27.1.2013

Eiliset shoppailut

Eilen kaupungilta tarttui mukaan yhtä ja toista. Instagram profiilin kautta vilahti aiemmin hieman esimakua. Vietimme ensin Zarassa pitkän tovin ystäväni kanssa vaatteita sovitellen. Eetu kärsivällisenä jaksoi odotella meitä ja toimi samalla makutuomarina;) Isojen vaatekasojen jälkeen päädyin kuitenkin (onneksi) vain kahteen juttuun. Statement varastoni sai jälleen täydennystä!:) Korun lisäksi löysin hyvin istuvat vihreät housut, jotka oli myös otettava. 
Kävimme myös Carlingsissa ja sieltä mukaan lähti entuudestaan tutut farkut. Nimittäin Dr. Denimin tummansiniset ihanuudet. Kotoa löytyy jo samalaiset mustina ja olen käyttänyt niitä jo niin paljon, että pakko oli hankkia vielä samalaiset eri värissä!:) Nämä ovat ihan käsittämättömän mukavat jalassa ja tykkään, kun tuo vyötärö tulee niin korkealle, ettei koko ajan tarvitse olla nostamassa housuja ylös. 

Ripsiväri teki loppuaan ja hain eilen Stockalta uutta tilalle. Olen aina käyttänyt Lancomen ripsareista Hypnosea, mutta nyt päädyin kokeilaan toista laatua. Saa nähdä vetääkö tämä vertoja vanhalle luotto ripsarille. Onko muita tämän nimeen vannovia?:)

Nyt oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!:)

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Anonymous
    27.1.2013 at 10:05

    Onko zarassa taas ruskeita housuja?:) paljon maksoivat ja ovatko sellaista venyv kangasta ja mukavat päällä kuten dr denimitkin?;) itselläni käytössä lancomen hypnose drama ja olen kyllä ollut pettynyt :( kovin jättää paakkuiseksi eikä tunnu millää irtoavan ripsistä.

    • Reply
      Mona
      27.1.2013 at 19:54

      Noi mitkä kotiutin on vihreät:) Hintaa oli 39e ja ovat tosiaan aika venyvät ja mukavat jalassa:)

  • Reply
    Kukka
    27.1.2013 at 12:55

    Heippa ihana :) Mä oon yrittäny ja yrittäny laittaa kommenttia sun edelliseen ja tähän postaukseen mutta error, error…Jos nää tulee tripalana niin poistathan niitä :D Sä oot ollu eilen niin kauniina liikentees, ja tuo sun hymy :) Mun shoppailulakko on onnistunut yli odotusten, en ole ostanut yhteeän vaatetta, en kenkäparia tai laukkua :) Ainoastaan Body Shopista piti hakea lähes koko sarja kosmetiikkaa kun kaikki loppu kerralla, miten siinä aina käykin niin… Mä käytän Lancomen Hypnosea, se on ehkä paras ripsari ikinä. Toki vaihtelu virkistäis, mutta oon tehny niin paljon huonoja hankintoja niin pysytään nyt tässä tutussa ja turvallisessa. Mä oon käyttäny Consseja melkein aina, teininä ja nyt “hieman” vanhemmalla :D iällä. On pitkää ja pätkää ja ihanat saappaat. Toiset sanoo, että ne on teinien kenkiä, mutta mä oon ihan eri mieltä :) Tykkään niistä ihan hurjan paljon. Pus <3

    • Reply
      Mona
      27.1.2013 at 19:57

      Heippa murunen <3 <3 Voi mikäköhän bloggerissa on ollut vialla..:/ Ei kyllä ollu tullut lainkaan muuta kuin tämä.
      Voi vitsit, meikäläisen lakko on kyllä menny ihan päin peetä!:D Hyvä että sä oot pysynyt ruodissa;) Ja ei noita kosmetiikka juttuja voi laskea, koska niitä tarvii kuitenkin;)
      Kyllä, consseja voi käyttää aina;D Ei tod oo teinien kengät munkaan mielestä:)
      Pus ihana ja kivaa alkavaa viikkoa!!:)

  • Reply
    chilinka
    27.1.2013 at 20:11

    Onpas kivan näköisiä ostoksia! Itselleki on denimit kasvanu jalkoihin kiinni :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *