16.7.2013

Vaatekaapin kulmakivet vol. 1 : Valkoiset paidat

Monissa blogeissa on postauksia Vaatekaapin kulmakivistä ja ajattelin minäkin nyt tehdä pienen sarjan aiheen tiimoilta. Kerään kokoon tyylini peruspilareita, jotka ovat vaatekaappini tärkeimpiä osia.
Ihan ensimmäisenä on valkoiset paidat! Niitä huomaan kerääväni vaatekaappiini aina lisää ja lisää. Niitä ei voi olla liikaa. Valkoinen toppi ja t-paita sopivat niin moneen ja pelastavat farkkujen kanssa aina huononkin asupäivän. Pitkään olen haaveillut jo todella laadukkaasta peruspaidasta vaatekaappiin, mutta vielä toistaiseksi olen ollut pihi ja tyytynyt ostamaan edullisempia versioita. Vaatekaappini suorastaan kuitenkin huutaa saada mm. 100% puuvillaisia ja silkkisiä paitoja, jotka ovat mukavan tuntuisi päällä ja kestävät käyttöä myös hyvin.

Keräsin kollaasin kasallisen kauniita yksilöitä eri hintaluokista ja materiaaleista. Voisin mieluusti kotiuttaa vaikka jokaisen kollaasin paidan, vaikka ne kovin samanlaisia ovatkin;)


1. TÄÄLLÄ // 2.  TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ // 5. TÄÄLLÄ // 6. TÄÄLLÄ // 7. TÄÄLLÄ // 8. TÄÄLLÄ // 9. TÄÄLLÄ // 10. TÄÄLLÄ // 11. TÄÄLLÄ // 12. TÄÄLLÄ // 13. TÄÄLLÄ // 14. TÄÄLLÄ // 15. TÄÄLLÄ //  ( Adlinks )

Tässä vielä muutama inspiraatiokuva Pinterestista. Valkoinen paita todellakin sopii niin moneen!:) Erilaisille valkoisille paidoille tulen aina pyhittämään ison tilan vaatekaapista.


Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Pinja
    16.7.2013 at 17:57

    Oon kans sitä mieltä että valkoisia paitoja ei voi koskaan olla liikaa! Tosin nyt oon jopa ihan tarkotuksella yrittänyt jättää ne valkoiset yksilöt kauppojen hyllylle:D

    • Reply
      Mona
      17.7.2013 at 08:23

      Hih:D Mä huomaan tosi usein et aina puuttuu joku “muka tietynlainen” valkonen paita, hassua kun kyllä niitä nyt kuitenkin yksi jos toinenkin kotoa löytyy ;)

  • Reply
    Anonymous
    16.7.2013 at 18:10

    itelle osuu nuo 3, 4 ja 5 vaihtoehdot eniten ! :) miulla persikanvärit, valkoinen ja musta kulmakiviä vaatekaapissa.

    tuli tässä mieleen, että onko teillä autoa ? :) kun kirjoittelet miten paljon liikut aina pyörällä.

    • Reply
      Mona
      17.7.2013 at 08:25

      Ne on ihanat!!! :) Kyllä, vaaleat nudet ja mustat on omallakin listalla myös valkoisten lisäksi :)
      On meillä auto!:)

  • Reply
    Anonymous
    17.7.2013 at 00:19

    Ihana, että päätit aloittaa tällaisen sarjan! Nää on aina niin inspiroivia

    • Reply
      Mona
      17.7.2013 at 08:25

      Voi tosi tosi kiva kuulla!! :) Lisää tulossa! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *