24.10.2013

Tänään iloitsen…

…Pitkään kauniina pysyneistä ruusuista…

…Upeasta juhlamekosta, joka saa leveän hymyn aikaiseksi… (En malttanut olla paljastamatta teille sitä jo nyt, vaikka täällä sanoin, että ensi viikolla vasta tulee kuvia;) )

…Dr. Hauschkalta saaduista tuotteista, jotka piristävät syksyn kylmiä iltoja…

… Iltapäivän täydellisestä kahvihetkestä Punnitse&Säästä luomupähkinöiden ja kuivattujen hedelmien kera…

… Tsemppaavasta opintopsykologista…

Luon itselleni melkoisen kiireen jatkuvasti. Huomaan, että välillä kirjaimellisesti pidätän hengitystä, kun pitäisi tehdä sata asiaa yhtäaikaa. Luen sähköposteja vauhdissa ja poden huonoa omaatuntoa, kun en ehdi vastata niihin heti. Luon itselleni melkoisia paineita suoriutumisesta, mutta silti en saa aina omaa aikaani hallintaan. Tällä hetkellä rakastan omaa työtä niin paljon, etten huomaakkaan kuinka paljon se vie aikaa, enkä osaa sanoa ei. Työn lisäksi yksi tärkeimmistä tavoitteistani on kuitenkin opinnot. Kävin tänään opintopsykologin luona haastattelussa yhteen ryhmään, jonka tarkoituksena olisi auttaa opinnoissa eteenpäin. Vaikkei minulla olekaan mikään kiire valmistua, haluaisin saada itsestäni enemmän irti opiskelun suhteen. Jännittäminen ja itseltään liikaa vaatiminen kuitenkin tuntuvat syövän opiskelumotivaatiota aivan liikaa. Toivon, että pääsisin niistä yli. Tämän päivän treffit opintopsykologin kanssa sai kyllä hurjan hyvälle fiilikselle. Ajattelin ottaa käyttöön hänen vinkkinsä, jossa tarkoituksena on keskittää ajatus ja keskittyminen tietyksi aikaa vain ja ainoastaan yhteen asiaan, joka minun tapauksessani on opiskelu. Apuna käytän hänen suosittelemaa mytomatoes.com sivua. Raportoin myöhemmin miten on sujunut;)

Ai niin – yksi juttu vielä mistä tänään iloitsen suuresti! Nimittäin ihanan, inspiroivan ja niin aurinkoisen Annen seurasta, josta sain tänään nauttia Café Artissa kahvien kera <3 :)

Oikein mukavaa ja aurinkoista torstaita kaille! Turussa on melkein kesä taas;) Siitäkin voi iloita!

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply
    Milla
    24.10.2013 at 17:45

    mekko on just niin upea kuin ajattelinkin että se tulee olemaan ;) sä näytät varmasti super tyrmäävältä sen kanssa! <3 ihan niinkun näyttäisit vaikka lidlin roskasäkki päällä!!! punnitse ja säästä on ihan munkin lemppari, mutta ton säästämisen kanssa en niin tiedän kun siellä tulee ravattua koko ajan! :D oon ihan koukussa ja tietty joka kerta pitää maistaa eri makuja ;D

    • Reply
      Mona
      25.10.2013 at 09:21

      Voih, kiitos paljon Mila <3 Sä oot ihan liian kiltti <3 :)
      Hihhih :D Hei todellakin, säästäminen ei tod sovi tohon:D Nimimerkillä eilen meni melkein 25€ pelkkiin pähkinöihin ja kuivattuihin hedelmiin:O Mut ne on vaan niin järkky hyviä ja terveellisiä, että pakkoa hakea:D Mitkä on sun lemppareita?:) Mä rakastan erityisesit luomu kuivattuja viikunoita:)

  • Reply
    Jonttu
    24.10.2013 at 17:46

    Ajatus sinkoilee kyllä vähän väliä tänne blogin puolelle, kun haluaa jotain piristystä päivään, ja täältä sitä kyllä yleensä löytääkin. :) Aivan iki-ihana mekko sinulla. :)

    • Reply
      Mona
      25.10.2013 at 09:23

      Voi ihana ihana Jonttu <3:') Sä oot niin sulonen. Kiitos paljon kun piristät täällä mun päiviä ja muutenkin luot aina kommenteilla hyvän fiiliksen blogiin!! :)
      Ja kiitos, eikö ookkin söpö tuo mekko!!! :D Mä voisin pitää sitä täällä kotonakin ;D

  • Reply
    Reetta
    24.10.2013 at 20:34

    Mekko on todella upea! :)

    Tsemppiä opiskelujuttuihin, jokainen varmasti kokee jossain vaiheessa haasteita niiden osalta. Mulla on niin vähän enää jäljellä, että mulle riittää että saan kurssit läpi ja opinnäytetyöstä kohtuullisen arvosanan. Olen päättänyt ottaa asiat asioina ja napsia yhden homman kerrallaan pois alta. Lopputuloksena kuitenkin on valmistuminen ja yksittäisillä arvosanoilla ei mun tapauksessa ole kauheasti väliä. Mulle tosiaan on käynyt välillä sillain hassusti, että kun oon ottanut tavoitteeksi että pääsee kurssista vaan läpi, niin on tippunut sitten ihan jopa kolmosia arvosanoiksi. Joskus siis rennosti ottaminenkin kannattaa :)

    • Reply
      Mona
      25.10.2013 at 09:25

      Oi mahtavaa, vuos enää jäljellä!!! :) Mulla kävi edellisen tentin kanssa vähän samalla tavalla. Jännitin megana ja kuvittelin reputtavani koko tentin, mutta sainkin kolmosen!! :D Nyt ihan oikeasti tavoite on vaan saada taas rytmi opiskeluun takaisin. En tajua miten se voi olla mulle niin järkyn vaikeeta:( Mä en pysty keskittymään oikein mihinkään pitkään aikaan, kun oon tällänen järetön adhd…. :D Tsemppiä sulle myös ihana Reetta viimeiseen vuoteen!! :) Kiitos niin seisoo lopussa:)

  • Reply
    Salla
    24.10.2013 at 20:37

    Kiva postaus :) Ja tuo MEKKO, siis ihan täydellinen! En olisi minäkään malttanut odottaa… ;)

    • Reply
      Mona
      25.10.2013 at 09:25

      Hihi:) Kiitos paljon Salla <3 :)

  • Reply
    Sonja
    24.10.2013 at 20:44

    Mekko on mielettömän upea, täydellinen <3

    • Reply
      Mona
      25.10.2013 at 09:26

      Kiitos murunen <3<3 :)

  • Reply
    Anne Malia
    24.10.2013 at 22:20

    Kiitos vielä itsellesi suloisuus <3 piristit kyllä kybällä päivääni ja sain taas roppakaupalla energiaa!

    Voi Mona tuo mekko on aivan ihana. En malta odottaa että näen sen sun päällä gaalassa :)

    • Reply
      Mona
      25.10.2013 at 09:27

      Niin kuule säkin piristit mun päivää!!:) Oli ihana höpötellä rauhassa <3 :) Jee, gaalassa nähdään viimeistään!! :) Ja eikö ookkin ihana tää mekko!:) Jenny oli jo etukäteen vähän niin kuin valinnut tän;) Sanoi et toi sen on oltava:D Jeps, olin ihan samaa mieltä:D
      Haleja <3

  • Reply
    Maija
    25.10.2013 at 14:30

    Oi miten ihania kuvia ja mikä mekko! Tulet varmasti näyttämään tyrmäävältä! <3

  • Reply
    Pinja
    25.10.2013 at 18:28

    Toi mekko on t ä y d e l l i n e n !

  • Reply
    Nelli
    26.10.2013 at 13:57

    Toi tomaattitekniikka on oikeesti tosi hyvä! Mun muut opinnot suju ihan ok, mutta viimenen pinnistys eli opinnäytetyö on osottautunu järjettömän haastavaksi.. Se on kohta ollu työn alla 1,5 vuotta, mutta nyt oon vihdoin päättäny sen rykästä loppuun, ja tomaatit on kyllä ollu apuna :) Mulla on itsekuri niin järjettömän huono, mutta toi jotenkin ees auttaa asiaa :D Toivottavasti sullakin toimii, tsemppiä!!
    Nimim. tomaattitauolla;)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *