19.3.2013

Maanantain asu ja kuulumisia

Tiistai on mennyt täällä melko väsyneissä merkeissä. Aamupäivä kului yliopistolla ja iltapäivällä kotiin päästyä nukahdin noin sekunnissa torkkupeiton alle sänkyyn. Aurinko paistoi ihan täydellisesti suoraan sängylle ja nukuin kuin pieni possu ihan liian monta tuntia lämmöstä nautiskellen:D Illalla käväisin Sevillassa syömässä isän kanssa, joka on Turussa koulutuksissa. Herkuttelin muun muassa super hyvällä creme bruleella. Nams!:) Huomenna ohjelmassa on kynsihuolto ja töitä. Kynsihuolto tuleekin niin tarpeeseen. Mulla kasvaa parhaillaan kynnet, kuin paskaruoho!!:D Sama pätee hiuksiin. Ihan silmissä huomaa niiden kasvun.  
Vieläkin muuten hymyilyttää eilinen päivä. Päätin, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja oikeasti raahaan pyllyni Helsingin suuntaan tämän kevään aikana useammin. Siellä kun on niin moni ihana ketä olisi mukava nähdä. Eilen vietin YR:n tilaisuuden jälkeen iltapäivän ihanaakin ihanamman Xenin kanssa! Oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kunnolla kuulumisia. Tuli kyllä samalla ikävä myös viime lokakuun New Yorkin reissua, joka tehtiin yhteistyössä Rantapallon kanssa. Nykiin on pakko päästä uudelleen. 
Otettiin Xenin kanssa päivän asukuvat aurinkoisessa Helsingissä ja tässä siis eilistä asua. Niin kiva, kun saa välillä blogiin ulkona otettuja asukuvia!:)
Mites toi pyörä?
Oli niin virhe ottaa tuo LV:n laukku mukaan. Sinne mahtuu aivan liikaa tavaraa ja sitten sitä saa kantaa selkä vääränä. Note to self: Aloita säästäminen kevyempään läppäriin, jonka voi ottaa matkoille mukaan…

Las Palmasin reissulta ostamani pitkävartiset saappaat ovat olleet ihan huippu ihanat. Ne ovat todella hyvät jalassa ja rakastan tuota kultaista vetoketjua sivussa. Voisin käyttää niitä vaikka kokoajan! Ainut miinus on jäätävän liukas pohja. Kaksi kertaa olen kaatunut jo noiden kanssa oikein kunnolla..:D Toisaalta siinä ei mitään uutta ole meikäläiselle. ;)
Hiukset kiharsin aamulla sillä suht uudella sauvakihartimellani. Kiharat kesti  koko päivän vaikka niitä pöyhistelin ja harjailinkin välissä. Tuo laite on oikeasti ihan käsittämätön. Millään muulla systeemillä en ole saanut yhtä kestäviä kiharoita aikaiseksi.
Kengät: Pons Quintana (vastaavat täällä)
Housut: Dr. Denim (vastaavat täällä)
Paita: Only (vastaava täällä)
Jakku: Zara (vastaava täällä)
Koru: Zara (vastaava täällä)
Huivi: Mulberry
Laukku: LV
Huomenna on pakko koittaa herätä ajoissa treenaamaan, sillä eilen ja tänään en ole ehtinyt (älä huijaa itseäsi: en ole jaksanut) salille. Huomenna olen myöhään töissä, joten tiedän jo nyt, että töiden jälkeen salille lähteminen ei tule onnistumaan. Nyt siis ajoissa unta palloon ja aamulla reippaana ylös, ulos ja lenkille!:)
Mukavaa iltaa kaikille!:) Ps. Kiitos kivoista kommenteista Red Ted Baker– postaukseen, ootte ihania.

Pps. Mukaan näyttää löytäneen monen monta uutta lukijaa, joten tässä linkkejä miten pystyy kätevästi seurailemaa blogia uusien postausten tultua!:)
Blogilistalla seurailu onnistuu täällä,  bloglovinissa täällä ja facebookissa täällä!:) Kiitti kaikille ihanille uusille ja vanhoille, kun ootte pysyneet mukana ja jaatte teidän aikaa täällä!!:) Teette mun päivän.

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Merenhelmi
    19.3.2013 at 22:10

    Tyylikkäitä kuvia muru<33:)

    • Reply
      Mona
      19.3.2013 at 23:04

      Kiitos ihana Veera <3 :) Kiva kun saa välillä hiukan ulkokuviakin tänne. Pitäisi itse vaan ottaa kotona jalusta ulos, mutta vielä ei ole siihen ollut pokkaa… :DD Siinä olis naapureilla naureskelemista..;) Pitää ehkä joku kerta piristää ikkuna tiiraajien päivää:D

  • Reply
    Maija
    19.3.2013 at 22:20

    Hei kaunokainen, aivan ihana asu jälleen!

    Täällä alkaa olla jo ikävä, onneksi pian nähdään! <3

    • Reply
      Anonymous
      19.3.2013 at 22:43

      Upea asu ja ihana takki, mistäpäin Helsinkiä nuo kuvat ovat? Jotenkin tuttu pihapiiri :)
      -Heidi-

    • Reply
      Mona
      19.3.2013 at 23:05

      Maija, mulla myös ikävä <3 Onneks ei oo enää paljon aikaa!!! Niiin ihanaa <3 <3

      Heidi, Kiitos!! Hih, ei niin mitään käryä:DD Nimimerkillä. Turkulainen joka on ihan pihalla Helsingissä ;DD

  • Reply
    Anonymous
    19.3.2013 at 22:41

    Hei kannattaa käydä suutarilla asentaa sellaset “puolipohjalliset” auttaa nimittäin pystyssä pysymisessä. Oot ihanan positiivinen ja aina piristät mun päiviä! Kiitos hyvästä blogistasi<3 Anna

    • Reply
      Mona
      19.3.2013 at 23:06

      Kiiiitos Anna vinkistä!!! Tuo pitänee kyllä hei tehdä. Helpottuis melkosesti noilla tallustaminen. Ja olis aika edullinen henkivakuutus tälle tättähäärälle, ku ei edes pystyssä pysy:D
      Ja voi kiitos ihanista sanoista. Sinä se piristit mua <3 :)

  • Reply
    imlacking
    19.3.2013 at 22:44

    Todella ihanan värinen takki ja muutenkin täydellinen asu :)

    • Reply
      Mona
      19.3.2013 at 23:06

      Voi kiitos ihanainen <3 :)

  • Reply
    Siiri
    19.3.2013 at 23:32

    No mikäs kaunokainen sä täällä onkaan punaisessa takissaan! Oot vaan niin upea <3
    Ja hei arvaa! Ostin tänään tummaasuklaata(85%)yhtä kokkailu juttua varten, ja erehdyin siinä sitten nappaamaan palan suuhuni ihan sellasenaankin…..ja tykästyin! Eli kun viimeksi kun nähtiin valittelin, että musta tummasuklaa on pahaa niin eipä oo enää :-D Tuli heti mieleen kun tajusin, että hei tähän onkin hyvää hehe. Ja hei laitellaan viestiä, koska ehittäis taas näkemään kun oon ensi viikolla tulossa pääsiäisvisiitille Turkuun!:>

    • Reply
      Mona
      22.3.2013 at 21:12

      Hih<3 Jee, tummasuklaa on ihanaa!!;) Ja kiitos murunen <3 SInä se upee oot<3

  • Reply
    Anissa Uusikangas
    19.3.2013 at 23:35

    Kaunis punainen takki sulla!:)

    • Reply
      Mona
      22.3.2013 at 21:12

      Kiitos paljon Anissa!:) <3

  • Reply
    Sarkka_H
    21.3.2013 at 12:01

    Wau! Olet kyllä upea kaunokainen! :)
    Aurinkoisia päiviä sinulle ihanainen hymytyttö! :)

    Kevät terkuin : http://linnunradanlapsi.blogspot.fi/

    • Reply
      Mona
      22.3.2013 at 21:13

      Voi kiitos paljon Sarkka kauniista sanoistasi <3 :) Samoin aurinkoista viikonloppua sinulle!

  • Reply
    Anonymous
    22.3.2013 at 21:40

    Käys höpsö laitattamassa suutarilla kenkiin uudet pohjat, vai miksi niitä sanotaan :D Pohjan päälle liimataan. T. toinen liukastelija:)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *