaan niin must juttu, kun juhlakausi on kuumimmillaan ;)

  • Reply
    maria
    4.12.2013 at 12:43

    Mukana arvonnassa! :)

  • Reply
    Viivi
    4.12.2013 at 12:44

    Siskolle menis.

  • Reply
    TanjaRiikka
    4.12.2013 at 12:48

    Mukana ollaan! :)

  • Reply
    nette
    4.12.2013 at 12:49

    Jospa arpaonni suosisi tällä kertaa :) mikään ei ole tympeämpää kuin huomata salille/jumpalle lähtiessä että kainalot on jäänyt sheivaamatta..

  • Reply
    Heidi
    4.12.2013 at 13:00

    Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja arpaonni suosii :)

  • Reply
    Laura
    4.12.2013 at 13:01

    Voi osallistun! :) ois huippu joululahja itselle!

  • Reply
    jjenna
    4.12.2013 at 13:04

    Aivan ihania kuvia ! :) Epilaattori olisi kyllä tervetullut yllätys :) Joskus sain jostain sellaisen huonon epilaattorin mistä ei ollut kyllä mitään hyötyä ja sen sai heittää pois :D

  • Reply
    Sandy
    4.12.2013 at 13:07

    Jokonyttärpää? jokojoko? eli mukana taas. :)

  • Reply
    Lotta
    4.12.2013 at 13:16

    Olisi upeata omistaa tuollainen! Varmaan niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin ajaa sääret monta kertaa viikossa, itse olen kilpauimari niin kaikki kyllä huomaa jos ei ole.. Sekä myös tietenkin mekkojen ja hameitten käyttämisen kannalta ;)

    Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Julia
    4.12.2013 at 13:35

    Mukana! :D

  • Reply
    Alisa // More precious than gold
    4.12.2013 at 13:42

    Mukana <3 !

  • Reply
    Valpuri
    4.12.2013 at 13:43

    Jollei tämä nappaa, lähtee joulupukille kirje.

  • Reply
    noora
    4.12.2013 at 13:45

    Osallistun :))

  • Reply
    Heidi
    4.12.2013 at 13:49

    Mukana taas, toivotaan että nyt tärppäis :)

  • Reply
    LadyBlue
    4.12.2013 at 13:56

    Voi että tälle olisi kyllä kovasti käyttöä! Mukana arvonnassa siis :)

  • Reply
    Minna Haapala
    4.12.2013 at 14:01

    Ihanaa, että arvot vielä näitä, josko mua nyt onnistais!?! :)

  • Reply
    Roosu
    4.12.2013 at 14:09

    Jess, MUKANA!! :)

  • Reply
    svi
    4.12.2013 at 14:14

    Mää niin haluisin! :D Eli siis osallistun arvontaan!

  • Reply
    Liina
    4.12.2013 at 14:18

    Heips!
    Mukana arvonnassa. Itselleni kävin ostamassa silk epil 7:n, kun on Stockmannilla tarjouksessa. Jos voitto kohdalleni napsahtaa, saa siskoni joululahjapaketin :)

  • Reply
    SatuLe
    4.12.2013 at 14:20

    Rakas Joulupukki! Juuri tällaisen haluaisin paketistani löytyvän! ;)

  • Reply
    Johkui
    4.12.2013 at 14:27

    Mukana arvonnassa jälleen. Sitten vaan kaivamaan juhlakuvaa instagrammiin, kääk. :D

  • Reply
    Eerika
    4.12.2013 at 14:40

    ja jälleen mukaan arvontaan :)

  • Reply
    Tette
    4.12.2013 at 14:41

    Oon mukana! nyt ois paree että se arpaonni sattuis kohdalle, niin monet juhlat tulossa :D

  • Reply
    Heidi
    4.12.2013 at 14:42

    Mukana ollaan! Ehdottomasti tarvitsen uuden epilaattorin. Vanha on jo niiiiiin vanha, että kumma kun vielä jaksaa pöristä. Joku kerta se jättää mut vielä pulaan.

  • Reply
    Mia
    4.12.2013 at 14:52

    Mukana ollaan! :)

  • Reply
    Minna
    4.12.2013 at 14:55

    Mukana taas! Mahtaa olla melkoinen laite, kun on näin suuren hehkutuksen saanut. Mielelläni ottaisin omaankin käyttööni tuollaisen vempaimen.. :)

  • Reply
    Klaura
    4.12.2013 at 15:03

    Mukana arvonnassa:) Toivottavasti viimeinen kerta toden sanoo!

  • Reply
    heidi-h
    4.12.2013 at 15:04

    Mukana arvonnassa! Tuo olisikin hyvä joululahja itselle! Ja ehkä samalla pääsisi eroon miehen rintakarvoista! Hahah, nimimerkillä rintakarvamiehen tyttöystävä:D

  • Reply
    sanna
    4.12.2013 at 15:23

    mukana taas..:)

  • Reply
    mila
    4.12.2013 at 15:23

    Mukana arvonnassa! :)

  • Reply
    Katri
    4.12.2013 at 15:36

    Olis mahtavaa voitta tuo :)

  • Reply
    Maria
    4.12.2013 at 15:43

    Mukana arvonnassa, toivotaan että tämä kotiäitikin saisi silkinsileät sääret pidemmäksi aikaa ;)

  • Reply
    Eliisa
    4.12.2013 at 15:44

    Mukana! :)

  • Reply
    Veera
    4.12.2013 at 16:18

    Vihaan käyttää sukkahousuja koska ne eivät koskaan pysy ehjinä edes ulko-ovelle! Sileät sääret on ihan ehdottomat tässä tapauksessa. :)

  • Reply
    Kirsi
    4.12.2013 at 17:07

    Mukana! Toivottavasti onni suosii :)

  • Reply
    Heka
    4.12.2013 at 17:10

    Voi kun nyt tärppäisi tällä kertaa! Oman epilaattorini kanssa ei oikein tulla toimeen enää. Luulen että tässä vuosien varrella teknologia on parantunut jo niin paljon että uusi epilaattori avaisi täysin uuden maailman :D

  • Reply
    tintti
    4.12.2013 at 17:19

    Mukana!

  • Reply
    Em
    4.12.2013 at 17:28

    Mukana kisassa jälleen! :)

  • Reply
    Petra
    4.12.2013 at 17:32

    Mukana arvonnassa. :)

  • Reply
    Emmi-Juulia
    4.12.2013 at 17:33

    Tyylisi on kyllä kerrassaan upea ja blogisi yksi lemppareistani :)

  • Reply
    ella
    4.12.2013 at 17:43

    Täytyyhän sitä taas yrittää. Toivottavasti arpaonni suosii tällä kertaa :)

  • Reply
    Anett
    4.12.2013 at 17:59

    Mukana jälleen, ihana arvonta!! :)

  • Reply
    Anna
    4.12.2013 at 18:12

    Arpaonnea kovasti toivoo mun lisäksi myös suihkuun unohtuneisiin höyliin kyllästynyt isä!

  • Reply
    Laura
    4.12.2013 at 18:17

    Mukana kisassa taas! :)

  • Reply
    Sanzu
    4.12.2013 at 18:29

    En ole vielä löytänyt itselleni sitä sopivinta karvanpoistomenetelmää, joten höylät on päivittäisessä käytössä.. Punaisten näppyjen tuloa ei voi estää höyläilemällä, joten vaihtoehtoinen ja vähemmän, jo valmiiksi herkkää ihoa ärsyttävä menetelmä olisi hakusessa. Toivottavasti tällä kertaa tärppää :)

  • Reply
    Saara
    4.12.2013 at 18:30

    I’m in. :)

  • Reply
    Emilia
    4.12.2013 at 18:35

    Mukana taas, josko nyt tällä kertaa… :)

  • Reply
    maija
    4.12.2013 at 18:43

    Tämän minä niiiiin haluaisin!

  • Reply
    lili
    4.12.2013 at 19:00

    Heh, onkohan tää jo mun toinen tai jopa kolmas osallistuminen, josko nyt tärppäis!?:D

  • Reply
    Leenu
    4.12.2013 at 19:10

    Kivoja kuvia! :) Epilaattori löytyy joulutoivelistalta, josko tästä tärppäisi…

  • Reply
    Eelinn
    4.12.2013 at 19:41

    Silkkiset sääret ois tervetulleet!

  • Reply
    Stiina
    4.12.2013 at 19:47

    Mukana arvonnassa! Olis huippu joululahja itselle :)

  • Reply
    Elise
    4.12.2013 at 19:54

    Vielä kerran! :)

  • Reply
    Tarja
    4.12.2013 at 19:54

    Toivon toivon toivon!! :)

  • Reply
    mariella
    4.12.2013 at 19:57

    Mukana jälleen. :)

  • Reply
    Jennaj
    4.12.2013 at 20:04

    Josko nyt tärppäisi! Joten mukana ollaan taas :)

  • Reply
    LauraL
    4.12.2013 at 20:13

    Mukana arvonnassa, taas!

  • Reply
    MiraX
    4.12.2013 at 20:21

    Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Anu
    4.12.2013 at 20:33

    Mukana! Ihana joululahja olisi :)

  • Reply
    jopunen
    4.12.2013 at 20:38

    Mukana!

  • Reply
    Tiia
    4.12.2013 at 20:40

    Mukana, kiva olisi tuollainen omistaa :)

  • Reply
    Heini
    4.12.2013 at 20:43

    Tietenkin tuollaiselle laitteelle olisi käyttöä, olisi kovin epäinhimillistä olla valmiiksi sopivan karvainen :))

  • Reply
    Ella
    4.12.2013 at 20:55

    Arpaonnea kokeilemassa!

  • Reply
    Tuuli
    4.12.2013 at 21:07

    Jes mukana!! :)

  • Reply
    Ruusunen
    4.12.2013 at 21:22

    Mukana, taas. :D

  • Reply
    Viltsu
    4.12.2013 at 21:33

    Toivotaan että nyt onnistaa :)

  • Reply
    Olivia
    4.12.2013 at 21:50

    Pakko yrittää vielä, jos nyt viimeisellä kerralla onnistaisi ja hirveät karvasääreni saisivat pelastuksen!! Mukana siis arvonnassa. :)

  • Reply
    J
    4.12.2013 at 21:52

    Tyttöystävälle mahtava lahja :)

  • Reply
    Sara
    4.12.2013 at 21:54

    Mukana!

  • Reply
    Bisous
    4.12.2013 at 21:57

    Arvonnassa mukana! :) Ihanaa viikon jatkoa!

  • Reply
    Susanna
    4.12.2013 at 22:03

    Mukana! :)

  • Reply
    Pinja
    4.12.2013 at 22:08

    Mukana! :)

  • Reply
    Ninnis
    4.12.2013 at 22:16

    Mukana arvonnassa! Silk epil olisi täydellinen ottaa käyttöön ennen tammikuussa starttaavaa aasian rinkkamatkaa jotta pysyisi sääret esittelykunnossa pidempään kuin sheivaamalla! :))

  • Reply
    Tawunen
    4.12.2013 at 22:23

    Mukana, taas ;)

  • Reply
    Ninapuu
    4.12.2013 at 22:27

    Olet upea! Epilaattori olisikin kätevä! Tulisi paljon vähemmän sotkua kuin sokeroinnista :)

  • Reply
    Suvi
    4.12.2013 at 22:27

    Vielä kerran kokeilen onneani ja toivon edelleen kovasti, että saisin jo vihdoin heittää sheiverini menemään.

  • Reply
    petra
    4.12.2013 at 22:34

    vanha vetelee viimesiä ni uus olis enemmän kuin tervetullut:)

  • Reply
    karkki
    4.12.2013 at 22:36

    Mukana edelleen, josko arpatonttu kuulisi nyt toiveeni!

  • Reply
    nel
    4.12.2013 at 22:46

    Mukana :)! Hienoja kuvia, enpä tiennyt että Marina Palace on nykyään ihan tyylikäs eikä täysin kasari!

  • Reply
    janina
    4.12.2013 at 23:05

    Mukana ollaan taas kerran! :)

  • Reply
    viivi
    4.12.2013 at 23:26

    Mukana ehdottomasti! :) viivi.95@windowslive.com

  • Reply
    linda
    5.12.2013 at 00:41

    Kolmas kerta toden sanoo ;) jälleen mukana arvonnassa!!! :)

  • Reply
    Johanna
    5.12.2013 at 01:18

    Mukana! :) Braun-arvonnat ovat olleet todella mukavia vaikka en olekaan voittanut mitään. Tuotteita on ollut jaossa monta kappaletta, joten iloa ja hyötyä on saanut ja saa useampikin kuin yksi tai kaksi henkilöä.

  • Reply
    Johanna
    5.12.2013 at 01:27

    Mukana jälleen.

  • Reply
    Siiri
    5.12.2013 at 02:13

    Voitko pitää mulle jonkun “näin hehkut joka päivä” koulutuksen?! Ihan oikeesti :’D

  • Reply
    Annamari
    5.12.2013 at 03:34

    Mukana ollaan :)

  • Reply
    Anni
    5.12.2013 at 04:44

    3. Kerta toden sanoo;) t: toiveikas karvasääri

  • Reply
    Maija
    5.12.2013 at 08:18

    Mukana arvonnassa. Kahden pienen äidillä ei oikein löydy aikaa sheivailuun…olisi kuitenkin kiva kulkea siloisin säärin!

  • Reply
    S
    5.12.2013 at 10:16

    Tällaiselle olisi niin kova tarve!

  • Reply
    Riikkis
    5.12.2013 at 10:24

    Mukana arvonnassa, tälläkin kertaa… :)

  • Reply
    Teija
    5.12.2013 at 10:26

    Arpaonni harvoin minua suosii, mutta josko tällä kertaa :)!

  • Reply
    Janet
    5.12.2013 at 10:41

    Ehkä mä yritän vielä tän viimeisenkin arvonnan. Mut jos tästä ei tuu voittoa, uhoan kovasti, etten koskaan kokeile epilaattoria ;D

  • Reply
    PS
    5.12.2013 at 11:32

    Pitääpä kokeilla, jos osuisi kohdalle ja saisi silkkisääret. :D

  • Reply
    Janski
    5.12.2013 at 12:02

    Ehdottomasti mukana!:)

  • Reply
    sini
    5.12.2013 at 12:25

    Mukana arvonnassa :)

  • Reply
    Kaisan
    5.12.2013 at 12:49

    Olisi huipuinta voittaa!!

  • Reply
    *Kirsikka*
    5.12.2013 at 12:50

    Osallistun :)

  • Reply
    Veera
    5.12.2013 at 13:43

    Kiva video, oot niin kaunis! Mukana ollaan! :)

  • Reply
    Hanna
    5.12.2013 at 13:59

    Mukana arvonnassa ollaan. Ihana mekko, kengistä puhumattakaan!

  • Reply
    Piia
    5.12.2013 at 15:10

    Mukana! :))

  • Reply
    Minna
    5.12.2013 at 15:18

    Mukana arvonnassa! :) olisi mahtava joululahja.

  • Reply
    Anu
    5.12.2013 at 16:08

    Mukana arvonnassa! :)

  • Reply
    Sanna
    5.12.2013 at 16:13

    Voi kun voittaisin arvonnassa tällä kertaa… Olisi just hyvä joululahja itselleni :)
    Ihanaa joulunaikaa!

  • Reply
    apple
    5.12.2013 at 16:53

    Mukana arvonnassa :)

  • Reply
    Mia
    5.12.2013 at 17:39

    Hyvää pikkujoulua mulle? Mukana siis arvonnassa! :)

  • Reply
    L
    5.12.2013 at 17:54

    Jälleen mukana!

  • Reply
    Veronica
    5.12.2013 at 18:29

    No jos vielä yrittäisi kerran jos onnetar suosii :) Kyllä sängetön look on juhlasesonkina ehdoton must !

  • Reply
    Anna
    5.12.2013 at 19:26

    Yritän nyt vielä viimeisen kerran voittaa tuon epilaattorin. Minulla ei ilman voittamista mahdollisuutta tuota ostaa rahat kun riittävät juuri ja juuri vuokraan, laskuihin ja ruokaan. Ennen minulla oli melkeenpä joka päivä mekin päällä (rakastan niitä), mutta nykyään en vain pysty kun sheivaaminen ei poista karvoja juurineen. Tällöin minulle jää näkyviin karvojen tummat juuret, jotka jo seuraavana päivänä tuntuvat inhottavilta. Onneksini minulla on ystävät, kela, perhe ja poikaystävä tukenani, muuten en pärjäisi mitenkään tässä elämässä. Enkä nyt vain viittaa karvojeni kanssa pärjäämiseen jos tämän niin ymmärsit ;) Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta teille! <3

  • Reply
    Amelie
    5.12.2013 at 21:05

    Mukana ollaan.

  • Reply
    Maikki
    5.12.2013 at 21:06

    mukana ollaan! :)

  • Reply
    Taina
    5.12.2013 at 21:52

    Mukana arvonnassa taas; saisinpa joululahjan täältä!

  • Reply
    tanja
    5.12.2013 at 23:00

    Mukana :)

  • Reply
    Annika
    5.12.2013 at 23:00

    Oon tätä epilaattoria juuri toivonut joululahjaksi! Olisi mahtavaa saada se tätä kautta ;) Eli arvonnassa taas mukana. Ihanaa joulunodotusta Mona! :))

  • Reply
    Jenny
    5.12.2013 at 23:40

    Jokohan tärppäisi ja saisi talven lomareissulle takuusilkkiset sääret :)

  • Reply
    Aia
    6.12.2013 at 00:48

    Mukana arvonnassa :)

  • Reply
    Kati
    6.12.2013 at 01:45

    Nyt olisi ihan mahtavaa voittaa, sillä pian olisi etelän matka edessä :)

  • Reply
    Jeppe
    6.12.2013 at 11:08

    Mukana jälleen! :)

  • Reply
    Ellu
    6.12.2013 at 11:44

    Mukana taas!

  • Reply
    henski
    6.12.2013 at 23:14

    Mukanaaa

  • Reply
    Riikka
    6.12.2013 at 23:24

    Mukana taas! Toivotaan, että tällä kertaa
    onnistaisi!

  • Reply
    Avista
    7.12.2013 at 01:26

    Mukana

  • Reply
    Ama
    7.12.2013 at 11:49

    Juuri tällä viikolla pikkujouluihin lähtiessä jouduin paniikissa ja kiireessä höyläilemään karvat pois, ja siitä muistona tällä hetkellä jalat täynnä punaisia pisteitä :D tämä olisi suuri apu!

  • Reply
    Inka
    7.12.2013 at 12:32

    Mukana arvonnassa, jospa tällä kertaa onni suosisi! :) Todella hienoja kuvia!

  • Reply
    Jenni
    7.12.2013 at 13:26

    Mahtavaa!! Josko nyt onni suosisi minua ja saisin täydellisen ja todella toivotun etukäteisjoululahjan!! :)
    Kaunista joulun odotusta sinulle, Mona!

    Jenni

  • Reply
    Erika S
    7.12.2013 at 16:25

    Mukana arvonnassa.

  • Reply
    Jennu
    7.12.2013 at 17:22

    Mukana arvonnassa :) joululahja itselle! Upea juhlaeleganssi sinulla Mona :)

  • Reply
    Julia
    7.12.2013 at 19:02

    Jos onni tällä kertaa soisi minulle silkkisääret pysyvästi!!:) Ps. aivan ihana kokonaisuus Mona!!

  • Reply
    Pauliina Kaivonen
    7.12.2013 at 19:27

    Josko onni suosisi vielä ennen joulua :)

  • Reply
    Tuuli
    7.12.2013 at 23:33

    tää ois huippu joululahja:)

  • Reply
    Pihla
    8.12.2013 at 00:20

    Mukana ollaan :)

  • Reply
    Emma
    8.12.2013 at 00:29

    Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Kirsi
    8.12.2013 at 00:36

    Josko nyt onni olisi puolellani! :)

  • Reply
    lentoemo
    8.12.2013 at 00:36

    Mukana ehdottomasti myös!

  • Reply
    rosak
    8.12.2013 at 01:38

    Vielä mukaan arvontaan!!:)

  • Reply
    kad
    8.12.2013 at 12:56

    Mukana!

  • Reply
    Outi
    8.12.2013 at 14:02

    Minä myös mukana!

  • Reply
    Charlotte
    8.12.2013 at 16:29

    Upeita kuvia! Oi kun olisi tarvetta tuollaiselle. Toivottavasti arpaonni suosisi!!!! :)

  • Reply
    ahle
    8.12.2013 at 20:48

    SInänsä pikkuinen juttu kokonaisuuden kannalta nuo sileät sääret, mutta apua miten pilaavat juhlatunnelman, jos sänki tunkee sukkisten läpi, huh sentään…

  • Reply
    Jenny
    8.12.2013 at 21:25

    Tosi upee toi musta mekko:) epilaattorille olisi kyllä käyttöä;)

  • Reply
    Maiku
    9.12.2013 at 01:30

    Ehdottomasti mukana :) jos tällä kertaa onni suosisi :)

  • Reply
    maarit
    9.12.2013 at 09:26

    voi että mä niin tarvitsisin tämän!

  • Reply
    AnnaNanna
    9.12.2013 at 10:07

    Tulisi niin tarpeeseen ikivanhan epilaattorin tilalle! :)

  • Reply
    Heidi
    9.12.2013 at 17:51

    Ehdottomasti mukana! :)

  • Reply
    MirkaE
    9.12.2013 at 21:40

    Mukana arvonnassa!

  • Reply
    Oj
    10.12.2013 at 01:26

    Mukana täällä, instagrammii ei oo.

  • Reply
    LL
    10.12.2013 at 08:29

    Mukana! Hitsit, että tämä tulisi tarpeeseen. :)

  • Reply
    aada
    10.12.2013 at 09:41

    Vielä kerran mukana arvonnassa. :)

  • Reply
    Lilium
    10.12.2013 at 13:14

    Jälleen mukana arvonnassa. Jos se onkin neljäs kerta joka toden sanoo :).

  • Reply
    Ellie
    10.12.2013 at 13:59

    Mukana, toivottavasti onni suosisi. :)

  • Reply
    Anna
    10.12.2013 at 19:05

    Mukana arvonnassa, uusi epilaattori olisi tervetullut.:)

  • Reply
    oonis
    10.12.2013 at 20:05

    Mukana arvonnassa. :)

  • Reply
    Tiia K
    11.12.2013 at 10:12

    Karvakoipeni kaipaisivat juuri tätä. Nyt onnenpuhallus ilmoille. :)

  • Reply
    Oona
    11.12.2013 at 10:13

    Mukana ollaan jälleen! Arjen pelastusta tarvitaan:)

  • Reply
    Krista
    11.12.2013 at 10:27

    Mukana! Epilaattori tulisi todella tarpeeseen, sillä liian usein tulee valittua pitkät housut salille, juhliin yms juurikin sen vuoksi että sheivaaminen on unohtunut :D

  • Reply
    Reetta
    11.12.2013 at 11:01

    Mukana ollaan! :)

  • Reply
    Tiina
    11.12.2013 at 11:24

    Jälleen kerran mukana arvonnassa. Nyt on kainaloiden epilointikin säärien lisäksi taas mukana kuvioissa, joten entistä enemmän tahtoisin uuden epilaattorin. Paras joululahja olisi itselleni :D

  • Reply
    jussi
    11.12.2013 at 12:11

    no toki mieki matkaan lähen

  • Reply
    Kalle
    11.12.2013 at 12:46

    Tyttöystävän unelma!

  • Reply
    Elina
    11.12.2013 at 12:46

    Tää olis kyllä joulupukin konttiin oiva lisäys…

  • Reply
    Sanna
    11.12.2013 at 12:47

    Minä, mä, mulle :)

  • Reply
    Jutta
    11.12.2013 at 12:47

    No voisin kyllä voittaa tämän…..!

  • Reply
    Aino
    11.12.2013 at 12:47

    Siskolle tämä joululahjaksi

  • Reply
    MariH
    11.12.2013 at 12:48

    Jeeeee

  • Reply
    Ilona
    11.12.2013 at 12:49

    Sussille epilaattori!

  • Reply
    Meikku
    11.12.2013 at 12:50

    Karvat pois

  • Reply
    tiiti66
    11.12.2013 at 21:35

    Niin ehdottomasti mukana!

  • Reply
    Moonika
    12.12.2013 at 10:42

    Mukana ollaan :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *