20.3.2013

Le Follien asiakasilta

Viimeiset viikot ovat olleet niin täynnä kaikkea kivaa, että koneelle on kertynyt hurja määrä kuvia, joita on tarkoitus lisäillä tänne blogiin. Nyt tulee hiukan myöhässä kuitenkin näitä postauksia, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan:)
Tässä siis muutama kuva viime viikon Le Follien asiakasillasta. Ilta alkoi kuudelta ja kesti yhdeksään asti. Vieraat saapuivat jo hyvissä ajoin ja liike olikin ihan täynnä melkein loppuun asti. Oli todella mukava tavata Le Follien asiakkaita ja vaihdella kuulumisia. Kaikkia taisi yhdistää se, että Stefania on vienyt jokaisen sydämen sympaattisuudellaan ja ammattitaidollaan. Hänellä on aina taskut täynnä hyviä ideoita ja muutenkin loistava maku tyylin suhteen. Le Follien vaatteet ovatkin kauttaaltaan ihanan naisellisia ja sieltä löytää vaatteita niin juhlaan kuin arkeen. 

Tarjolla oli kuohuvaa sekä pientä purtavaa. Yksi onnekas voitti myös illan aikana Liu Jo:n laukun. Tällaiset tilaisuudet ovat kyllä todella mukavia. Rento ja iloinen fiilis välittyi heti illan alussa. Näitä pitäisi ehdottomasti olla lisää. Stefania jo hieman lupailikin, että ensi kuussa saattaisi olla taas tiedossa vastaava tilaisuus, jossa olisi myös jotain extraa mukana!:) Sitä siis odotellessa. Kannattaa käydä tykkäilemässä Le Follien Facebook sivuja, koska sinne tulee aina tietoa uusista tapahtumista sun muusta!:)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Jenna
    20.3.2013 at 21:44

    Yksi mieskin eksynyt paikalle.. :D

    • Reply
      Mona
      22.3.2013 at 21:17

      Hih, itseasiassa oli useampikin mies paikalla aveceina!:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *