30.12.2012

Eilisen asu ulkosalla

Harvemmin saan kuvattua asua päällysvaatteineen, mutta eilen Eetu nappasi ulkona kuvat ennen kuin lähdimme kaupungille. Ilmat ovat olleet nyt paljon lämpimämmät, joten tuo syksyllä ostamani Ichin takkikin on saanut käyttöä. Olen tykännyt takista ihan hurjasti, mutta yksi miinus siitä jo löytyi. Nimittäin kaikki napit saa kyllä ommella uudelleen. Ne irtoavat todella helposti. Mikäli tällaisen päätyy siis tilaamaan niin kannattaa heti alkuun ommella napit, jotteivat meni hukkaan:/ Muuten takki on täydellinen. Juuri sopivan lämmin pienemmille pakkasille ja tuo kaulus on erityisesti mieleeni.

Tänään luvassa on leivontaa huomisia UV:n juhlia varten!!:) Kaapissa odottaa macarons ainekset ja pääsenkin kokeilemaan niiden tekoa ihka ensimmäistä kertaa. Rakas ystävä tulee myös auttamaan järjestelyissä joten mukava ilta tiedossa. Huomista en malttaisi odottaa!!!:) Ps. En vieläkään tiedä mitä laittaa päälle…:D Ylläri, että jätän asun suunnittelen viimetippaan. Mä en taida osata muuta kuin haaveilla. Mitä mieltä ootte siitä Espritin pitsisestä mekosta, voisko se sopia vuoden vaihteen juhlintaan? Mekko on näkynyt täällä. Miten te asustaisitte LBD:n UV:n juhliin?:)

You Might Also Like

35 Comments

  • Reply
    Jossu
    30.12.2012 at 12:08

    Onpa kivan erilaisen väristä huulipunaa – sopii kivasti :)

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:49

      Kiitos Jossu!:)

  • Reply
    Marsq
    30.12.2012 at 12:20

    nätti takki ja sitäki kauniimpi hymy!:)

    http://marsqn.blogspot.com

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:50

      Voi kiitos kaunis <3:)

  • Reply
    Hjenn
    30.12.2012 at 12:26

    Tuo takki on kyllä todella kiva, sopii sulle hyvin :)

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:55

      Kiitos, oon kyllä ollu tyytyväinen tuon ostooN:)

  • Reply
    Juli
    30.12.2012 at 13:02

    Olet kyllä näissä kuvissa tavallistakin hehkuvampi ja kauniimpi ! :)

    itwasonlyjustadream-juli.blogspot.fi

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:57

      Voi kiitos paljon Juli <3 :))

  • Reply
    Anonymous
    30.12.2012 at 14:06

    Ihana takki!

    -A

  • Reply
    Anonymous
    30.12.2012 at 14:32

    Tuo nappien irtoaminen taitaa olla monen villakangastakin ongelma. Mun Inwearin villakangastakista löystyi mokomat todella nopeasti, joten neuloinkin jokikisen napin uudelleen.
    Aivan ihastuttava ja naisellinen tuo sinun takkisi. Ehdottomasti musta Espritin mekko UV:n juhlaan ja mustat sukkikset ja kaulaan sopisi jokin hopeinen näyttävä koru.

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 12:13

      Kiitos paljon <3 :) Laitoinkin sit housut ku ilma oli ihan kamala!!:D

  • Reply
    Salla
    30.12.2012 at 15:58

    Oot ihan uskomattoman kaunis tuossa viimeisessä kuvassa! Jos en olisi mennyt lupautumaan ostolakkoon (ja ylpeänä huudellut ympäriinsä..) niin tilaisin tuon heti! Tosin tämä voisi toimia alkuvuodesta synttärilahjana, pitää laittaa vinkkiä eteenpäin;) Sen verran vielä kysyisin, mitä kokoa tuo sinun takki on? Mietin M/L välillä.. Itsellä on myös LBD huomiselle, yläosa paljeteilla joten pidän muun asun simppelinä, ehkä vähän kultaa ranteeseen. Tuohon upeaan Espritin mekkoon sopisi ehdottomasti joku näyttävä statement koru!:)

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 12:16

      Voi kiitos kovasti:) Toi koko on S ja se on aika reilua kokoa…

      Kuulostaa hyvältä, oot varmasti näyttäny upeelta!!:)

  • Reply
    Moma
    30.12.2012 at 16:08

    Ihanan väristä huulipunaa :) Mitäs se on?

    • Reply
      Mona
      30.12.2012 at 17:14

      Lumenen huippu ihanaa Raspberry Miracle ja sävy 04 Syyskanervat!:) Suosittelen:)

    • Reply
      Moma
      8.1.2013 at 10:08

      Ok, kiitos vinkistä :) Näyttää kyl kivalta tossa lumisessa talvimaisemassa :)

  • Reply
    DluxEdition.com
    30.12.2012 at 16:12

    Tuo takki on tosi upea kyllä! Tuo huulipuna käy sulle tosi hyvin! Upealta näytät, niin kuin aina… :)

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:49

      Kiitos ihana <3 :)

  • Reply
    Josku
    30.12.2012 at 17:21

    Oot kyllä niin kaunis etten kestä!!:)

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:43

      Voi höpsis, sinä se kaunis olet <3

  • Reply
    Anonymous
    30.12.2012 at 17:41

    Eikö sun pitänyt tulla tänne Helsinkiin juhlistamaan Xenian synttäreitä vai oletko jo ollut täällä ? :o

    • Reply
      Mona
      30.12.2012 at 21:07

      Olin silloin kipeä ja juhlat peruuntu:(

  • Reply
    Veronica
    30.12.2012 at 18:27

    Tuo takki on kyllä hyvin kaunis ! Koitin juuri etsiä kapungilta klassisempaa ja laadukasta villakangastakkia, mutta ei oikein onnistanut :( kaunis sinä ! Sopisipa mullekin huulipuna..

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:48

      Kiitos ihana!!:) <3 Mä haaveilen Burberryn villakangastakista, mut plaah niin monesta muustakin;DD
      Tää on varsin mainio ennen sen hankintaa;) Voi sulle sopis ihan varmasti huulipuna!!:) Kannattaa alottaa vaaleista sävyistä niin itse tottuu pikkuhiljaa:)

  • Reply
    Anonymous
    30.12.2012 at 20:01

    Ootkos kasvattamassa omaa hiusväriä takaisin? Tekisitkö tästä postausta vai ooks jo tehny?

    • Reply
      Mona
      30.12.2012 at 21:08

      Joo!:) Vuoden oon jo ollut värjäämättä hiuksia… Tuolta hius tunnisteen alta löytyy jotakin juttua.. Koitan jossain vaiheessa tehdä vaikka päivitetty postausta aiheesta.:)

  • Reply
    Oona
    30.12.2012 at 21:31

    Voi että mikä upeus! Täydellinen kokonaisuus ja vauuu noi sun hiukset.

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:40

      Kiitos Oona <3 Sinä se upeus olet <3

  • Reply
    Anonymous
    1.1.2013 at 01:03

    oot ihanan naisellinen ja niin kaunis !!♥

    • Reply
      Mona
      1.1.2013 at 11:42

      Voi kiitos hurjasti!:)

  • Reply
    Maija
    1.1.2013 at 15:47

    Kaunokainen <3 Hyvää Uutta Vuotta!

  • Reply
    Leena Niemi
    6.1.2013 at 16:07

    mistä tuo takki on hakittu ja onko tämän kauden takki ?

    • Reply
      Mona
      6.1.2013 at 20:11

      Nellystä. Kokoja näytti olevan hyvin vielä jäljellä. Postauksen alussa on suora linkki (mainos) tuotteeseen!:)

    • Reply
      Leena Niemi
      24.1.2013 at 19:08

      Onko tuo S sitten liian ison kokoinen vai sopiva ? itse olen noin 162 “pitkä” :D ja just 34-36 kokoo .. niin olisko xs parempi vai ei ? :O mitä kokoa itse olet ?

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *